Hankalasti hahmotettava nykyisyys

Eilen, kun ajoimme poikani kanssa Hyvinkäälle, jossa käymme kerran viikossa musiikkileikkikoulussa, kuuntelin radiosta entisen pääministerin Esko Ahon haastattelua. 25 vuotta sitten Neuvostoliitossa yritettiin vallankaappausta. Samana vuonna valtio hajosi ja muun muassa Viro itsenäistyi. Aho muisteli Suomen hallituksen taiteilua epävarmassa tilanteessa. Hän totesi, että hänen hallituksensa ei osannut arvioida, kuinka heikossa tilanteessa Neuvostoliitto oli ja oli siksi aluksi varovainen ja asettui tukemaan Gorbatšovia ja sitä kautta tunnusti myös Moskovan keskushallinnon aseman. Olosuhteet muuttuivat nopeasti ja neuvottelut Viron kanssa aloitettiin. Aho kertoi, että keskeinen kansainvälisen politiikan tietolähde oli televisiokanava CNN, mutta kun sitä ei Kesärannassa ollut, hän seurasi tapahtumia Viron television kautta. Entinen pääministeri muisteli, että kun hän näki kuvaa innostuneista tallinnalaisista, hän ymmärsi, että jotain suurta oli tekeillä eikä menneeseen ollut enää paluuta. Aho ei osannut viroa, hän sai käsityksensä aistimalla televisiossa näkyvien ihmisten tunnelmia.

Koko tämä tapahtumakulku on mielenkiintoinen osoitus siitä, kuinka vähän tekemistä järjellä ja rationaalisella pohdinnalla on suurissa muutoksissa ja maailmanhistorian suurten linjojen muotoutumisessa. En moiti Ahoa, vaan päinvastoin, ihailen sitä, että hän pystyy ja haluaa jälkikäteen analysoida toimintaansa näin rehellisesti. Hänen muistelunsa eivät osoita, että hän olisi tehnyt virheitä ja vääryyksiä, vaan sen, että hän on ihminen. Ihminen elää väistämättä ainoastaan nykyhetkessä.

Nykyisyys on mielenkiintoinen aika. Historiaa voidaan etäisyyden turvin tutkia kaikessa rauhassa ja tulevaisuudestakin voidaan eri asioiden suhteen laatia erilaisia skenaarioita, joiden todennäköisyyksiä voidaan arvioida ja joiden toteutumiseen suuntaan tai toiseen voidaan sitten yrittää vaikuttaa tai olla vaikuttamatta. Mennyttä ja tulevaa ihminen voi yrittää hallita järjellä, mutta entä nykyisyyttä? Se on koko ajan läsnä ja ajoista konkreettisin. Silti sitä, miten asiat ovat juuri nyt, mitä tapahtuu nyt, mikä on tapahtumien kulun suunta nyt, on vaikea hahmottaa siinä samassa hetkessä, jossa kaikki tapahtuu. Jälkikäteen ymmärrämme asioita, ne loksahtavat paikalleen ja epäselvä, sumuinen ja sekava nyt muuttuu loogiseksi ja siistiksi jatkumoksi, joka ei lainkaan tee oikeutta sille, miten asiat ovat sitä hetkeä eläneille tuntuneet ja näyttäytyneet. Elämä on paljon monimutkaisempaa kuin mitä historiankirjoitus voi ikinä taltioida. Tämä seikka kyllä tunnistetaan yleisesti historiantutkijoiden keskuudessa, en ole keksinyt mitään uutta. Ongelma on kuitenkin ylitsepääsemätön: maailma on liian suuri ja moninainen, jotta se voitaisiin sellaisenaan kaapata kirjan sivuille.

Nykyhetken kokonaisuuden hahmottamisen mahdottomuus on vajavaisuus, jonka kanssa meidän on vain elettävä. Se kuuluu ihmisenä olemiseen, emme pääse sitä pakoon. Meidän on hyväksyttävä se, että on pystyttävä toimimaan vajavaisinkin tiedoin, sillä toimimme vajavaisin tiedoin jatkuvasti. Tämä ei ole oodi tietämättömyydelle. En sano, ettemmekö voisi mitenkään varautua kohtaamaan eteemme tulevia asioita. Laaja yleissivistys, yleinen ymmärrys maailmasta ja sen toiminnasta sekä vankka moraali auttavat vaikeissa tilanteissa. Ne ovat erittäin tärkeitä ja antavat perustan, jonka pohjalta toimia. Niistä on kuitenkin vain rajallisesti apua, kun tapahtumat hyökyvät päällemme ja asioihin on reagoitava tässä ja nyt.

