Vegan regatta

Vaiheikas vuosi lähenee loppuaan ja on aika muistella vuoden 2016 kohokohtia. Vega julistaa alkaneeksi juhlaregatan, jossa on kolme kilpailusarjaa. Jokaisessa sarjassa on kolme sijoitusta. Palkitut summaavat kukin omalla tavallaan päättyvää vuotta.

Naiset ja herrat! Ensimmäisenä jaetaan Kuuluvan Kuunarin palkinto. Palkinto on suunnattu rohkealle linjaukselle, joka jää mieleen ja herättää ajatuksia. Hyvään sijoitukseen vaaditaan lisäksi filosofinen, kysymyksiä herättävä aspekti, joka haastaa kuulijaansa ja nostattaa hänessä ambivalentteja tunteita.

3. sija: nimimerkki M4rCu5 D:n musiikkikappale ”The Wall (Who's Gonna Pay?)”

”Who's Gonna Pay” on vuoden tunnelmia laajemminkin kuvaava musiikkiesitys, joka ei tyhjene yhteen kuuntelukertaan. Kappale nostaa esiin kysymyksen, johon taustalaulu vastaa. Kuulija jää kuitenkin vielä odottamaan solistin vastausta ja kyselee itseltään: no, miten on? Tämä heijastaa niitä tunnelmia, joissa maailma siirtyy tammikuun 20:nteen päivään. Siihen asti jokaiselle on jotakin ja kukin voi vastata kysymykseen oman näkemyksensä mukaisesti.

2. sija: komissaari Jyrki Katainen

Nyt kun toimittajat eivät enää tiedä eivätkä välitä, mitä Jyrki Katainen tekee työkseen, hän on päässyt kiitolliseen asemaan, jossa hän voi aina välillä pyörähtää rennosti suomalaisen median haastateltavana ja heittää löysiä kommentteja politiikan suurista linjoista. Katainen on tarjonnut vastavoimaa nousevalle ”oikeistopopulismille”, joten toki hänen lausuntonsa esitetään sen kummempia kyseenalaistamatta. Katainen on hienosti oppinut vanhat fraasit siitä, kuinka populistit tarjoavat monimutkaisiin kysymyksiin helppoja vastauksia, vaikka asiat ja ratkaisut ovat tosiasiassa monimutkaisia ja vaikeita. Hänen oma ratkaisunsa Unionin ongelmiin on, että tarvitaan lisää integraatiota. Asioiden jatkuminen nykyisellä radallaan on ilmeisesti Kataisen käsitys monimutkaisesta ja vaikeasta ratkaisusta. Kolmen tai viiden vuoden kuluttua tämä on jo aivan toinen unioni, Katainen toteaa, ja myhäilee mielessään, kun kukaan ei jaksa välittää hänen puheistaan.

Kuuluvan Kuunarin palkinnon 1. sija myönnetään Antti Rinteelle.

 

Mäntsälän kunta päätti tänä vuonna ensimmäistä kertaa antaa kuntapaikkoja pakolaisille. Asiasta järjestettiin kunnantalolla useita keskustelutilaisuuksia, joissa paikkakunnan aktiivinen Rajat kiinni -piiri teki kantansa selväksi. Mieleenpainuvin oli kuitenkin kunnanvaltuutettu (ja SDP:n puheenjohtaja) Antti Rinteen maaliskuisessa keskustelussa esittämä kysymys: ”Kuinka paljon [tämä] turvapaikanhakijajoukko on nyt työllistänyt suomalaisia tä[mä]n prosessin aikana, et[tä] kuinka paljon uusia työpaikkoja syntyy?” (videon kohdassa 18:47–18:58). Mäntsäläläinen kansalaisaktivisti Susanna Kaukinen laukoi tähän: ”veronmaksajien rahoilla!” Sitäkin enemmän sivustakatsoja jää miettimään: onko tuo mies ollut maamme valtiovarainministerinä?

