Patsaita sopii ymmärtää, ei pilkata

Runebergin päivänä Helsingin Sanomat ei maininnut kansallisrunoilijaamme. Sen sijaan pääkirjoitussivulla oli erikoinen kolumni. Toimittaja Kari Huhta kirjoitti patsaiden särkemisestä ja poistamisesta otsikolla "Patsaita sopii pilkata, ei särkeä". Rasismista syytetyn siirtomaaliikemies Cecil Rhodesin patsas poistettiin paikaltaan Kapkaupungin yliopistosta viime vuonna ja hänen patsastaan on esitetty poistettavaksi myös Oxfordin yliopistosta. Yhdysvalloissa on vaadittu entisen presidentin Wilsonin nimen poistamista yliopistolaitosten nimistä, koska aikoinaan Nobel-palkittua presidenttiä on nyttemmin alettu pitää rasistina. Toimittaja lopettaa kirjoituksensa kryptisesti:

”Protestit ovat voivat rantautua Suomenkin yliopistoihin. Täälläkin osa yliopistojen käytäville pantujen kipsipäiden esikuvista oli rasisteja ja sortajia.

Yliopistoissa kuuluu pilkata patsaita, mutta historiaa ei voi särkeä.” 

Yliopistojen hallussa on runsaasti taidetta, joten en osaa puhua kaikkien veistoksissa ja maalauksissa puhuttujen henkilöiden puolesta, mutta edes viittaus siihen, keitä tässä tarkoitetaan, auttaisi kirjoituksen ymmärtämistä. Siinä kaupungissa, missä tämä sanomalehti ilmestyy, on yksi yliopisto. Kun sen päärakennukseen astuu sisään, oikealla puolella olevien portaiden yläpäässä on jalustalla Runebergin ja vasemmalla puolella olevien portaiden yläpäässä Frans Michael Franzénin patsas. Päärakennuksen käytävillä on myös jäljennöksiä antiikin veistoksista. Yliopiston eri rakennusten huoneissa on noin tuhat professorimuotokuvaa. En fuksina ja vielä vain tietyissä tiloissa opiskelleena tiedä, millaisia ”kipsipäitä” eri puolilla yliopistoa on, mutta jo aiemmin kuvailemassani historiaoppiaineiden suuressa luentosalissa on seinällä olevien professorimuotokuvien lisäksi Porthanin ja Voltaire’n rintakuvat sekä reliefi, johon on kuvattu professori Yrjö-Koskinen.

Rasistiksi ja sortajaksi leimaaminen on vakava syytös, jota olisi syytä perustella. Kuka yliopistojen käytävien patsaisiin kuvatuista oli rasisti ja sortaja? Helsinkiläisen lehden kirjoitus vie ajatukset ensimmäisenä Helsingin yliopiston päärakennukseen, jonka käytävillä ovat runoilijat Runeberg ja Franzén. He eivät olleet sortajia ja rasisteja. Keitä toimittaja tarkoittaa? Ehkä hänellä oli joku mielessään. Luultavasti kuitenkaan ei. Sortajia ja rasisteja löytyy englanninkielisistä maista, joten niitä täytyy löytää meiltäkin. Suomen historian vuoksi maassamme ei kuitenkaan ole ollut oikein edes mahdollisuutta olla millään tavoin rasistinen sortaja. Toisin kuin Amerikassa, eri rotuja (joita rasismi edellyttää) ei ole Suomessa ollut. Mitä sortamisella tarkoitetaan? Jos kartanonherra kohtelee torppareita huonosti, onko se sortoa? Onko anakronistisessa, jälkiviisaassa taivastelussa mieltä? Lehtien skandaalinhakuisuuteen se sopii, mutta ei oppineiden yhteisöön.

Mistä pääsenkin toiseen ihmetykseni aiheeseen. Toimittaja kokee tarpeelliseksi kertoa, millaista historia on ja miten siihen tulee suhtautua ja toteaa samalla, että ”yliopistoissa kuuluu pilkata patsaita”. Tämä liittyy akateemisissa piireissä valitettavan suosittuun ajattelutapaan, jossa kaikkea pitää kritisoida ja mitään ei saa kunnioittaa vaan kaikkiin auktoriteetteihin tulee suhtautua kyynisesti ja vähätellen. Huhdan nuoruudessa tällainen nihilismi ja tapainturmelus olivat ehkä muotia, mutta se ei ole yliopiston eikä historian tehtävä.

Historiaa kuuluu ymmärtää, ei pilkata.

Runebergin päivä

”On miekoin, auroin, aatoksin

isämme taistelleet,

on paisteen niin kuin pilvetkin

ja kovan onnen kolhutkin

nää suomalaiset kohdanneet

ja kaiken kestäneet.

Ken laskeakaan kamppailut

voi kansan kärsineen,

kun sota on sen raadellut

ja nälkä hallaa seurannut?

Ken mittaa veren vuotaneen

ja sisun, sitkeyden?

Oi maamme järvin tuhansin,

maa rehti runojen,

sä ranta elon mainingin,

maa huomisen, maa muinaisin,

oot vapaa, varma iloinen

myös aikaan köyhyyden.

