Vihan veljet

Sisäministeri totesi eilen, että pahinta mitä nyt voi tapahtua on se, että tunteet palautustilanteissa kuumenevat ja ihmiset alkavat tapella keskenään.

Voisi ajatella, että vielä pahempaa on, jos edes nykyisen lain mukaisia käännytyksiä ei saada toimeenpantua ja maahanmuuttotilanne karkaa vielä entistäkin pahemmin lapasesta. Mutta poliitikot nostavat ongelmaksi sen, mikä palvelee heidän omaa agendaansa. Eduskuntaryhmien edustajat kokoontuivat eilen pääministerin johdolla "salaiseen" kokoukseen, josta pääministeri kiirehti laatimaan tiedotteen. Tiedotteessa ryhmät tuomitsevat kaikenlaisen terrorismin, väkivallan ja vihapuheen.

Luuliko joku, että jokin suomalainen puolue eksplisiittisesti kannattaisi väkivaltaa ja terrorismia? Tuo on pelkkää itsestäänselvyyden kuorrutusta, jonka tarkoitus on painostaa hyväksymään tiedotteen ainoa poleeminen osuus: ”kaikenlaisen vihapuheen” tuomitseminen.

Ja niin päädymmekin takaisin siihen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa olemme. Euroopassa on meneillään valtava väestönvaihdos, demografinen muutos joka vertautuu myöhäisantiikin kansainvaelluksiin, arabien valloituksiin varhaiskeskiajalla ja turkkilaisten levittäytymiseen Bysanttiin. Tämän »le grand remplacement'in» lieveilmiöitä ovat raiskausten, pahoinpitelyiden ja muun väkivaltarikollisuuden nousu sekä valtionmenojen kasvu tasolle joka vaikeuttaa julkisen vallan tehtävien hoitamista. Tämän keskellä vallanpitäjät nostavat keskeiseksi ongelmaksi vihapuheen – joidenkin kansalaisten oikeutetun vihan ja huolestumisen siitä, mihin suuntaan maamme on menossa.

Vihapuheen tuomitsemisella voi olla hyviäkin tarkoituksia. Siksi jotkut kansallismielisetkin toteavat, että hekin tuomitsevat vihapuheen, mutta selittävät, että tuomitsevat sen siinä muodossa kuin miten he itse käsitteen määrittelevät. Mutta onko heillä valtaa määritellä käsitettä? Koko vihapuhe-diskurssi on rakennettu oikeuttamaan nationalististen, traditionalististen ja jopa pelkästään konservatiivisten mielipiteiden julistaminen vaarallisiksi, joksikin, mikä pitää tuomita ja mistä vaaditaan irtisanoutumista. Tällaista toimintaa ei pidä pönkittää, sillä emme halua hämärtää sitä, mikä on todellinen ongelma.

Todellinen ongelma on, että perimämme ja kansamme pyritään murtamaan. Joudumme muukalaisten keskuuteen ja lopulta muukalaisiksi omassa maassamme. Olemme jo menettäneet yhteiskunnan, jossa ihmisillä oli paikkansa ja perinteet elivät. Suomalaisia on moneen otteeseen revitty juuriltaan ja maailmaa ympärillämme muutetaan meille vieraaksi kiihtyvällä tahdilla. Perinteille ei anneta arvoa ja kaikki ovat vain yksilöitä, eivät osa mitään suurempaa. Jos kaikki asiat ja ihmiset ovat atomistisia ja yhdenvertaisia eikä niiden alkuperällä ole väliä, mitä väliä on kansalla? Kansallisuus perustuu sukujuuriin ja niidenhän ei saa tasa-arvon nimissä antaa vaikuttaa mihinkään. Tämä on looginen seuraus pitkään valmistellusta vieraannuttamisesta, joka löi itsensä läpi jo 1960-luvulla. Rikkinäisellä yhteiskunnallamme ja heikolla länsimaisella kulttuurilla ei ole ratkaisuja.