Siirrymme nyt jakamaan Profetaalisen Prikin palkinnon. Palkitulta vaaditaan enteellistä osoitusta siitä, mitä tulevaisuudessa kenties siintää. Hyvä sijoitus edellyttää, että henkilö, teos tai hetki on onnistunut luomaan linkin menneen, nykyisen ja tulevan välille ja tuottamaan värisyttävän kosketuksen suureen mysteeriin: mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

3. sija: Nigel Faragen EU-erokampanjan iskulause “We want our country back”

Britannian kesäisen kansanäänestyksen itsenäistymisen kannalle kallistuva lopputulos on niitä harvoja suuria hetkiä viime aikoina, jotka ovat luoneet ja lujittaneet uskoa ihmiseen. Kansat pystyvät siis johonkin ja nyt ympäri Eurooppaa kysytään kysymystä: haluavatko ihmiset muuallakin maansa takaisin? Riittääkö heille armonpalat vai haluavatko he todella koko maansa? Pelko hiipii Davosin talousfoorumin ja la Muetten kartanon illalliskutsuille.

2. sija: ”Liberaalin opposition” vaihtoehtobudjetit

Vihreä liitto on kauhistellut hallituksen epäinhimillistä maahanmuutto- ja kehityspolitiikkaa. Puolueen piiristä on vaadittu kehitysapuleikkauksien perumista ja puolueen pidempiaikainen tavoite on ollut nostaa kehitysapu 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Puolue on myös vaatinut pakolaiskiintiön moninkertaistamista ja avointa, maailman heikoimmista välittävää Suomea. Kun tuli aika ynnätä lukuja yhteen ja laatia puolueen vaihtoehtobudjetti, rahoja laitettiin enimmäkseen sinne missä suurin osa puolueen äänestäjistäkin on eli yliopistoille ja opintotukeen, joiden leikkauksia puolue vastustaa. Budjettiehdotuksesta selviää, että Vihreä liitto ei nostaisi pakolaiskiintiötä. Kehitysapuun se laittaisi sata miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus – eli leikkaisi siitä sata miljoonaa euroa.

RKP onkin sitten oma lukunsa. Sitä äänestetään kielikysymyksen vuoksi, joten puolueen äänestäjät tuskin välittävät siitä, että puolue laskee, että pakolaiskiintiö voidaan moninkertaistaa, mutta siihen suunnattuja määrärahoja ei tarvitse moninkertaistaa vaan vajaa kymmenen miljoonan euron lisäys muka riittäisi. Kehitysapua ei puolueen mielestä saa leikata ”erittäin rankasti” eli sekin leikkaisi sitä sadalla miljoonalla.

Nämä puolueet ovat eturivissä tuomitsemassa populisteja, joten todettakoon Vihreän liiton ja RKP:n kunniaksi, että ne tunnustavat lupaustensa katteettomuuden ja kääntävät takkinsa jo ennen kuin joutuvat niistä edes neuvottelemaan.

Profetaalisen Prikin palkinnon 1. sija myönnetään Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille.

Vuosi on ollut Euroopan unionille vaikea, mutta taitavissa käsissä Unioni voi selviytyä kriisistään, tunnustaa tosiasiat ja osoittaa nöyryyttä eurooppalaisten edessä. Onneksi systeemin puikoissa hääräilee herra Juncker, jolla ei ole pienintäkään aikomusta tehdä mitään senkaltaistakaan. Tämä jääräpäinen juoppo toruu pääministereitä siitä, että he kuuntelevat liiaksi kansojaan ja harmittelee, että valtioiden rajat ovat ”huonoin keksintö ikinä”. Britannian kansanäänestyksen jälkeen hän ei suostunut tunnustamaan, että Unionissa olisi mitään vikaa eikä että suuntaa pitäisi muuttaa.

Kun Ronald Reagan aikoinaan valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, hänen kerrottiin olevan vaarallinen äärioikeistolainen, joka suistaisi maailman kolmanteen maailmansotaan. Brežnev piikitteli Reagania ja sanoi, että joutuisi opettamaan häntä. Lopulta kävikin niin, että Reaganin kaudella Brežnevin edustama ylikansallinen koneisto, Neuvostoliitto, hajosi hämmästyttävän rauhanomaisesti ja Reagan jäi historian voittajaksi. Vuonna 2016 puheenjohtaja Juncker katsoo ylimielisesti Yhdysvaltain seuraavaa presidenttiä, joka ei ole vielä astunut toimeensa, ja toteaa, että joutuu opettamaan hänet tavoille. Käykö ylpeys lankeemuksen edellä?

