maanantai 31. lokakuuta 2016

Oikeus, kohtuus ja laki

Kuten olen aiemmin kertonut, 300 metrin päähän talostamme suunnitellaan avolouhosta. Kymmenen vuoden valmistelun ja oikeuskäsittelyjen jälkeen Hyvinkään ympäristölautakunta on nyt antanut luvan maa-ainesten otolle. Kirjoitin valituksemme hallinto-oikeudelle, ja koska asia saattaa kiinnostaa lukijoitani, julkaisen pääosan valituksesta tässä. Aiheesta on tuotettu mappikaupalla paperia, mutta sitä ei ole pahemmin käsitelty julkisuudessa.

Selvennykseksi: asumme Hyvinkään ja Mäntsälän rajalla. Louhosalue on Hyvinkäätä, mutta talomme on jo Mäntsälää. Kotitilallamme on kolme rakennusta ja niissä asuvat minä, vaimoni ja poikamme sekä vaimoni vanhemmat ja appeni vanhemmat. Tila, jolla asumme, on nimeltään Tapio; Tapiola taas on viereinen metsätila, jonne louhosta suunnitellaan.



Päätös, josta valitetaan

Hyvinkään ympäristölautakunta myönsi päätöksessään 22.9.2016 (§ 79) NCC Roads Oy:lle luvan maa-ainesten ottamiseen kiinteistölle Tapiola (kiinteistötunnus 106-407-24-40) Ohkolan kylässä Kaukasissa. Päätöksen diaarinumero on 887/2014 (06.022.02).


Päätökseen vaadittava muutos

Vaadimme, että päätös kumotaan ja että maa-ainesten ottolupaa ei myönnetä.


Perusteet

Luvan antaminen perustuu puutteellisiin tietoihin eikä ota riittävästi huomioon:

• haittoja, joita avolouhinta aiheuttaisi tilalle, jossa asumme (Tapion tila, Ohkola)
• haittoja, joita louhoksella olisi seudun metsäluonnolle
• niitä haittoja, joita louhos aiheuttaisi yleisesti seudun asutukselle ja ympäristölle ja etenkin Kaukasten kylälle Hyvinkään kaupungin Ohkolan, Ridasjärven ja Kellokosken kiinteistörekisterikylissä.

Etäisyys Tapion tilasta

Ympäristölautakunnan päätöksessä mainitaan, että lähin asutus suunnitellusta louhosalueesta on noin 300 metrin päässä. Lähin asuinrakennus on Tapion tilan vanha päärakennus. Etäisyys talon ja louhoksen välillä on nähdäksemme liian pieni ja tämän vuoksi alueelle ei tulisi myöntää maa-ainesten ottolupaa.

Ympäristölautakunnan pöytäkirjan mukaan "lähin yksityiskaivo sijaitsee suunnitellulta murskausalueelta 180 m kaakkoon". Tämä on Tapion tilan vanhan päärakennuksen kaivo. Pidämme etäisyyttä niin pienenä, että louhos vaarantaisi terveytemme. Emme asu vesi- ja viemärilaitoksen piirissä, joten pidämme kohtuuttomana, että joutuisimme elämään alituisessa uhassa, että talousvetemme pilaantuisi. Kuten ympäristölautakunnan pöytäkirjan lainaamassa Hyvinkään kaupungin kaavoitusyksikön lausunnossa todetaan: "pintavesien johtamisesta tulisi olla tarkempi selvitys". Alueen kallioperän pohjavettä ja louhinnan vaikutusta siihen ei ole tutkittu.

Tapion tilan rakennukset ovat peruskallion päällä. Se, että tätä samaa kalliota räjäytettäisiin näin lähellä, tulisi aiheuttamaan vakavan riskin rakennuksille. Sukumme asuu tilalla jo viidennessä polvessa. Jos etenkin sen vanha päärakennus vaurioituu, hakija ei pysty korvaamaan sitä tuhoa, jonka vahinko aiheuttaisi meille. Katsomme, että louhinnan tärinä vaarantaisi omistusoikeutemme sukumme tilaan ja voisi aiheuttaa meille haittaa, jonka arvo ei ole määriteltävissä rahassa. Vetoamme perustuslain § 15.