Ulla Heinon Eurajoen historian kolmas osa (1992) summaa pitäjän silloisen lähihistorian:

”Maailma sai toisen maailmansodan jälkeen vielä hetkeksi tutut ja tuttavalliset piirteensä, maatalous säilyi kunnan elinkeinona ja väestö oli karjalaista siirtoväkeä lukuun ottamatta ytimeltään eurajokelaista. Mutta 50-luvulla aikuistunut sukupolvi joutui 1800-luvun lopulla eläneiden tavoin sopeutumaan vanhan syrjäyttäviin muutoksiin, se vaihtoi radion, kyläilyt ja iltamat televisioon, katseli taivaalle sputnikeja tähyillen, otti vastaan peruskoulun, 60-luvun radikaalit, kerros- ja rivitalot, farkut ja minihameet, sohvakalustot, plyysimatot ja grillikioskit. Se joutui seuraamaan neuvottomana nuorten maaltapaoksi yltynyttä muuttoa kaupunkeihin ja painiskelemaan aivan uusien ongelmien kanssa: maatalous jäi teollisuuden, kaupan ja palveluiden varjoon, se tuotti liika ja siitä alettiin puhua kansantalouden ongelmana.

Aika hämmensi maataloudesta elävää pitäjää. – – Muuttuisiko pitäjä liikaa, katoaisiko vanha Eurajoki? – – [Kunta] otti vastuulleen monet ennen perhepiirissä hoidetut tehtävät, ja kun haaveillusta vapaa-ajastakin tuli ongelma, kunta toi ihmisten ulottuville uusia mahdollisuuksia. Ennen luottamusmiesten hoitamasta kunnasta tuli virasto, se ei henkilöitynyt enää samalla tavalla muutamiin kunnanisiin kuin aiemmin.

Teollisuuden Voiman tulo Eurajoelle nosti kunnan yhdellä iskulla maakunnan teollistuneimpien joukkoon. Autot, halvat tontit ja veroäyrin edullisuus toivat Eurajoelle uusia asukkaita. Kyliin ilmaantuivat katuvalot ja vesijohdot. Eurajoki alkoi muistuttaa kasvavaa maaseutukeskusta, siitä tuli taajama. Sen asukkaiden työ ja vapaa-aika etääntyi toisistaan, työhön mentiin muualla, Eurajoelle tultiin asumaan. Samalla eurajokelaisten elämänpiiri hajaantui. Yhteisten puheenaiheiden löytäminen ei ollut enää niinkään helppoa. Säästä voi aina keskustella, mutta maanviljelijä ja lomaansa viettävä palkannauttija tarkastelivat sitä eri tavoin. Menneisyyskään ei antanut puheenaihetta, eiväthän muualta tulleet tunteneet mennyttä, heidän vanhempansa eivät olleet kertoneet kartanoajasta, torppareista tai Triipun peljättävistä veljeksistä. He eivät ymmärtäneet irjannelaisten halua pitää kiinni omasta puhelinosuuskunnasta. Kaikki oli selitettävä. Mutta miten? Mistä löydettäisiin uuden eurajokelaisuuden pohja, miten uudet asukkaat opetettaisiin näkemään menneisyyden heijastumat nykyisyydessä?”

Pitkään pohjustettu prosessi on valmis viimeiseen vaiheeseensa: eurajokelaisten, suomalaisten ja eurooppalaisten korvaamiseen muukalaisilla. Sillä miksipä ei, jos kerran hyväksyt, että syntyperällä ei ole merkitystä? Nyt on meneillään Suomen ja muiden Euroopan maiden lopettaminen. Ranska ja Saksa ovat jo pitkällä. Päämääränä on Eurooppa ilman historiaa, kulttuuria ja kansoja. Eurooppa ilman eurooppalaisia. Eurooppalaisen sivilisaation kuolema.

Siksi suurin ongelma on vihainen puhe. Että tunteet kuumenevat. Että tulee tappeluita. Koska on vain yksi asia, josta globalistinen eliitti on tässä vaiheessa huolestunut: vastarinta.