Arvon juhlayleisö! Regatan lopuksi jaetaan Pramean Parkin palkinto. Palkinto on tarkoitettu taideteokselle tai kulttuuriteolle, joka pysäyttää ajattelemaan ja herättelee ihmisiä kaiken arjen kiireen ja hektisyyden keskellä. Sijoitukseen vaaditaan kykyä asettua laimean sovinnaisuuden yläpuolelle ja rakentavaa, positiivista suhtautumista elämään.

3. sija: Timo Hännikäinen: Kuolevainen

Kirjailija Timo Hännikäisen uusin teos Kuolevainen käsittelee kuolemaa, vaikeaa ja aikanamme yhä väistellympää kysymystä, joka koskettaa mitä suurimmassa määrin meistä jokaista. Teos osaa olla ahdistava ja vastenmielinen, mutta luo kuitenkin toivoa ja auttaa jaksamaan. Sillä mitä elämä olisi, jos emme olisi tietoisia kuolemasta? Emme olisi ihmisiä ollenkaan. Kertoessaan kuolemasta Hännikäinen kertoo myös elämästä ja sen ainutkertaisuudesta.

2. sija: Ateneumin uusi kokoelmanäyttely ”Suomen taiteen tarina”

Ateneumin maaliskuussa avautunut näyttely esittelee taidemuseon kokoelman keskeiset teokset vanhanaikaisessa muodossa. Näyttely on visuaalisesti runsas ja sen sijaan, että se kävisi teoksia läpi yksitellen, se esittelee eurooppalaisen ja suomalaisen taidehistorian limittäisinä, rinnakkaisina jatkumoina. Näyttely kytkee suomalaisen kulttuuriin siihen eurooppalaiseen sivilisaatioon ja yleiseurooppalaiseen perintöön, jonka osa olemme. Näyttely toimi upeana kruununa ja kokoajana usealle ansiokkaalle taidenäyttelylle, joita pääkaupunkimme kevät tarjosi.

Pramean Parkin palkinnon 1. sija myönnetään Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston lyhytelokuvalle Kohtaaminen.

Lyhytelokuva Kohtaaminen on samaan aikaan yksinkertainen ja runollinen, poleeminen, jopa taantumuksellinen. On elähdyttävää huomata, että jopa helsinkiläisillä sosiaalityöntekijöillä on ymmärrystä konservatiivisille arvoille ja että he uskaltautuvat niitä vielä mainostamaan. Dum anima est, spes est.

Onnittelut palkituille ja sijoittuneille. Kiitos myös katsojille, teille, lukijoilleni, jotka olette purjehtineet Vegan mukana tänä vuonna. Matkamme jatkuu.

En garde!

Yliopiston lukuvuosi on taas alkanut enkä ole kiireideni vuoksi ehtinyt kirjoittaa tänne paljoakaan. Kerronpa nyt lyhyesti kuulumisiani, koska eikös internetissä ihminen oleteta kuolleeksi, jos hänestä ei viikkoon kuulu mitään?

Vaikka uutiset kuolemastani ovatkin liioiteltuja, kuntoni on päässyt yhden yliopistovuoden ja sen mukanaan tuoman ruumiillisen työn radikaalin vähentymisen vuoksi heikentymään. Minun lienee tarpeen opetella liikkumaan ja pitämään itseni kunnossa. Satunnaisen ja huolettoman luonnossa liikkumisen rinnalle etsin nyt ns. harrastusta, joita olen kuullut, että ihmisillä on. Koska olen ylioppilas, koen velvollisuudekseni osata miekkailla. Ylioppilasmiekkailijoiden alkeiskurssi alkoi tällä viikolla.

Sopivasti myös tällä viikolla minulla alkoi ranskan alkeiskurssi. Venäjän alkeiskurssinikaan ei ole vielä loppunut, joten en osaa arvioida, olenko hyvä vai huono oppimaan kieliä. Olisi joka tapauksessa hienoa osata lukea historiankirjoitusta näillä kielillä, sillä monipuolisuus on tarpeen loputtoman kompleksista mennyttä aikaa tulkitessa. Ranskan taito on myös tärkeää eurooppalaisia alkuperäislähteitä lukiessa ja tietyillä erikoisaloilla. Ja kuten venäjän osalta, myös ranskaksi on kirjoitettu laadukasta kirjallisuutta.