Katsomme, että maa-ainesten otto olisi vastoin sekä lakia eräistä naapuruussuhteista (13.2.1920/26) § 4, 9 ja 17 että maa-aineslain § 3 momentin 1 kohtaa 4 eikä sitä tulisi siksi myöntää.

Louhos osana seudun maankäyttöä ja sen suhde alueen luontoon

Alueen maankäyttöä säätelee Hyvinkään kaupungin Palopuron–Ridasjärven osayleiskaava. Suunnitellun louhoksen kohta ja ympäristö on määritelty siinä maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavassa alue on osa laajaa yhtenäisen metsäalueen ekologista verkostoa. Mäntsälän ja Tuusulan kunnat, joiden rajoille louhosta suunnitellaan ja jonka asukkaisiin ja alueisiin louhos vaikuttaisi, vastustavat maa-ainesten ottoluvan myöntämistä.

Uuden avolouhoksen perustaminen tällaiselle alueelle ei sovi seudun yleisiin maankäyttötavoitteisiin. Sen ympäristövaikutukset olisivat huomattavasti radikaalimmat kuin tavallisen metsänhoidon vaikutukset. Kaavoituksesta päättävien tahojen tulisi käsitellä tämänkaltainen laajaan alueeseen vaikuttava maankäytön muutos. Ottolupaa ei tulisi myöntää, koska se ei nähdäksemme sopisi kaupunginvaltuuston, kunnanvaltuustojen ja maakuntavaltuuston laatimiin kaavoihin. Kaavojen ohittaminen olisi kunnallisen itsehallinnon sekä maankäyttö- ja rakennuslain määrittämän maankäytön suunnittelun kokonaisuuden vastaista.

Lupahakemus vetoaa vuonna 2006 valmistuneeseen luontoselvitykseen, jonka yhteydessä alueelle tehtiin maastokäynti lokakuussa 2005. Tämän nojalla kuvaillaan alueen puita, kasvillisuutta ja todetaan, että "alueella ei tavattu luonto- tai lintudirektiivin lajeja, uhanalaisia lajeja eikä myöskään luonnonsuojelullisesti arvokkaita elinympäristöjä". Puulajit ovat tunnistettavissa lokakuussakin, mutta silloin ei voi päätellä, millaisia lintu- tai muita eläinlajeja alueella esiintyy. Alueella on tehty lintuselvitys, jonka tulokset ympäristölautakunnan pöytäkirja toteaa: alue on linnustollisesti rikas ja siellä elää vaateliaita ja huomionarvoisia, uhanalaisiksikin luokiteltuja lajeja.

Lupahakemus vetoaa lepakkoselvitykseen, jonka mukaan "suunnittelualuetta ei voida pitää lepakoiden lisääntymisen, levähtämisen tai ravinnon hankinnan kannalta tärkeänä alueena". Kuten ympäristölautakunnan pöytäkirjasta käy ilmi, väite on virheellinen ja perustuu alueen puutteelliselle tuntemukselle ja selvitykseen, joka oli tehty, kun lepakot olivat jo horroksessa. Toisin kuin lupahakemuksessa mainitussa selvityksessä, Yrjö Siivolan asiantuntijalausunto päätyi toteamaan, että "louhoshanke tulisi toteutuessaan tuhoamaan tiukasti suojeltujen lepakkolajien elinympäristöjä erittäin pahasti".