On mukava ajatella maailmasta tai ainakin itsestään, että sitä toimii rationaalisesti ja pyrkii parhaansa mukaan valitsemiinsa päämääriin. Ajatukset vapaasta tahdosta, jonka perustana ovat ihmisen itse punnitsemat arvot ja tiedot, ovat kuitenkin harhaa. Ihminen ei hallitse kohtaloaan, ei omalta osaltaan eikä ihmiskuntana. Vaelluksemme on hapuilua pimeässä. Parhaillaankin voimme vain yrittää luottaa siihen, että olemme tarpeeksi selvillä siitä, miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla.

Jäljelle jää vain usko. Kunpa se ei kohdistuisi ihmiseen: meidän on uskottava sellaiseen, joka on elämän ja nykyhetken tuolla puolen. Ihmiseen ei tule ikinä luottaa. Olen saanut kuulla, että tämä on pessimismiä. Mitä ovat pessimismi ja optimismi? Helsingin Sanomat on viime aikoina valistanut lukijoitaan, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa entinen ulkoasiainministeri Clinton edustaa optimismia ja liikemies Trump taas pessimismiä, koska ensimmäinen on edistyksellinen ja jälkimmäisen mielestä asiat menevät päin helvettiä (nämä ovat ilmeisesti ehdokkaiden omat muotoilut). Jos edistyksellisyys on optimismia, onko konservatiivisuus pessimismiä? Miksi usko ihmiseen on optimismia ja miksi se on hyvä asia, vaikka sille ei olisikaan perusteita?

Jos en usko ihmiseen, mutta sen sijaan Jumalaan, olenko silti pessimisti? Antiikin kreikkalaisten moraaliajattelussa oli keskeisellä sijalla termit hybris ja nemesis. Hybris tarkoitti, että ihminen luuli olevansa kaikkivoipa ja asetti itsensä jumalten yläpuolella. Sitä seurasi nemesis, vääjäämätön jumalainen kosto, jonka myötä ihminen sai ansionsa mukaan.

Edistysuskon älykkyys

Mäntsälän kunnan elinkeinoavustusyhtiön johtajan tehtävästä muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt Pekka Tikka kirjoittaa ahkerasti ”Historia jatkuu…” -blogia. Hän kirjoitti toissapäivänä konservatiivisuuden ja alhaisen älykkyysosamäärän suhteesta. Tikka viittaa vuonna 2012 julkaistuun kanadalaistutkimukseen, jonka mukaan niillä, joilla on lapsena matala älykkyysosamäärä, on aikuisena todennäköisemmin ennakkoluuloja ja konservatiivisia asenteita. Hän pohtii kirjoituksessaan avarakatseisia ja rajoittuneita asenteita sen kautta, miten nykyisessä siirtolaisuustilanteessa ihmiset turvautuvat ennakkoluuloihin tai suvaitsevaisuuteen. Kirjoitus on mielenkiintoinen ja herättää ajatuksia.

Jäin pohtimaan tuota tutkimusta, jonka pohjalta Tikka aloittaa kirjoituksensa. Johtuvatko ennakkoluulot ja muutosvastarinta alhaisesta älykkyysosamäärästä? En osaa vastata, sillä en ole lukenut tutkimusta enkä perehtynyt aiheeseen. Muistan lukeneeni tutkimuksesta, mutta ei lehdistössäkään taidettu kertoa sellaisia asioita kuin miten tutkijat olivat käyttämänsä termit määritelleet, miten yleispätevä tutkimus oli, miten muut tutkijat siihen suhtautuivat ja mitä johtopäätös pohjimmiltaan tarkoittaa ja mikä on sen merkitys. Kyse oli psykologian tutkimuksesta, mutta aihetta voisi lähestyä muistakin näkökulmista (yhteiskuntatieteet, historia). Korostan, että en tunne tutkimusta joten en nyt ota siihen suoraan kantaa. Tämä olisi oma, ehkä mielenkiintoinen aiheensa sekin.