Ääripäät

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla turvapaikanhakijoilla on ollut jonkin aikaa mielenosoitusleiri Helsingin keskustassa. Se on nyt siirtynyt Rautatientorin eteläpäätyyn ja olen tullut ohittaneeksi sen joka päivä, kun olen kävellyt rautatieasemalta Yliopistolle. Paikalla on teltta ja julisteita, joissa kerrotaan muun muassa, että ”Irak ei ole turvallinen”. Suosikkini on se, jossa on Juha Sipilän kuva ja syyllistetään häntä siitä, että lupasit asuntosi meille. Porukkaa ”leirissä” on vaihtelevasti, aamukahdeksan aikaan leirillä pööpöilee ehkä pari henkeä, mutta ruuhka-aikaan iltapäivällä sakkia on enemmän. Erään kerran paikalla oli vähintään 50 parrakasta, noin 30-vuotiasta lähi-itäläistä, joita ei päässyt väistämään koska torilla talvisin oleva luistelukenttä tuli vastaan. Pääsin kuitenkin tupakansavun läpi ja turvallisesti pois kaupungista.

Vaalitkin ovat tulossa, joten leiri sopii monen poliitikon tarpeisiin. Itsensä paikalla ovat käyneet valokuvauttamassa muun muassa Li Andersson (vas.), Eva Biaudet (RKP), Tarja Filatov (SDP), Emma Kari (vihr.) ja Paula Risikko (kok.). Yleisten sympatiapisteiden kerjäämisen lisäksi jotkut ovat katsoneet tarpeelliseksi antaa lausuntoja, jotka varmasti asettuvat tarpeeksi vahvasti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden puolelle ja Suomen valtiota vastaan. Pari vuotta vahvana vellonut maahanmuuttokeskustelu vaikuttaa radikalisoineen tätä ihmisoikeusliikettä. Liberaaleilla on vielä hallussaan yliote julkisessa keskustelussa ja kulttuurihegemonia, mutta koska Sipilän hallitus ei ole heitä myötäillyt siinä määrin kuin Suomessa on ollut tapana, suomalainen liberalismi on muuttumassa ärhäkämmäksi. Jo aiemmin asian suhteen fanaattiset (mm. Antifaa fanittava Li Andersson ja Vasemmistoliiton liepeillä pyörivät aktivistit) ovat siirtämässä Overtonin ikkunaa niin, että myös valtavirran liberalismi ottaa askeleita heidän suuntaansa.

Andersson on kirjoilla Åbo Akademissa, jossa hän opiskelee kansainvälistä oikeutta. Hän ilmoittaa erikoistuneensa kansainväliseen ihmisoikeuslainsäädäntöön ja pakolaisoikeuteen. Hänen kandidaatintutkielmansa käsitteli turvapaikanhakijoiden palautuskieltoa ja tekeillä oleva pro gradu tulee käsittelemään heidän säilöönottoaan. Hän siis tietää mistä puhuu, kun vaatii käytännössä koko turvapaikkajärjestelmästä luopumista ja täysin pidäkkeettömän massasiirtolaisuuden porttien avaamista. Anderssonin mielestä niille turvapaikanhakijoille, joille turvapaikkaa ei myönnetty, pitäisi voida myöntää tilapäisiä oleskelulupia, jos henkilö kokee, että hän ei voi tai uskalla palata kotimaahansa. Aiemmin Andersson on vedonnut, että maassa laittomasti olevia ei tulisi käännyttää, jos heillä olisi määränpäässään toimeentulovaikeuksia. Toimeentulovaikeudet eivät ole kansainvälisen suojelun eikä minkään muunkaan oleskeluluvan peruste, minkä Andersson kyllä tietää vaikka toisin toivoisikin. Vasemmistoliiton puheenjohtaja haluaa laillistaa ja poistaa kaikki rajoitukset elintasopakolaisuudelta.