Katsomme, että alueella on lain suojelemia luontoarvoja ja että hakemuksen tekijä on yrittänyt johtaa luvan myöntävää tahoa harhaan tämän suhteen. Uudenmaan ympäristökeskuksen mukaan selvitykset ovat puutteellisia eikä luontoarvoja voida todeta ilman tieteellisiä artikkeleita. On perusteltua syytä uskoa, että perinpohjainen tieteellinen tutkimus havaitsisi samat asiat kuin edellä mainitsemamme Siivolan lepakkoselvitys ja linnustonselvitys. Nähdäksemme selvitykset ovat perustelleet, miksi alueella on lain suojaamia luontoarvoja. Asian suhteen ei ole tieteellisiä artikkeleita, mutta pidämme moista kohtuuttomana vaatimuksena ja huomautamme, että ei ole olemassa myöskään tieteellisiä artikkeleita, jotka todistaisivat, että alueella ei olisi luontoarvoja. Hakija voi teettää alueen luonnosta vertaisarvioidut tieteelliset tutkimukset, jos katsoo voivansa niin osoittaa, että nämä seudulla yleisessä tiedossa olevat faktat alueen luonnosta olisivat virheellisiä.

Katsomme, että maa-ainesten otto alueella olisi sekä luonnonsuojelulain § 39 että maa-aineslain § 3 momentin 1 kohtien 1, 2, ja 3 sekä momenttien 2 ja 4 vastaista eikä lupaa tule siksi myöntää. Vetoamme myös perustuslain § 20.

Louhoksen yleiset haitat alueella

Louhostoiminnasta on pölyhaittaa ympäristölle. Hakija on todennut yleisellä tasolla, että pölyhaittoja pyrittäisiin torjumaan, mutta tämän hankkeen osalta ei ole selvitetty, kuinka laajalle ja kuinka paljon pölyäminen vaikuttaisi. Nähdäksemme louhostoiminnasta leviävä pöly tulisi haittaamaan alueen asutusta ja etenkin Tapion tilaa, jota suunniteltu louhos olisi liian lähellä.

Viitaten ympäristölautakunnan pöytäkirjan mainitsemiin lausuntoihin toteamme, että selvitykset suunnitellun maa-ainesoton meluhaitoista ovat puutteellisia. Pidämme myös louhinnan suunniteltuja toiminta-aikoja liian laajoina ja katsomme, että ne haittaisivat meidän ja koko Kaukasten kylän elämää. Alue kuuluu Hyvinkään kaupungin kartoittamiin hiljaisiin alueisiin ja on Mäntsälän kunnan meluntorjuntaohjelmassa luokiteltu ”maaseutumaiseksi hiljaiseksi alueeksi, jonka äänimaisemassa luonnonäänet ovat vallitsevia ja ihmisen toiminnasta aiheutuvat äänet ovat vaimeita tai ajoittaisia”. Louhostoiminta ja sen meluhaitat eivät sovellu tälle alueelle. Viittaamme myös [edellisessä luvussa] käsittelemiimme kaavoitusnäkökulmiin. Avolouhoksen teollisuusluonteinen melu on selvästi ristiriidassa sen kanssa, mitä meluntorjuntaohjelmien, laajan yhtenäisen metsäalueen ekologisen verkoston ja rauhoitettujen lajien suojelun kokonaisuus edellyttävät.

Hakija on vedonnut siihen, että juuri tämän alueen saaminen louhoskäyttöön olisi kansantaloudellisesti tärkeää Helsingin kaupungin ja sen kasvavan rakennuskannan läheisyyden vuoksi. Hakijan tavoittelemat säästöt polttoainekuluissa eivät voi olla peruste maa-ainesten ottoluvan myöntämiselle, kun luvan myöntämistä vastaan on lukuisia painavia syitä.

