Vihan veljet

Sisäministeri totesi eilen, että pahinta mitä nyt voi tapahtua on se, että tunteet palautustilanteissa kuumenevat ja ihmiset alkavat tapella keskenään.

Voisi ajatella, että vielä pahempaa on, jos edes nykyisen lain mukaisia käännytyksiä ei saada toimeenpantua ja maahanmuuttotilanne karkaa vielä entistäkin pahemmin lapasesta. Mutta poliitikot nostavat ongelmaksi sen, mikä palvelee heidän omaa agendaansa. Eduskuntaryhmien edustajat kokoontuivat eilen pääministerin johdolla "salaiseen" kokoukseen, josta pääministeri kiirehti laatimaan tiedotteen. Tiedotteessa ryhmät tuomitsevat kaikenlaisen terrorismin, väkivallan ja vihapuheen.

Luuliko joku, että jokin suomalainen puolue eksplisiittisesti kannattaisi väkivaltaa ja terrorismia? Tuo on pelkkää itsestäänselvyyden kuorrutusta, jonka tarkoitus on painostaa hyväksymään tiedotteen ainoa poleeminen osuus: ”kaikenlaisen vihapuheen” tuomitseminen.

Ja niin päädymmekin takaisin siihen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa olemme. Euroopassa on meneillään valtava väestönvaihdos, demografinen muutos joka vertautuu myöhäisantiikin kansainvaelluksiin, arabien valloituksiin varhaiskeskiajalla ja turkkilaisten levittäytymiseen Bysanttiin. Tämän »le grand remplacement'in» lieveilmiöitä ovat raiskausten, pahoinpitelyiden ja muun väkivaltarikollisuuden nousu sekä valtionmenojen kasvu tasolle joka vaikeuttaa julkisen vallan tehtävien hoitamista. Tämän keskellä vallanpitäjät nostavat keskeiseksi ongelmaksi vihapuheen – joidenkin kansalaisten oikeutetun vihan ja huolestumisen siitä, mihin suuntaan maamme on menossa.

Vihapuheen tuomitsemisella voi olla hyviäkin tarkoituksia. Siksi jotkut kansallismielisetkin toteavat, että hekin tuomitsevat vihapuheen, mutta selittävät, että tuomitsevat sen siinä muodossa kuin miten he itse käsitteen määrittelevät. Mutta onko heillä valtaa määritellä käsitettä? Koko vihapuhe-diskurssi on rakennettu oikeuttamaan nationalististen, traditionalististen ja jopa pelkästään konservatiivisten mielipiteiden julistaminen vaarallisiksi, joksikin, mikä pitää tuomita ja mistä vaaditaan irtisanoutumista. Tällaista toimintaa ei pidä pönkittää, sillä emme halua hämärtää sitä, mikä on todellinen ongelma.

Todellinen ongelma on, että perimämme ja kansamme pyritään murtamaan. Joudumme muukalaisten keskuuteen ja lopulta muukalaisiksi omassa maassamme. Olemme jo menettäneet yhteiskunnan, jossa ihmisillä oli paikkansa ja perinteet elivät. Suomalaisia on moneen otteeseen revitty juuriltaan ja maailmaa ympärillämme muutetaan meille vieraaksi kiihtyvällä tahdilla. Perinteille ei anneta arvoa ja kaikki ovat vain yksilöitä, eivät osa mitään suurempaa. Jos kaikki asiat ja ihmiset ovat atomistisia ja yhdenvertaisia eikä niiden alkuperällä ole väliä, mitä väliä on kansalla? Kansallisuus perustuu sukujuuriin ja niidenhän ei saa tasa-arvon nimissä antaa vaikuttaa mihinkään. Tämä on looginen seuraus pitkään valmistellusta vieraannuttamisesta, joka löi itsensä läpi jo 1960-luvulla. Rikkinäisellä yhteiskunnallamme ja heikolla länsimaisella kulttuurilla ei ole ratkaisuja.