Vihreä liitto ei ole ollut maahanmuuton suhteen sen järkevämpi, mutta puolue, joka on yrittänyt leimautua kivaksi ja maltilliseksi, on tämän kulissin takana radikalisoitumassa entisestään. Kun puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö oli ministerinä, hän ei viitannut kintaalla turvapaikkojen myöntämisen perusteille, mutta nyt, kun mies on oppositiossa ja antagonistipuolue hallituksessa, ääni on muuttunut. Niinistö on tullut Anderssonin linjoille ja vaatii oleskelulupaa niillekin, joiden Maahanmuuttovirasto ei todennut olevan minkään suojelun tarpeessa eikä täyttävän muitakaan oleskeluluvan kriteereitä. Niinistö kävi mielenosoitusleirillä viime viikolla ja julisti, että

”Suomi on pakkokäännyttämässä ihmisiä turvattomaan Irakiin. Ihmiset ovat huolissaan tulevaisuudestaan, he pelkäävät palaamista ja monet kokevat heitä uhkaavan henkilökohtaisen vainon jatkuvan.

Hallituksen on arvioitava politiikkansa uudestaan: Suomen on annettava vähintään väliaikainen oleskelulupa ihmisille, jotka ovat vaarassa joutua hengenvaaraan Irakissa tai joutuvat oikeudettomaan tilaan Suomessa, paperittomiksi, hallitusten omien päätösten takia. Ennen näissä tilanteissa olisi myönnetty väliaikainen oleskelulupa tai humanitaarinen suojelu, mutta Sipilän hallitus ei ihmisyyttä kunnioita.”

Suomi pakkokäännyttää ihmisiä, jotka kokevat, että heitä uhkaa henkilökohtainen vaino? Henkilökohtainen vaino on turvapaikan peruste. Ne, joiden osalta Maahanmuuttovirasto ei voinut osoittaa, että heitä ei vainottaisi, ovat pakolaisia ja jäävät maahan. Ne, jotka ovat Rautatientorilla, ovat niitä, joiden osalta virasto osoitti, että heitä ei vainota.

Humanitaarisen suojelun pykälää, johon Niinistö viittaa, ei viime vuosina juurikaan käytetty eikä sitä ole missään muussa maassa. Väliaikaisen oleskeluluvan myöntäminen henkilölle, jonka osalta todetaan, että hän ei ole minkään oleskeluluvan tarpeessa, vie pohjan koko turvapaikkahakemusten käsittelyprosessilta. Käytännössä Niinistö vaatii, että kaikki maahan astuneet saisivat jäädä. Sillä ei olisi mitään tekemistä turvapaikkojen kanssa.

Niinistö tehosti sanomaansa muokkaamalla Facebook-kirjoituksensa yleisönosastokirjoitukseksi, jonka Helsingin Sanomat julkaisi. Lehti vielä kannusti Niinistön Twitter-kirjoituksia ja väänsi rautalangasta, että edistykselliset ovat sitä mieltä, että ihmisten oikeuksista huolehtiminen ei ole ”äärimmäistä”, rasismi on. Tämä muun muassa Emma Karin jo pidempään propagoima näkemys alkaa kuitenkin menettää uskottavuuttaan. Oppositio, Vihreä liitto Vasemmistoliiton peesissä, on selvästi siirtymässä äärimmäisyyslinjalle. Koska vihreät ovat toinen ääripää, polarisaatio hyödyttää heitä ja siksi sitä ruokitaan. Tätä taustaa vastaan avautuu muun muassa ennen maltillisena ja rauhallisena ihmisenä profiloituneen Vihreiden presidenttiehdokas Haaviston hyppääminen avoimesti ihmisoikeusääripään kelkkaan. Hän vastasi europarlamentaarikko Halla-ahon ehdotukseen suitsia EU-varoilla harjoitettua ihmismassojen kuljetusta Libyan rannikolta Italiaan mykistävästi:

”Meille joskus tulee yhteydenottoja, että kun te niitä hyysäätte niitä mamuja, niin hirveästi ja näitä paperittomia ja muuta, ja sit siinä keskustelussa pitää kysyä, että mitä esität? Että viedäänkö ladon taakse ja ammutaan vai hukutetaanko mereen, mikä on sinun ratkaisusi? Ja vasta silloin ihmiset, ’no, en minä nyt sitä tarkoita, että kyllähän ihmishenki on aina arvokas’.”