Olemme tässä valituksessa perustelleet, miksi maa-ainesten otto tilan Tapiola alueella olisi lain vastaista. Vetoamme kaikkiin edellä mainitsemiimme sekä muiden valittajien nostamiin epäkohtiin. Toivomme, että Helsingin hallinto-oikeus soveltaa asian suhteen kokonaisharkintaa. Maa-ainesten otto alueella palvelisi yhden tahon taloudellista intressiä ja kansantaloudellisesti varsin rajallisena pidettävää hyötyä. Sen sijaan se olisi vastoin kokonaisen kylän asukkaiden hyvinvointia ja tahtoa ja tuhoaisi luontoa maa-aineslain § 1 a vastaisella tavalla. Vetoamme Suomen lain perustaan, Olaus Petrin tuomarinohjeisiin: ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan”.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Suurin osa eläimistä on kuollut

Päivän sanomalehti kertoo, että ”selkärankaisista on tuhoutunut yli puolet”. Tuoreen raportin mukaan
”selkärankaisten eläinlajien populaatioiden yksilömäärät ovat vähentyneet 58 prosenttia vuosina 1970–2012. – – Jos suuntaus pysyy samana, villieläinten määrä voi laskea kaksi kolmasosaa vuoteen 2020 mennessä.”
Selkärankaisia eläimiä elää muutaman vuoden päästä luonnossa villinä vain kolmannes siitä, mitä 1960-luvulla.

Lehdistössä kaikesta esitetään aina kaksi puolta, ja pitäähän sitä jotain hyvää löytää kaikesta, koska optimisti olla pitää. WWF:n pääsihteeri toteaa toisaalta, että ”villieläimet ovat katoamassa elinaikanamme ennennäkemätöntä vauhtia” ja että ekosysteemit ovat vaarassa romahtaa, mutta toisaalta hänelle antaa aihetta optimismille, että yhteiskunta on tietoinen terveellisen ympäristön tärkeydestä. Nettijuttu päättyy vielä käsittämättömämpään tylsämielisyyteen, joka valaa lukijoihin valheellista käsitystä, että katastrofi olisi jotenkin hallussa tai että valtiot yrittäisivät puuttua siihen.

Vajaan puolen sivun jutussa kerrotaan, että villieläimiä on yli puolet vähemmän kuin mitä niitä oli miespolvi taaksepäin. Jutusta melkein puolet kertoo australialaisen eläintarhan orangista, joka on elänyt 60-vuotiaaksi (onneksi olkoon!), ja jääkarhusta, jota pidetään kiinalaisessa kauppakeskuksessa. Artikkeli kiteyttää omalla tavallaan sen, kuinka suurin osa ihmisistä ei ylipäätään yritä hahmottaa sitä, millainen tämä meidän maailmamme on ja mitä täällä tapahtuu, sekä sen, miten ihmisiä ei monesti kiinnosta mikään muu kuin heidän omat asiansa. Vaikka olen ymmärtänyt tämän jo vuosien ajan, ihmettelen silti: voisi kuvitella, että asia herättäisi vähän enemmän huomiota. Voisi luulla, että tämä seikka saisi edes korulauseissa ja ”periaatteessa noin” -tokaisuissa suuremman painon. Liikakansoitus ja sen aiheuttamat joukkosukupuutto, populaatioiden heikentyminen ja biosfäärin luisuminen suoranaiseen romahdukseen, sanalla sanoen ekokatastrofi, on lopullinen tuho. Maailma, jollaisena sen tunnemme, päättyy; ihmiskunta kuolee pois ja tämän maailman luonnon- ja kulttuurinrikkaudet vajoavat kadotukseen ja unohdukseen.

Helsingin Sanomien etusivulle eläinkantojen romahdukset eivät mahtuneet. Sinne kun piti saada sellaiset astetta kiinnostavammat aiheet, kuten että Jari Tervo arvostelee Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa, animaatiokomedia Trolls saa ensi-iltansa tänään (”TET-harjoittelija Damla Yildirim kehuu elokuvaa hauskaksi ja antaa sille neljä tähteä”, kertoo Helsingin Sanomien etusivu) sekä että ”satavuotiaaksi selvinneet lehdet ovat onnistujia”.