Ulla Heinon Eurajoen historian kolmas osa (1992) summaa pitäjän silloisen lähihistorian:

”Maailma sai toisen maailmansodan jälkeen vielä hetkeksi tutut ja tuttavalliset piirteensä, maatalous säilyi kunnan elinkeinona ja väestö oli karjalaista siirtoväkeä lukuun ottamatta ytimeltään eurajokelaista. Mutta 50-luvulla aikuistunut sukupolvi joutui 1800-luvun lopulla eläneiden tavoin sopeutumaan vanhan syrjäyttäviin muutoksiin, se vaihtoi radion, kyläilyt ja iltamat televisioon, katseli taivaalle sputnikeja tähyillen, otti vastaan peruskoulun, 60-luvun radikaalit, kerros- ja rivitalot, farkut ja minihameet, sohvakalustot, plyysimatot ja grillikioskit. Se joutui seuraamaan neuvottomana nuorten maaltapaoksi yltynyttä muuttoa kaupunkeihin ja painiskelemaan aivan uusien ongelmien kanssa: maatalous jäi teollisuuden, kaupan ja palveluiden varjoon, se tuotti liika ja siitä alettiin puhua kansantalouden ongelmana.

Aika hämmensi maataloudesta elävää pitäjää. – – Muuttuisiko pitäjä liikaa, katoaisiko vanha Eurajoki? – – [Kunta] otti vastuulleen monet ennen perhepiirissä hoidetut tehtävät, ja kun haaveillusta vapaa-ajastakin tuli ongelma, kunta toi ihmisten ulottuville uusia mahdollisuuksia. Ennen luottamusmiesten hoitamasta kunnasta tuli virasto, se ei henkilöitynyt enää samalla tavalla muutamiin kunnanisiin kuin aiemmin.

Teollisuuden Voiman tulo Eurajoelle nosti kunnan yhdellä iskulla maakunnan teollistuneimpien joukkoon. Autot, halvat tontit ja veroäyrin edullisuus toivat Eurajoelle uusia asukkaita. Kyliin ilmaantuivat katuvalot ja vesijohdot. Eurajoki alkoi muistuttaa kasvavaa maaseutukeskusta, siitä tuli taajama. Sen asukkaiden työ ja vapaa-aika etääntyi toisistaan, työhön mentiin muualla, Eurajoelle tultiin asumaan. Samalla eurajokelaisten elämänpiiri hajaantui. Yhteisten puheenaiheiden löytäminen ei ollut enää niinkään helppoa. Säästä voi aina keskustella, mutta maanviljelijä ja lomaansa viettävä palkannauttija tarkastelivat sitä eri tavoin. Menneisyyskään ei antanut puheenaihetta, eiväthän muualta tulleet tunteneet mennyttä, heidän vanhempansa eivät olleet kertoneet kartanoajasta, torppareista tai Triipun peljättävistä veljeksistä. He eivät ymmärtäneet irjannelaisten halua pitää kiinni omasta puhelinosuuskunnasta. Kaikki oli selitettävä. Mutta miten? Mistä löydettäisiin uuden eurajokelaisuuden pohja, miten uudet asukkaat opetettaisiin näkemään menneisyyden heijastumat nykyisyydessä?”

Pitkään pohjustettu prosessi on valmis viimeiseen vaiheeseensa: eurajokelaisten, suomalaisten ja eurooppalaisten korvaamiseen muukalaisilla. Sillä miksipä ei, jos kerran hyväksyt, että syntyperällä ei ole merkitystä? Nyt on meneillään Suomen ja muiden Euroopan maiden lopettaminen. Ranska ja Saksa ovat jo pitkällä. Päämääränä on Eurooppa ilman historiaa, kulttuuria ja kansoja. Eurooppa ilman eurooppalaisia. Eurooppalaisen sivilisaation kuolema.

Siksi suurin ongelma on vihainen puhe. Että tunteet kuumenevat. Että tulee tappeluita. Koska on vain yksi asia, josta globalistinen eliitti on tässä vaiheessa huolestunut: vastarinta.