Ensimmäinen tunnevaikutelmani tutkimuksesta luettuani oli, että just joo. Poliittisten jakolinjojen toinen osapuoli onkin vain älykkäämpi ja toinen tyhmempi? Debatti muuttuu turhaksi, kun ei tarvitsekaan vastata toisen vaikeimminkin kumottaviin argumentteihin vaan voi tyytyä ajattelemaan, että olen oikealla puolella ja vastapuoli on viallinen, huono, hänen kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä. Johtopäätös kuulosti asenteelliselta. Se toi mieleeni sanonnan, jonka mukaan konservatiivin mielestä liberaali on hyvä ihminen, jolla on huonoja ajatuksia, mutta liberaalin mielestä konservatiivi on huono ihminen.

Tämän tunnereaktion jälkeen päätin, että en suostu olemaan älykkyysosamäärältäni heikompi ennakkoluuloinen jääräpää, joten yritin ymmärtää tutkimusta. Kyse on vertaisarvioidusta tieteellisestä tutkimuksesta, mikä ei tarkoita, että se on lopullinen totuus. Tieteessä harva asia on varmaa ja lopullista, psykologiakin on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kyse on kuitenkin alan asiantuntijoiden perustellusta, tutkimukseen pohjautuvasta johtopäätöksestä. Ellei ole erikseen syytä epäillä tieteen tutkimuksia ja sitten kumota niitä, on yleensä hedelmällistä ajatella, että tutkimustulokset pitävät paikkansa. Tieteellinen maailmankuva kun ei voi perustua siihen, että olisi henkilökohtaisesti tutustunut kaikkiin teorioihin ja todisteisiin ennen kuin olettaa ne tosiksi. En ole itse todistanut evoluutiota, aineen koostumista atomeista, Belgian olemassaoloa tai sitä, että se on todella kaukosäädin joka niitä televisiokanavia vaihtaa. Tällaiset asiat on kuitenkin mielekästä olettaa tosiksi, jos ei ole syytä olettaa toisin. Joten päätin pohtia asioita sen pohjalta, että kanadalaistutkimus pitää paikkansa.

Älykkäämmät ihmiset ovat siis avarakatseisia, tyhmemmät taas ennakkoluuloisia ja muutosvastarintaisia. Avarakatseiset, älykkäät ihmiset ovat kaivaneet kanavat ja rautatiet, kuivattaneet järvet ja suot, tehostaneet maa- ja metsätalouden ja valjastaneet haltuunsa koko maailman. Tyhmemmät olisivat vain pitäneet asiat ennallaan ja eläneet vaatimattomasti kasvattaen muutamaa kanaa, lehmää ja pientä peltotilkkua viljellen. Tämä on oikeastaan loogista. Enpä koskaan olettanutkaan, että maailmaa mullistavia rakennelmia, Suezin kanavaa, isojakoa, Amerikan löytämistä, polttomoottoria ja niin edespäin, olisi ollut visioimassa ja suunnittelemassa alhaisen älykkyysosamäärän ihmiset. Koko tämä maailman mylläys ja ennakkoluuloton rakentelu, kokeilu ja puuhailu vaativat suurta älykkyyttä. Se vaati avointa mieltä, pitkäjänteisyyttä, uskoa ja uurastusta. Maailman pitäminen sellaisenaan, traditioiden jatkaminen, ei vaadi älykkyyttä. Se vaatii pikemminkin malttia, nöyryyttä ja jumalanpelkoa. Psykologia on tältä osin ehkä oikeassa. Ennen kuin he antavat kapulan luonnontieteilijöille, jotka toteavat, että antakaamme maailma älykkäille ja rakentakaamme heidän suunnitelmansa (kuten on viimeisen parinsadan vuoden ajan asianlaita voittopuolisesti ollut), kapula pitäisi käyttää humanistin kautta, joka pysähtyisi pohtimaan, mitä teemme kapulalla, minne se on menossa ja mikä on sen merkitys.