Se, että keksii omiin tarpeisiinsa kaksi vaihtoehtoa, on hyvä ja koeteltu retorinen keino. Mikään vakavasti otettava poliittinen liike ei ole linjannut, että maahanmuuttajat pitäisi viedä ladon taakse. Haaviston omaa poliittista uraa avittaa, jos massamurha esitettään ainoana vaihtoehtona hänen linjalleen, mutta varottaisin tästä tiestä ja kehotan herra presidenttiehdokasta harkitsemaan, onko järkevä rakentaa tällainen vaihtoehto poliittisen keskusteluun.

Samaan aikaan, kun pohdinta maahanmuuttolainsäädännön kiristämisestä on Suomessa vasta alkutekijöissään, vihreät yrittävät vimmaisesti kaapata julkisen keskustelun hallintaansa. Liberaalit yrittävät projisoida niitä, jotka vaativat lakiin perustuvien viranomaispäätösten noudattamista, ääripääksi. Todellisuudessa ääripäitä tässä asiassa ovat toisaalta ne, joiden mielestä humanitääriselle maahanmuutolle ei pitäisi olla mitään esteitä ja toisaalta ne, joiden mielestä humanitäärinen maahanmuutto pitäisi lakkauttaa kokonaan. Pahoja ja vaarallisia äärimmäisyysihmisiä kehotetaan välttämään ja käytännön tasolla mistään ei tule mitään, jos vaatii vain fundamentalistisesti ”kaikki tai ei mitään”. Toisin kuin epärehellisiä vihreitä, itseäni ei häiritse kertoa, että oma linjani on se toinen ääripää: mielestäni humanitäärinen maahanmuutto pitäisi lopettaa. Vihreät pyrkivät tietenkin leimaamaan tämän ääripään joksikin hyvin likaiseksi ja pimeäksi, joka edellyttää massamurhaa ja brutaalisuutta.

Humanitäärisen maahanmuuton lopettaminen voidaan kuitenkin vihreiden harmiksi toteuttaa laillisessa järjestyksessä, turvautumatta mielivaltaan ja massamurhiin. Se tapahtuu määrittelemällä Suomen naapurimaat turvallisiksi maiksi, joista tulevia turvapaikkahakemuksia ei käsitellä, ja irrottamalla Suomi EU:n taakanjaosta ja YK:n kiintiöpakolaisohjelmasta. Sen jälkeen Suomeen ei tule enää ihmisiä pakolaisina tai muistakaan ”humanitäärisistä” syistä. Toisin kuin vihreät antavat ymmärtää, humanitäärisen maahanmuuton lopettamista ei saavuteta umpimähkäisillä ammuskeluilla vaan säätämällä maahantuloedellytykset Suomen kansallisen edun mukaisiksi ja panostamalla rajavalvontaan. Ja toisin kuin vihreät toivoisivat, en suunnittele ihmisten ampumista. Tiedän, että suurissa valtiollisissa ja näkemyksellisissä asioissa vaaditaan valtava taustatyö. Aion omalta pieneltä osaltani tehdä kaikkeni, että askelia oikeaan suuntaan otetaan koko ajan. Sipilän hallitus ei ole onnistunut estämään turvapaikanhakijoiden määrän nousua, mutta sen ohjelmissa on hyviä keinoja tuota tavoitetta kohti. Hallitusohjelmassa on sovittu EU-taakanjaon pitämisestä vapaaehtoisena ja turvapaikkapoliittisessa ohjelmassa muun muassa, että ”perheenyhdistämisen kriteerejä” tiukennetaan ”EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti” ja että ”kielteisen päätöksen saaneille” perustetaan ”erityisiä palautuskeskuksia minimipalveluin”.