Sun kukkasi, nyt ummullaan,

pian kypsyy, aukeaa,

ja rakkautemme valollaan

sun toivos, riemus hehkuun saa,

ja vielä laulus voimissaan

soi kerran, synnyinmaa.”

– Maamme, säkeistöt 4, 5, 10 ja 11. Runeberg, suom. Juhani Lindholm (WSOY, 2007).

Hyvää Runebergin päivää! Perheemme on tavannut juhlistaa kansallisrunoilijaamme kutsumalla aina kerran vuodessa pienen piirin lähiomaisiamme viettämään päivää. Tänä vuonna juhla sattui taas arkeen, joten käytännön syistä vastaanottomme on viikonloppuna. Päivä kun ei valitettavasti ole yleinen vapaapäivä. Toisaalta, näin Runebergistä kerrotaan ainakin kouluissa, jos häntä ei joissain kodeissa osata arvostaa. Ja torttujen verukkeella runoilija tulee ehkä puheeksi työpaikoillakin? Perinteet auttavat jäsentämään maailmaa ja ne liittävät meidät osaksi jotakin itseämme suurempaa. Jos et siis vielä vietä tätä päivää, nyt on hyvä aika aloittaa!

Olemme pitäneet Runebergin päivän vastaanottoja vuodesta 2011 lähtien eli siis siitä asti, kun olemme asuneet yhteisessä kodissamme. (Runebergin päivänä 2010 olin alokkaana Upinniemessä, jossa saimme runebergintortut pakkibrunssin jälkiruoaksi ampumaradan laidalla.) Olen lukenut vieraillemme aina yhden runon Vänrikki Stålin tarinoista. Viime vuonna luin ”Luutnantti Zidénin”, tänä vuonna on vuorossa ”Torpan tyttö” ja ensi vuonna ”Sven Dufva”. Teoksen viimeisen runon vuoro koittaa vuonna 2045, joten minulla on aikaa miettiä, aloitetaanko sitten alusta vai siirrytäänkö seuraavaan kokoelmaan.

 

Runebergin patsas, Helsingin yliopisto.

Runebergin päivä on myös mainio syy pukeutua ylioppilaslakkiin, jota ei voi käyttää liian usein. Runeberg toimi lukion lehtorina ja rehtorina. Hänen yksityisopetuksessaan ylioppilastutkintonsa suoritti muun muassa Zachris Topelius, joten tuloksista päätellen Runebergiä voi pitää hyvänä opettajana. Hän nousi suurmieheksi maamme silloin ainoan yliopiston piiristä ja sai professorin arvonimen.

Vivat academia,

Vivant professors,

Vivat nostra societas,

Vivant studiosi

Crescat una veritas,

Floreat fraternitas,

Patriae prosperitas.

– Laulusta “Gaudeamus igitur”, san. C. W. Kindleben, 1781.

Runebergintorttuja on muuten yllättävän helppo tehdä itse. Ainoa vaikeus on, että ne tavataan muotoilla pitkulaisiksi, joten niille tarvitaan tietynlainen muotti. Mutta ainakaan meidän lähipiiriämme ei ole haitannut, että olemme tehneet ne muffinsivuokiin. Pienempiä leivoksia on oikeastaan mukavampi syödä. Itse tehdyt tortut ovat parempia kuin kaupasta ostetut ja ne voi kostuttaa makunsa mukaan sokerivedellä tai punssilla. Mainittakoon, että tuomiokapitulin ja pappissäädyn jäsen Runeberg vastusti puritaanista askeettisuutta ja maailmankielteisyyttä.

Ennen paastoon laskeutumista sietää juhlia. Sen lomassa on oiva aika nauttia kansallisrunoilijamme säkeistä ja pohtia hänen sanomaansa.

Paluumuutto

Viime viikolla Helsingin Sanomat kertoi, että turvapaikanhakijoita käännytetään Euroopasta joukoittain. Perjantain lehdessä kerrottiin otsikolla ”Suomi käännyttää noin 20 000”, että viime vuonna maahan tulleista 32 000 turvapaikanhakijasta arviolta 60 prosenttia saa kielteisen päätöksen ja ”tällä kaavalla” noin 20 000 käännytetään. Jutun kuvituksena on lentokoneeseen nousevia ihmisiä. Jutussa kerrotaan, että turvapaikanhakija voi muuttaa takaisin vapaaehtoisesti. Sisäministeriön kansliapäällikkö Nerg uskoo, että vapaaehtoisia palaajia on. Hän lisää, että myös ”pakkopalautus pitää voida tehdä”. Tähän päättyy jutun osio Suomesta. Kainalojutussa kerrotaan Ruotsista, jonne tuli vuoden aikana 163 000 turvapaikanhakijaa. Otsikon mukaan ”Ruotsi haluaa palauttaa jopa 80 000”. Ensiksi kerrotaan, kuinka paljon ollaan palauttamassa ja kuinka käännytyksiä on tehty, mutta lopuksi todetaan, että joihinkin maihin, kuten Irakiin, on vaikeaa palauttaa ihmisiä ja suurta osaa palautuksista ei onnistuta toteuttamaan. Sunnuntain lehdessä on juttu ”EU-maat kiristävät turvapaikkalakeja”, jossa kerrotaan, että ”kaikilla mailla tavoite on sama: ne pyrkivät vähentämään turvapaikanhakijoiden määrää nopeasti”. Ruotsin osalta todetaan, että arviolta 45 prosenttia turvapaikanhakijoista ei saa oleskelulupaa ja että ”tämä tarkoittaisi noin 60 000–80 000 ihmisen käännyttämistä pois Ruotsista”.