Sosiaalidemokraattinen tulevaisuus

Maassamme käydään ensi viikolla – tai oikeammin parhaillaan, sillä ennakkoäänestys on jo alkanut – 295 vaalia. Jokaisessa Manner-Suomen kunnassa valitaan kunnanvaltuustot, jotka päättävät muun muassa paikallisesta yhdyskuntasuunnittelusta, kouluista ja ensi kauden aikana vielä terveydenhoidostakin. Suomessa on erilaisia ja erilaisissa tilanteissa olevia kuntia: Turussa, Kemissä ja Joutsassa käydään syystäkin omat vaalinsa. Vaaliasetelmat ja -teemat ovat erilaisilla paikkakunnilla hyvin erilaisia.

Paitsi tietenkin niiden mielestä, joiden agendaan tällainen tosiasia ei sovi.

SDP:n kuntavaalimainos

”Kuntavaaleissa ei ole kysymys vain siitä, millaisia linjauksia kuntapolitiikassa tehdään. Kuntavaaleissa on kysymys siitä, miten kansalaiset suhtautuvat Sipilän porvarihallituksen kaverikapitalismiin.” Näin totesi Antti Rinne SDP:n puolueristeilyllä pitämässään puheessa, jossa haukkui hallituksen esitykset. ”Nykyhallituksen leikkauslinjalle on sanottava selkeä ei”, Rinne vaati Mäntsälässä viime viikolla ja totesi, että puolueen tavoitteena on ”ensiksi voitto kuntavaaleissa ja sitten parin vuoden kuluttua eduskunnan suurimmaksi puolueeksi”. Rinne luetteloi hallituksen virheitä ja kehotti mäntsäläläisiä äänestämään kuntavaaleissa. Hän on itsekin mäntsäläläinen ja ehdolla Mäntsälän valtuustoon. Kun paikallislehden toimittaja sitten erikseen kysyi, Rinne mainitsi myös puolueen tavoitteita Mäntsälän kuntapolitiikassa.

Valtakunnanpolitiikassa koulutuksesta ei olisi saanut Rinteen mielestä leikata. Mäntsälässä pitäisi panna rahaa varhaiskasvatukseen, koulujen kuntoon saamiseen ja uimahalliin. Rinne kuitenkin muistutti, että Mäntsälän rahat eivät riitä kaikkeen.

Sitä Rinne ei kertonut, mistä hän karsisi, kun rahat eivät kerran kaikkeen riitä. Puolueen vaaliohjelma on jaettu jokaiseen mäntsäläläiseen kotiin. Siinä kerrotaan, kuinka kuntaan tarvitaan nyt uimahalli, nuorisotalo, kulttuuritila… Leikkaukset puuttuvat siitäkin läpyskästä.

Niin, sitten kun veronsa jo korkealle nostanut Mäntsälä on rakentanut kaikki hienoudet, ottanut lisää pakolaisia ja moninkertaistanut velkansa, mitä sitten tapahtuu? Sitten käy niin, että terveydenhuolto siirtyy maakunnalle ja kunnallisverolle tulee lakisääteinen pudotus. Kunnan rahamääräisesti ylivoimaisesti suurin tehtävä on siinä vaiheessa koulutus. Eivät kai koulutuksen puolesta nyt puhuvat sosiaalidemokraatit siitä leikkaisi?

No, miten sen ottaa. Jos kyläkoulut lakkautetaan ja niiden toiminta keskitetään uusiin, hienoihin rakennuksiin, niin se on sitten näkökulmasta kiinni, onko kyseessä leikkaus vai uudistus. ”Pakon edessä” pikkukoulut ”joudutaan” lakkauttamaan. Lähiseudun asukkaille, joiden lasten koulu karkaa kauemmas, se on leikkaus. Mutta ei toki demareille, jotka eivät muutenkaan saa ääniä syrjäkyliltä. Mäntsälän kunnanvaltuutettu Heli Hallikainen, joka kutsuu itseään ”Uimahalli-Hallikaiseksi” ja joka ajaa hallia kovalla tarmolla, ei tunnu näkevän kummempaa ongelmaa siinä, että kyläkoulut lakkautetaan ja maaseudun palvelut harventuvat. Mainittakoon, että Hallikainen sai viime kuntavaaleissa lähes kaikki äänensä kirkonkylältä. Vaikkapa Arolan koulun tulevaisuus ei häntä vaivaa, mutta toisaalta hänen äänisaalinsa Arolasta olikin pyöreä 0.