Humanistina kysynkin, että mitä pahaa on muutosvastarinnassa silloin, kun muutos on huonoa? Elämme maailmassa, jossa ihmisten määrä on kasvanut holtittomiin mittoihin. Tämä kihisevä massa vaatii yhä suurempien luonnonvarojen kaappaamista käyttöön ja niinpä, minne katseen kääntääkin, on vastassa eriasteisia, hallinnasta riistäytyviä ja peruuttamattomia ekosysteemien vaurioitumisia. Tämä kokonaisuus, ekokatastrofi, on aikamme ainoa keskeinen kysymys, siitä on kiinni elämämme ja kuolemamme. Sen edessä on muutosvastarinnan syytä nousta. Maailmaa muokkaavia rakentelijoita on ehkä siunattu suuremmalla älykkyydellä, mutta tämä ei tarkoita, että he olisivat osapuolista viisaampi.

Voi poikani, kunpa tietäisit…

”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

– valtakunnankansleri Axel Oxenstierna

Nämä sanat tulivat mieleeni, kun näin sunnuntain Helsingin Sanomien taloussivujen reportaasin, jossa seurattiin toimittaja Tuomas Niskakangasta, joka luki valtion talousarvioesityksen. Kyse on erikoisesta asiasta, jonka kummallisuutta havainnollistetaan kuvittamalla juttu seitsemällä kuvalla Niskakankaasta, joka lukee budjettikirjaa eri tilanteissa. Hän käy Kesärannassa tilaisuudessa, jossa hänelle sanotaan, että eihän kukaan sitä lue ja ihmetellään, onko Niskakangas masokisti vai yrittääkö hän päteä. Pääministerikin huomaa, että toimittajalla on talousarvioesitys mukanaan ja nauraa tälle. Niskakangas käy myös valtiovarainministeriössä haastattelemassa virkamiehiä budjetista. Lähtiessään hän vielä kysyy, lukeeko joku ministeriön virkamiehistä budjettikirjan. Budjettipäälliköt pudistelevat päätään ja sanovat, että jollakin osastolla saattaa olla joku tekninen henkilö, joka lukee kirjan. Niskakangas kysyy vielä, että ketkä sitten kirjan sisällön tuntevat. Vastaus on, että muutama virkamies valtiovarainministeriössä ja valtiovarainvaliokunnassa.

On jotenkin huumaava, mutta – kun ottaa huomioon lakien ja asiakirjatekstien määrän – täysin looginen ajatus, että lait ja budjettiesitykset laaditaan ministeriössä, jossa muutama henkilö on ne lukenut. Hallitus, jonka ministereistä yksikään ei ole lukenut esitystä, esittelee asian eduskunnalle. Eduskunta, jonka kahdestasadasta edustajasta yksikään ei ole lukenut esitystä, hyväksyy sen. Kansalaiset, joista kukaan ei ole lukenut asiakirjoja, joutuvat elämään niiden mukaan ja sovittamaan elämänsä niihin. Ketkä tätä maata hallitsevat? Ei tämä ole kritiikkiä, haluaisinpa vain tietää nimet!

Tästä tulee mieleeni Michael Mooren dokumentti Fahrenheit 9/11, jossa haastateltava kertoo, että Patriot Act oli valmiina odottamassa. Kukaan kongressissa ei lukenut sitä. Laki valmisteltiin ja painettiin keskellä yötä ja kun kongressiedustajat tulivat aamulla töihin, se jo hyväksyttiin. Moore tenttaa kongressiedustajia siitä, lukivatko he esitystä ja miksi eivät. Vastaukset ovat pysäyttäviä:

Kieltenopiskelun turhuus ja hyöty

Noin kymmenen vuotta sitten ystäväni alkoi opiskella japania. Muistan ihmetelleeni, että mitä hyötyä siitä on.

Elämänkokemusten myötä ihmisestä ehkä tulee vähitellen viisaampi. Kuva maailmasta tarkentuu ja korjaantuu sitä mukaa, kuin siitä oppii lisää. Omiin vanhoihin näkemyksiin on usein helppo suhtautua armollisesti, vaikka niitä ei enää allekirjoittaisikaan. Olen nuorempana ajatellut asioita liian systemaattisesti, liian periaatteellisesti ja muutenkin liian mustavalkoisesti. Tästä on nyttemmin se ilo, että osaan erittäin hyvin ymmärtää tällaista ajattelua, vaikka en enää sellaisesta perustakaan.

