keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Grand Tour

Edellinen kirjoitukseni käsitteli Pokémon-videopelien maailmaa. Pelit sijoittuvat kiehtovaan ja kauniiseen maailmaan. Olennainen osa tästä viehätyksestä liittyy siihen, että pelaaja on tässä maailmassa seikkailemassa. Seikkailu! Onko olemassa mitään romanttisempaa?

Professori M. Klinge kirjoittaa kirjassaan Porvariston nousu 1800-luvun alun matkustamisesta. Aikakautena ei yleisesti matkusteltu paljon, mutta käsityöläisen uraan kuului kisällivaellus. Ennen kuin asetuttiin yhteen kaupunkiin ja ylennyttiin lopulta ehkä mestariksi, nuori porvari matkasi ympäriinsä ja harjoitti ammattiaan eri puolilla maita ja mantuja. Klinge kertoo tenhoavasti, kuinka saksalaisen musiikin ja runouden kisälliromantiikkaan kuuluivat ”sievät tytöt, kauniit maisemat, purot, lähteet ja itse vaeltaminen”. Ranskassa oli toverikuntia, jotka antoivat matkalaiselle yösijan ja auttoivat ”ympäri maata sauva kädessä vaeltavia nuoria, usein melkein lapsia”.

Kun olin lapsi, halusin lähteä omalle Pokémon-seikkailulleni. Halusin kiertää ympäriinsä, nähdä maailmaa, tulla paremmaksi Pokémon-peleissä ja lopulta palata kotiin – mestarina, kenties. Kysyin äidiltäni, että sopiiko jos lähden tällaiselle matkalle, kun täytän kymmenen vuotta. Pokémon-televisiosarjan mukaan Pokémon-kouluttajat lähtevät matkalleen kymmenvuotiaana. Äitini vastaus oli, että ”katsotaan...”

Kymmenvuotiaana en enää halunnutkaan lähteä kotoa aivan vielä, mutta myöhemmin olen palannut ajatukseen. Olen ajatellut, että nuorilla voisi olla mahdollisuus tehdä samanalainen ”aikuistumismatka” kuin mitä Pokémon-maailmassa kuvataan. 17-vuotiaana jokaiselle annettaisiin mahdollisuus vaeltaa ympäriinsä, lukea kirjoja, haistella kukkia niityllä ja tavata toisia ihmisiä. Sellainen minua ainakin sen ikäisenä kiinnosti, eivät kurssisuoritukset ja Powerpoint-diat. Matkat voisivat olla vaikkapa samalla lailla ”kehittäviä” kuin Pokémon-seikkailu: matkailijalla voisi olla mukanaan šakkilauta- ja nappulat ja hän voisi pelata tapaamiensa ihmisten kanssa. Hän voisi nukkua makuupussissa ulkona, mutta joka pitäjässä voisi olla myös turvallinen majapaikka (Pokémon Center) jossa viettää yö. Matkan tarkoitus ei olisi niinkään itse šakkitaitojen kehittäminen kuin yleisesti tutustuminen maailmaan ja uuden oppiminen. Aineettoman omaisuuden kartuttaminen. ”Havaita Jumala luonnossa”, kuten Hyvinkään Sveitsiin pystytettyyn kivipaateen on kaiverrettu.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Mustavalkoinen maailma

Videopelit Pokémon Black ja Pokémon White kertovat salaseura Team Plasmasta, joka kruunaa arvoituksellisen johtajansa kuninkaaksi. Hänet tunnetaan vain nimellä N. Ryhmä katsoo, että ihmisistä on haittaa pokémoneille ja se pyrkii vallankumouksella erottamaan pokémonit ja ihmiset, vapauttamaan pokémonit ihmisistä. N ei halua harmaata maailmaa, vaan hänen unelmanaan on maailma, jossa musta ja valkoinen ovat erillään. Tästä tulevat pelien nimet.

Many different values mix together, and the world becomes gray... That is unforgivable! I will separate Pokémon and people, and black and white will be clearly distinct! Only then will Pokémon become perfect beings! Yes, that is my dream! That is the dream I must fulfill!

N videopeleissä Pokémon Black ja White. Ote dialogista Chargestonen luolasta. Englanninnos japaninkielisestä alkuteoksesta. Dialogin kirjoittajien ja kääntäjien nimet.
Lopulta Team Plasmassa nousee erimielisyyksiä, kun järjestön organisaattori pyrkiikin kumouksen sattuessa vain nousemaan valtaan eikä toteuttamaan N:n maailailemia unelmia ja ihanteita. Pelaajan tehtävä on nousta edustamaan tässä kiistassa kultaista keskitietä: ihmiset ja pokémonit voivat elää yhdessä, mutta pokémonien ei tule olla alistettuja vaan ihmisten tasaveroisia kumppaneita. Tarinan opetus on, että kaikki radikalismi on pahasta, soo soo soo.

Pokémon-pelien maailmassa minua kiehtoo se, kuinka erillään ihmisten ja pokémonien elinpiirit ovat jo ilman mitään vallankumousta. Chargestonen luolassa N toteaa, että se olisi ihanteellinen paikka, jos ihmisiä ei olisi. Luolassa on yksittäisiä vaeltavia ihmisiä. Se näyttää luonnonluolalta, jossa pokémonit elävät vapaasti, mutta jossa on muutama kivirappu ja puusilta, jotka ihmiset ovat rakentaneet pystyäkseen liikkumaan paikasta toiseen. Pokémon-maailman luonto on ylipäätään paljon koskemattomampaa kuin tämän meidän todellisen maailmamme luonto. Liikkuminen Pokémon-maailmassa on vaivalloista ja hidasta, se tapahtuu vaeltamalla jalan.

Meidän maailmamme näkökulmasta N:n vaatimus vaikuttaa kummalliselta. Toisin kuin todellisessa maailmassa, Pokémon-maailmassa musta ja valkoinen on erotettu toisistaan. Ihmiset asuvat rajatuissa kylissä ja kaupungeissa. Näitä ympäröivät laajat erämaat, joissa pokémonit elävät vapaina ja kosket kuohuvat. Kylien ja kaupunkien välillä on jonkinnäköisiä teitä ja polkuja, mutta ne mutkittelevat ja katkeavat. Infrastruktuuri ei halo luontoa. Ihmisten kädenjälki hädin tuskin edes näkyy näissä erämaissa: niissä ei ole sähkölinjoja, hakkuuaukioita tai eritasoliittymiä. Niissä on pieniä kylttejä, jotka kertovat matkalaiselle reitin. Ihmisiä näissä erämaissa toki on. He kulkevat jalan, luonnon ehdoilla, eivätkä he jätä jälkiä.

Pokémon-maailma on kaunis, kiehtova, salaperäinen ja lumoava. Luonto avautuu suurina erämaina, joita ihminen kunnioittaa. Musta ja valkoinen ovat erillään. Kysymys kuuluukin, että miksi Team Plasma ei toimi tässä meidän maailmassamme?

Pokémon Blackin ja Whiten mainoslause oli ”Start from a new beginning”. Kuten Nälkämaan laulussa sanotaan, ”meidän on uudesta luotava maa”.