perjantai 23. elokuuta 2019

Kenelle kansalaisuus kuuluu?

Tanskan kansanpuolue on vaatinut pitkään kansalaisuuksien myöntämisen kriteerien tiukentamista ja ylärajaa vuoden aikana myönnettyjen kansalaisuuksien määrälle. Puolueen kirittäjänä profiloitunut uudempi puolue, Nye Borgerlige, joka sai kesän vaaleissa muutaman paikan maan parlamenttiin, on nyt ottanut linjakseen, että muslimimaista tulleille ei tulisi myöntää kansalaisuuksia ollenkaan. Ei siis vaikka asumisaika, nuhteettomuus tai työllistymisen aste olisivat mitkä. Kielto koskisi kaikkia kyseisistä maista tulevia ihmisiä eli myöskään muslimimaista muuttaneille kristityille ei annettaisi Tanskan kansalaisuuksia.

Pidän tätä ehdotusta tarpeellisena avauksena. Kriteerien tiukentaminen ja vuosikatto ovat hidasteita. On selvää, että yksin ne aiheuttavat vain sen, että kansalaisuuksia myönnetään hitaammin. Lopputuloksena pysyy, että kansalaisuuksia myönnetään kasvavalle ulkomaalaismäärälle ja kun kehitys jatkuu, ulkomaalaisia tulee yhä enemmän kansalaisiksi.

Itse kannatan Suomen osalta, että Suomen kansalaisuutta ei tulisi myöntää lainkaan muille kuin suomalaisille. Tämä johtuu kansallismielisyyden perusperiaatteisiin kuuluvasta näkemyksestä, että päätösvalta Suomen asioista kuuluu suomalaisille.

Nye Borgerligen ehdotus on askel kohti kansallisen itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. Se tekee tärkeän periaatteellisen askeleen: sen sijaan, että jokainen kansalaisuus myönnettäisiin yksilöllisesti, kaikkien muslimimaista tulevien kategorinen sulkeminen Tanskan kansalaisuuden ulkopuolelle tarkoittaisi linjanvetoa, että päätösvalta Tanskan asioista ei kuulu kaikille, ei vaikka yksilö itse olisi mukava ihminen.

Suomi kuuluu suomalaisille. Pidetään Suomi kansallisvaltiona. Ei anneta sitä pois: ei ylikansallisille instituutioille, ei miehittäjälle ja ei myöskään yksittäisille maahan tuleville.