Kunnan vuokra-asuntojen määrän lisääminen on mäntsäläläisten ehdokkaiden keskuudessa varsin suosittu ajatus, mutta edes se, että muutama kerettiläinen uskaltaa vastustaa lisärakentamista, ei kelpaa sosiaalidemokraateille. Demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Reijo Liinamaa spekuloi ikävien ihmisten juonella, jossa saattaa hänen puoluetoveriehdokkaansa Aija Lavikaisenkin mielestä olla perää:

Saattaa tuntua kummalliselta, että joku haluaisi manipuloida kunnan väestörakennetta vain saadakseen itselleen kannatusta kuntavaaleissa. Se, että asia tulee Liinamaalle mieleen hänen poliittisten vastustajien osalta, saattaa kertoa siitä, että asia on ollut hänen mielessään muutenkin. Vai mitenköhän demaripolitiikka vaikuttaa Mäntsälän väestörakenteeseen? Mitäköhän puoluetta suosii, jos sosiaalidemokraatit saavat tavoitteensa läpi: lisää vuokra-asuntoja ja niihin pakolaisia, kirkonkylään kaikki mahdolliset palvelut velkarahalla ja maaseudun palveluista karsimalla? Minkälaisia äänestäjiä muuttaa kuntaan ja sieltä pois, kun veroja kerätään niin paljon kuin irti lähtee ja niillä hankitaan niin paljon ei-lakisääteisiä julkisia palveluja kuin mahdollista?

Sosiaalidemokratialla on tarjolla kauniita sanoja ja kaikkea kivaa. Vaan ei tulevaisuutta.

Zinnian valinta

Pokémon-pelien Omega Ruby ja Alpha Sapphire varsinainen, alkuperäisiä Ruby- ja Sapphire-pelejä noudattava juoni saa mielenkiintoisen käänteen lopun Delta Emerald -osuuden myötä. Siinä paljastuu, että siinä missä megalomaaniset rikollisryhmät Team Magma ja Team Aqua olivat aiheuttaa suuren luonnonkatastrofin (pelistä riippuen kuivuus tai tulva) suuren suunnitelmansa tarkoittamattomana sivutuotteena, eräs heitä tukenut henkilö oli tiennyt, että ryhmät tulisivat aiheuttamaan hävitystä – mutta tuki heitä silti. Tämä henkilö on Zinnia, muinaisen drakonidiheimon ikiaikaisen tietämyksen vartija (”Lorekeeper”).

Kun pelaaja on estänyt luonnonkatastrofin ja kukistanut rikollisryhmän, ilmenee, että maata kohti on syöksymässä meteoroidi. Päähenkilö, joka on tässä vaiheessa hallitseva liigamestari, ja Steven Stone, edellinen liigamestari, liittoutuvat jälleen ja pyrkivät estämään katastrofin kuten he estivät edellisenkin. Entisen liigamestarin isän yhtiö, Devon Corporation, on kehittänyt laitteen, jolla syöksyvä kivi voidaan siirtää toiseen ulottuvuuteen. Pelaaja ja Steven Stone ovat juuri pelastamassa maailmaa tällä näppärällä teknologisella ihmeellä (jota en kutsu deus ex machinaksi, koska se on kirjoitettu niin hyvin sopimaan pelien mytologiaan), kun Zinnia saapuu paikalle ja tuhoaa koneen. Hän varoittaa entistä ja nykyistä liigamestaria, että näennäisen helppo teknologinen ratkaisu johtaisi sekin katastrofiin. Liigamestarit eivät tiedä, että toisessa ulottuvuudessa on omanlaisensa sivilisaatio ja elämää, jotka meteoroidi tuhoaisi. Niinpä pelaaja ja Zinnia pelastavat maailman muinaisten tarujen tarjoamilla keinoilla.