Kuulostaako hyvältä? No niin, turvapaikkahakemuksia käydään nyt läpi ja suurin osa ihmisistä toimitetaan pois Euroopasta. Luvut eivät lopulta olleet läheskään niin pahoja kuin vuoden mittaan olisi voinut kuvitella. Tällaisen kuvan näistä sanomalehtijutuista ainakin saa. Mistä tiedetään, että suurin osa ei saa turvapaikkaa? Aiempien tilastojen mukaan suurin osa Afganistanista tulleista saa turvapaikan, Irakista tulleista vähintään puolet ja Somaliasta tulleista selvä enemmistö. Ehkä meillä on nyt niin hyvä hallitus, että nämä suhteet saataisiin muutettua radikaalisti toisenlaisiksi. Odotan ja toivon.

Se, että henkilö ei saa turvapaikkaa, ei kuitenkaan tarkoita, että hän lähtisi maasta. Suomi yrittää nyt solmia palautussopimusta Irakin kanssa. Muun muassa Ruotsilla ja Tanskalla on jo sellaiset sopimukset, mutta ongelma on, että ne eivät toimi erityisen hyvin. Puheet ”turvapaikoista” ovat oikeastaan toissijaisia, kun tilanne on se, että ne henkilöt, jotka eivät niitä saa, jäävät maahan jollakin muulla perusteella kuin turvapaikan nojalla. Henkilö, jolle ei myönnetä turvapaikkaa, voi hakea toissijaista suojelua, jos häntä kohtaa kotimaassaan henkilökohtainen vaara konfliktin vuoksi. Jos näinkään ei ole, hänelle voidaan myöntää humanitaarista suojelua, jos kotimaassa on ympäristökatastrofi tai konfliktista tahi ihmisoikeustilanteesta johtuva huono turvallisuustilanne. Tämä vie legitimiteetin koko pakolaisuudelta. Pakolainen pakenee määritelmällisesti henkilökohtaista vainoa ja heidän suojelunsa perustuu ihmisoikeussopimuksiin. Mutta ”turvapaikanhaun” nojalla Euroopan maat ovat rakentaneet väylän, jota käytetään de jure myös pakoon huonoja ympäristö- ja ihmisoikeusoloja ja de facto ennen kaikkea pakoon huonoa elintasoa. Näitä asioita on hyvin vaikeaa erottaa toisistaan.

Köyhien massojen joukkomuutto Eurooppaan kuivan kauden yllättäessä johtaa meidät lopulta muinaisen Akkadin kohtaloon. Akkad oli hyvin järjestetty yhteiskunta, joka onnistui jonkin verran sopeutumaan Mesopotamiaa aikoinaan kohdanneeseen ilmaston lämpenemiseen. Resurssit venytettiin äärimmilleen, mutta ne saatiin riittämään. Sitten lähialueiden maataloustuotanto romahti ja valtavat pakolaisvirrat lähtivät liikkeelle. Akkadin kuningas yritti rakentaa muurin, mutta ei onnistunut. Valtakunta romahti. Globalisaation ajalla vastaava yhteiskunnan romahdus ei jää paikalliseksi, vaan johtaa koko ihmiskunnan luhistumiseen. Tarinan opetus on, että muuri kannattaa rakentaa kun ilmasto lämpenee eikä vasta silloin kun ilmaston lämpenemisen seuraukset räjähtävät käsiin.

Hulluinta nykyisessä tilanteessa ei ole se, että jotkut haluavat ottaa Eurooppaan turvapaikanhakijoita. On luonnollista, että hädänalaisia halutaan auttaa. Moni myös ajattelee, että emme toki voikaan auttaa ääretöntä määrää ihmisiä, mutta autetaan niin monia kuin pystymme. Huolestuttavaa on, että tiettyjä siirtolaisvirtojen huonoja puolia ei haluta miettiä ollenkaan ja ne tavataan vaieta tai kiertää. Toisin kuin Helsingin Sanomat yrittää asian ymmärtää, meneillään oleva muuttoliike on suuri kansainvaellus, jonka tiimellyksessä ihmisiä voi jonkin verran käännyttää, mutta kun virta on Euroopan kamaralle päässyt, sitä on hyvin vaikeaa saada enää kulkemaan vastakkaiseen suuntaan. Muutos on peruuttamaton. Tästä pitäisi puhua! Millaisen Euroopan haluamme? Mihin tämä johtaa? Voimmeko selvitä niukkenevien resurssien ja romahtavien ekosysteemien koetellessa yhteiskuntiamme, jos samalla otamme yhä lisää suita ja kuluttajia tälle liikakansoitetulle maanosalle?