Näiden päätösten toteenpanemista on nyt vaadittava herkeämättä, kaikilla tasoilla ja kaikin mielekkäin keinoin. Ja se on vasta alkua. Tulevaisuudessa kulttuurihegemonia on nationalisteilla ja silloin me asetamme Overtonin ikkunan rajat.

Suurin osa eläimistä on kuollut

Päivän sanomalehti kertoo, että ”selkärankaisista on tuhoutunut yli puolet”. Tuoreen raportin mukaan

”selkärankaisten eläinlajien populaatioiden yksilömäärät ovat vähentyneet 58 prosenttia vuosina 1970–2012. – – Jos suuntaus pysyy samana, villieläinten määrä voi laskea kaksi kolmasosaa vuoteen 2020 mennessä.”

Selkärankaisia eläimiä elää muutaman vuoden päästä luonnossa villinä vain kolmannes siitä, mitä 1960-luvulla.

Lehdistössä kaikesta esitetään aina kaksi puolta, ja pitäähän sitä jotain hyvää löytää kaikesta, koska optimisti olla pitää. WWF:n pääsihteeri toteaa toisaalta, että ”villieläimet ovat katoamassa elinaikanamme ennennäkemätöntä vauhtia” ja että ekosysteemit ovat vaarassa romahtaa, mutta toisaalta hänelle antaa aihetta optimismille, että yhteiskunta on tietoinen terveellisen ympäristön tärkeydestä. Nettijuttu päättyy vielä käsittämättömämpään tylsämielisyyteen, joka valaa lukijoihin valheellista käsitystä, että katastrofi olisi jotenkin hallussa tai että valtiot yrittäisivät puuttua siihen.

Vajaan puolen sivun jutussa kerrotaan, että villieläimiä on yli puolet vähemmän kuin mitä niitä oli miespolvi taaksepäin. Jutusta melkein puolet kertoo australialaisen eläintarhan orangista, joka on elänyt 60-vuotiaaksi (onneksi olkoon!), ja jääkarhusta, jota pidetään kiinalaisessa kauppakeskuksessa. Artikkeli kiteyttää omalla tavallaan sen, kuinka suurin osa ihmisistä ei ylipäätään yritä hahmottaa sitä, millainen tämä meidän maailmamme on ja mitä täällä tapahtuu, sekä sen, miten ihmisiä ei monesti kiinnosta mikään muu kuin heidän omat asiansa. Vaikka olen ymmärtänyt tämän jo vuosien ajan, ihmettelen silti: voisi kuvitella, että asia herättäisi vähän enemmän huomiota. Voisi luulla, että tämä seikka saisi edes korulauseissa ja ”periaatteessa noin” -tokaisuissa suuremman painon. Liikakansoitus ja sen aiheuttamat joukkosukupuutto, populaatioiden heikentyminen ja biosfäärin luisuminen suoranaiseen romahdukseen, sanalla sanoen ekokatastrofi, on lopullinen tuho. Maailma, jollaisena sen tunnemme, päättyy; ihmiskunta kuolee pois ja tämän maailman luonnon- ja kulttuurinrikkaudet vajoavat kadotukseen ja unohdukseen.

Helsingin Sanomien etusivulle eläinkantojen romahdukset eivät mahtuneet. Sinne kun piti saada sellaiset astetta kiinnostavammat aiheet, kuten että Jari Tervo arvostelee Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa, animaatiokomedia Trolls saa ensi-iltansa tänään (”TET-harjoittelija Damla Yildirim kehuu elokuvaa hauskaksi ja antaa sille neljä tähteä”, kertoo Helsingin Sanomien etusivu) sekä että ”satavuotiaaksi selvinneet lehdet ovat onnistujia”.