Zinnia auttoi rikollisryhmää, koska tiesi, että jos se onnistuisi herättämään myyttien alkukantaisen hirviön (pelistä riippuen Groudonin tai Kyogren), tuo olento tulisi aiheuttamaan luonnonkatastrofin, jonka myötä profetiat täyttyisivät ja olisi mahdollista kutsua legendaarinen taivasta vartioiva lohikäärme Rayquaza. (Juoni ammentaa juutalaisesta mytologiasta: Groudon ja Kyogre ovat Raamatun Behemot ja Leviatan.) Rayquaza pystyy tuhoamaan meteoroidin ja näin on mahdollista pelastaa sekä se maailma, jonka näemme ympärillämme, että toisessa ulottuvuudessa sijaitseva maailma, jonka olemassaoloa emme tulleet ajatelleeksi. Mutta tämän ratkaisun myötä Groudon aiheuttaa kuivuutta ja Kyogre tulvia – ja ihmiset kärsivät. Entinen liigamestari ymmärsi rikollisryhmää vielä jonkin verran, koska heidän ei ollut tarkoitus aiheuttaa luonnonkatastrofia vaan se uhkasi heidän toimintansa tarkoittamattomana sivuvaikutuksena. Mutta Zinnian valinnasta hän järkyttyy, koska tämä on valmis tahallaan aiheuttamaan luonnonkatastrofin, joka aiheuttaa inhimillistä hätää.

Päähenkilö pelissä ei ole Zinnia eikä entinen liigamestari vaan pelaaja. Kumman valinnan puoleen kallistuu tosielämän pelaaja, ihmiskunta? Pystyykö se tekemään Zinnian valinnan ja hyväksymään sen ikävätkin seuraukset?

Olen useasti kirjoittanut, että Suomi tulisi irrottaa maailmantalouden kahleista ja meidän tulisi pyrkiä tämän itsemurhaa kohti ajavan teollisuusyhteiskunnan parista maatalousyhteiskuntaan, jossa elämä on pienipiirteistä ja ihminen nöyrtyy, antaa luonnolle tilaa. Olen puhunut tämän vaihtoehdon hyvien puolien puolesta. Antiikin kreikkalaisilla oli käsite nimeltä parrhēsía, joka tarkoitti toden puhumista, mutta myös kaiken mielessä olevan avointa ja rohkeaa esilletuontia – täyttä rehellisyyttä. Minun on nyt aika harjoittaa sitä: primitiiviseen maatalouteen perustuvassa yhteiskunnassa ihmiset raatavat ja näkevät toisinaan nälkää. Minulla on tarjota sota-aikaisen brittiläisen valtiomiehen lupaus verestä, hiestä ja kyynelistä. En voi luvata, että maatalousyhteiskuntaan siirtymisestä ei seuraisi kärsimystä. Mutta valitsisin sen polun siitä huolimatta.

“Te kysytte: mikä on tavoitteemme? Voin vastata yhdellä sanalla: voitto. Voitto, hinnalla millä hyvänsä – voitto, huolimatta kaikesta kauhusta – voitto, vaikka tie olisi kuinka pitkä ja kivinen; sillä ilman voittoa, lankeaa perikato.”

– Winston Churchillin puhe parlamentin alahuoneelle hänen tultuaan nimitetyksi pääministeriksi 1940.

Voitteko ymmärtää minua? Vai teettekö mieluummin entisen liigamestarin valinnan ja turvaatte teknologisiin, rationaalisilta vaikuttaviin mutta vain yhtä ongelman osasiivua käsitteleviin ratkaisuihin? Minä pyrin selättämään ekokatastrofin kokonaisvaltaisella ratkaisulla. Jaatteko maailmaa kohtaavan suuren ongelman pieniin palasiin ja käsittelette ne helpoin keinoin, jotta teidän ei tarvitse luopua mistään? Ajatteletteko sitä toista ulottuvuutta, pelkäättekö koskaan että vain siirrätte ongelmia ettekä ratkaise niitä? Oletteko päättäneet luottaa sokeasti markkinavoimiin ja teollisuuteen, jotka ovat vastuussa nykyisestä kehityksestä – koska teitä hirvittää Zinnian valinnan taantumuksellisuus ja sen tuskalliset seuraukset?

“Toimintasi... Perustuuko se ihanteisiin, joihin takerrut? Vai perustuuko se totuuksiin? Ja jos perustuu... Kuinka paljon totuudesta arvelet tietäväsi?”

– Zinnia pelaajalle Granite Cavessa. Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä, alkuteos japaniksi. Dialogin kirjoittajien ja kääntäjien nimet.