Nyt alkaneen toisen lukuvuoteni aikana aion käydä myös praktikumin ja proseminaarin, jotka ovat seminaareja, joissa työstetään yleisen historian kandidaatintutkielma. Tutkielma olisi siis tarkoitus saada toukokuuksi valmiiksi ja itse kandidaatintutkinto täyteen ensi lukuvuonna. Olen yrittänyt kiirehtiä alkuvaiheen opintoja pois nyt, kun vaimoni on vielä kotona hoitamassa poikaamme. Tämä muuttuu ensi keväänä, jolloin poikamme täyttää kolme vuotta. Sitten on luvassa päiväkotiin kuskaamista, lapsen totuttamista siihen ja työssäkäyvän sekä opiskelevan vanhemman aikataulujen yhteensovittamista.

Arki siis jatkuu ja niin jatkuu vielä kirjoittamisenikin. Toivotan lukijoilleni kauniita syyspäiviä ja lämpöä myös viileneviin aamuihin! Nähkää maailman kauneus: kulkekaa ulkona leuka ylhäällä. Vuosi kääntyy taas vaiheeseen, jolloin on mahdollista katsoa tähtiä. Olkaamme tyytyväisiä tästä ainutlaatuisesta maailmasta, jossa meille on annettu kunnia vierailla!

 Disneyn elokuvasta Tangled – kaksin karkuteillä, jonka katsoimme vaimoni kanssa tässä syyskuussa. Pahoitteluni imelyyttä ällöäville, olen romanttisella tuulella. Kuunnelkaa myös laulun ranskan- ja venäjänkieliset versiot! Suomenkielinen on tosin paras.

Kaksituhattaviisitoista

Ennen kuin aloitan uuden vuoden puhtaalta pöydältä, teen pienen katsauksen tähän menneeseen. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen huhtikuussa, joten nyt on reilu puoli vuotta takana. Suunta alkaa kenties pikkuhiljaa löytyä, joskin hapuillen. Tässä vaiheessa sitä miettii, ovatko lukijat pitäneet lukemastaan tai olenko ylipäätään saanut välitettyä kirjoituksillani niitä asioita, joita mielessäni on ollut. Huomaan ainakin sen, että olisi tarpeen tehdä jonkinlaista sanastoa: olen käyttänyt huolettomasti sanoja ”maatalousyhteiskunta” ja ”teollisuusyhteiskunta” sekä ”romahdus” määrittelemättä näitä tarkemmin. Lyhyesti: yhteiskunta voi olla maatalousyhteiskunta vaikka siinä olisi teollisuuttakin ja teollisuusyhteiskunnassa on myös maataloutta. En ole käyttänyt näitä sanoja siinä merkityksessä, jossa ”seuraavana” vuorossa olisi palveluyhteiskunta, vaan ainoastaan erottamaan traditionaalisen, teollista vallankumousta edeltäneen yhteiskuntamallin teollistuneesta. Ja biosfäärin, sivilisaation tai talousjärjestelmän romahduksella en tarkoita äkillistä taivaan putoamista niskaan vaan prosessia, missä järjestelmän toimivuuden edellytykset hapertuvat ja lakkaavat toimimasta. Ehkä näihin pitää vielä palata?

Vietimme vaimoni kanssa tänä vuonna keramiikkahääpäiväämme. Lapsemme on puolitoistavuotias. Hän ei vielä puhu, mutta touhuaa senkin edestä. Siirryin syksyn alkaessa työelämästä takaisin opiskelijaksi. Ehdin olla vuodesta 2011 lähtien maatalouslomittajana ja karjanhoitajana sekä nyt viimeisimpänä kaupan kassalla töissä. Nyt olen aloittanut uutta intoa ja motivaatiota täynnä historian opinnot Helsingin yliopistossa. Kirjoittaminen vaikuttaa mukavalta harrastukselta nyt kun voin sitä hyvällä omallatunnolla harrastuksekseni kutsua, joten taidan tähdätä tavalla tai toisella kirjalliselle uralle.