Kaikkea ei ole kuitenkaan helppoa antaa itselleenkään anteeksi. Toisinaan on tullut möläyteltyä vaikka minkälaista, ja kyllä nyt kaduttaa kun niitä muistelen tai jos satun löytämään vanhoja kirjoituksiani, joista en enää pidä. Usein, kun luen tai kuulen kieltenopiskelusta, mieleeni tulee vanha ajatukseni, että japanin opiskelu olisi turhaa. Tämä on jäänyt kaivelemaan.

Ensinnäkin haluan pyytää ystävältäni anteeksi. Olen pahoillani.

Toiseksikin: mitä tarkoitin? Voi olla, että ajattelin, että japanin opettelu olisi turhaa siinä mielessä, että siihen käytetyn ajan voisi käyttää johonkin tähdellisempään. Että se veisi aivokapasiteettia, aikaa ja resursseja muulta, tärkeämmältä toiminnalta. Saatoin ajatella näin. Siinä tapauksessa pohjasin ajatukseni viisauteen siinä mielessä, että meidän tosiaan on elettävä moraalisesti korkeatasoinen elämä. Tältä pohjalta ei kuitenkaan ole välttämätöntä tehdä johtopäätöstä, että elämän jokaisen hetken on oltava niin korkeatasoista luomakunnan, ihmiskunnan ynnä muiden palvelua kuin vain ikinä mahdollista. Sellainen johtopäätös olisi kohtuuton, epäinhimillinen, äärimmäinen ja ehdoton. Mikä kuulostaa joltain sellaiselta, jonka suuntaan olisin voinut vuosia sitten kallistua.

On myös mahdollista, että ajattelin japanin opettelun olevan turhaa siksi, että japanin osaaminen on turhaa. Eihän Suomessa puhuta japania. Eihän Euroopassa puhuta japania. Japania puhutaan vain Japanissa, joka on tuhansien ja tuhansien kilometrien päässä. Tällainen järkeily olisi ollut hieno rationalismin taidonnäyte, mutta nykyminääni se ei tee vaikutusta. Vuosien takainen minä tuntuu idiootilta. Hän ei ymmärrä, että ihmisillä on harrastuksia ja intohimoja. Hän on pragmaatikko ja rationalisti, joka hylkää kaiken, jolla ei voida todistaa olevan mitattavaa hyötyä. Hän ei arvosta vieraita kulttuureja eikä omaansa, hän ei ajattele mennyttä eikä tulevaa. Hänelle olemassa on vain nykyisyys ja nykyään vallitseva fyysinen ympäristö.

Kummalla tavalla tahansa vuosia sitten ajattelin, en osannut yhdistää älykkyyttä viisauteen ja totuutta moraaliin. Juuri sitä on tietenkin yritettävä.

Palataan vielä kieltenopiskeluun. Kieliä opetetaan nykyään ala-asteelta lähtien kaikille ja kieltenopiskelulla on vahva asema kaikilla koulutusasteilla. En osaa sanoa tarkalleen, miten kieltenopiskelu tulisi järjestää. Mielessäni on kuitenkin kypsynyt ajatus, että kaikelle on aikansa. Kieltä tulisi opiskella silloin, kun siihen tuntee intohimoa. Silloin oppiminen on antoisaa, hyödyllistä ja hauskaa. Kun intohimoa ei ole, oppilasta on turha pakottaa. Ruotsin opettamisesta on keskusteltu paljon, mutta haluaisin nostaa tässä asiassa esille yhtä näkökulmaa: nykyisestä ruotsin opetuksesta on käytännössä enemmän haittaa kuin hyötyä. Suurin osa suomenkielisistä ei opi ruotsia edes säällisesti ja monelle tulee sen epätoivoisesta pänttäämisestä vain asenneongelma koko ruotsin kieltä kohtaan. En ehdota, että lopetetaan kaikki ruotsin kielen opettaminen. Mutta ruotsin opetus tulisi järjestää niin, että toisaalta apteekkarit ja poliisit osaisivat ruotsia tarpeiden mukaan, mutta että toisaalta opiskelijat myös oppisivat jotain.