Lukupäiväkirjaani kertyi 19 kirjaa vuoden aikana. Alkuvuoden lukemistani vesitti pahasti pääsykokeeseen lukeminen ja loppuvuosikin meni opintojen aloittamisen kiireissä, joten lukemani kirjat ovat aika yksipuolisia. Tässä kuitenkin lista:

• Kuisma, Markku: Saha – tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä jotka sen tekivät.
• Englund, Peter: Kirjeitä nollapisteestä – historiallisia esseitä.
• Klinge, Matti: Napoleonin varjo – Euroopan ja Suomen murros 1795–1815.
• Salmi, Hannu (toim.): Menneen ja tulevan välillä – 1800-luvun kulttuurihistorian lukukirja.
• Vartiainen, Pekka: Länsimaisen kirjallisuuden historia.
• Klinge, Matti: Porvariston nousu.
• Boberg, Stig & Malmqvist, Göran: Valistuksen aika.
• Hännikäinen, Timo: Kunnia – esseitä maskuliinisuudesta.
• Hannula, Milla: Maassa maan tavalla – maahanmuuttokritiikin lyhyt historia.
• Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä.
• Andersson, Koivulaakso & Brunila: Äärioikeisto Suomessa.
• Vihavainen, Hamilo & Konstig (toim.): Mitä mieltä Suomessa saa olla – suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit.
• Karppinen, Antti: Venäjän aatetta jäljittämässä.
• Mikkeli, Heikki & Pakkasvirta, Jussi: Tieteiden välissä – johdatus monitieteisyyteen, tieteidenvälisyyteen ja poikkitieteisyyteen.
• Klinge, Matti: Hyppikää ilosta! – päiväkirjastani 2014–2015.
• Takkinen, Kristiina & Takkinen, Pasi (toim.): Elonkehän puolesta – syväekologisen kulttuurilehden kaksi vuosikymmentä Linkolasta Vadéniin.
• Mikkeli, Heikki: Euroopan idea.
• Fleming, Ian: Casino Royale.
• Hytönen, Ville (toim.): Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Ajattelin kirjoittaa jokaisesta pienen arvostelun, mutta totesin että kriitikontaitoni ovat sitä luokkaa, että teen lukijoilleni (ja itselleni) palveluksen, jos säästän kaikki moiselta. Aika paljonhan olen jo vuoden mittaan kommentoinut lukemaani. Lähinnä lehtijuttuja, sillä minulla on kirjoittamisen tueksi koko ajan tulevien aiheiden lista, jossa on ajattomampia aiheita, mutta kun kiire on iskenyt, on täytynyt priorisoida. Tämä tarkoittaa, että ajattomat aiheet jäävät myöhempään, sillä ei olisi järkeä kommentoida vanhaa uutista kuukausia momentumin jälkeen.

Kuluneena vuonna minulla, vaimollani, anopillani ja apellani oli lintubongauskisa. Anoppini taitaa voittaa. Itse tunnistin vuoden aikana 64 eri lintulajia, joukossa muun muassa pikkutikka, tuulihaukka, pyy ja haapana.

Lukijani – mina läsare! Kuten lehdistä voimme lukea, kulunut vuosi on ollut täynnä huonoja uutisia. On hyvä muistaa, että kaikki vuodet ovat täynnä huonoja uutisia. Tämä ei tarkoita, että pitäisi heittäytyä kyyniseksi tai olla välittämättä niistä huonoista uutisista. Mutta historia ei kirjoita itseään lehtien sivuilla, se ei seuraa teorioita eikä sillä ole kohtalon määräämää lopputulosta. Me tänään elävät ihmiset rakennamme historiaa joka päivä. On syytä siis paitsi toivoa hyvää alkavaa vuotta, myös tehdä siitä itse sellainen.

Toivon, että saisin seuraavana vuonna kokea kauneutta, pyhyyttä ja ymmärrystä. Toivon samaa itse kullekin säädylle, sekä isännille että emännille. Jumala siunatkoon isänmaatamme ja ihmiskuntaa.