Maailmanpolitiikka
on ollut tänä vuonna mielenkiintoista ja vaaleissa on ollut vaihtoehtojen
tuntua. Eilen käytiin Euroopassa taas kaksi vaalia.
Itävallan
presidentinvaali saatiin lopulta käytyä. Meidän suomalaisten on tätä(kin)
tapausta seuratessa hyvä muistaa, kuinka selvä oma vaalijärjestelmämme on.
Postiäänestys ja sähköinen äänestys sisältävät aina väärinkäytöksen riskin. Jo
heti naapurissamme Ruotsissa on käytössä käsittämätön järjestelmä, jossa esim.
Ruotsidemokraattien äänestäjän on otettava vaalivirkailijoiden nähden
Ruotsidemokraattien lista mukaansa koppiin. Maassa onkin tuomittu
vaalivirkailijoita juuri kyseisen puolueen listojen "unohtamisesta"
sivuun jne. Suurin vaikutus ei ole väärinkäytökset vaan sosiaalinen paine,
jonka tilanne luo.
Itävallan
vaalitulos oli valitettava. Voittajaa kuvaillaan suvaitsevaisuuden ja
avoimuuden ehdokkaaksi, ja hänen suurta suvaitsevaisuuttaan kuvaa, että hän ei
aio presidenttinä päästää "äärimmäistä" Freiheitliche Parteita
pääministerinpaikalle, vaikka puolueesta tulisikin maan suurin. Puolueen
äärimmäisyyttä taas voi pohtia sitä taustaa vasten, että vaikka Van der Bellen
saikin selvästi enemmän ääniä kuin Freiheitliche Partein ehdokas, Hoferia
äänesti kuitenkin noin puolet äänestäjistä. "Äärimmäisyydelle" on
siis suurta kannatuspotentiaalia!
Ehkä
tärkeämpi, mutta seurauksiltaan vielä epäselvä äänestys taas oli Italian
kansanäänestys. Pääministeri, sosiaalidemokraattinen Renzi pyrki saattamaan
läpi suuren hallitusmuotoreformin. Se kuitenkin hylättiin ja Renzi on nyt
ilmoittanut eroavansa. Onko tiedossa ennenaikaiset vaalit vai virkamieshallitus
ja ketkä nousevat seuraavien vaalien jälkeen valtaan? Äänestys on kiinnostanut
ulkomailla lähinnä siksi, että Viiden tähden liike on maassa tällä hetkellä
suosittu ja se on ehdottanut kansanäänestystä eurosta.
Itse
EU-jäsenyys ei ole Italiassa uhattuna, mutta eurovaluutasta eroaminen olisi
suuri tappio Unionille. Siinä missä Lissabonin sopimus määrittelee prosessiin,
jolla jäsenmaa voi erota ja jota Britannia tulee lähivuosina kulkemaan, eurolle
ei ole määritelty vastaavaa mekaniikkaa. Euro on virallisesti
"peruuttamaton" – se on Unionin yhdentymisen symboli, jonka vuoksi
eurokriisi on ollut komissiolle niin kova paikka ja jonka vuoksi järjettömälle
tukipakettipolitiikalle ei haluttu miettiä vaihtoehtoja. Britannian EU-ero oli
isku Unionin ikuista laajentumista vastaan, euroero olisi isku sen alituista
yhdentymistä vastaan. Kumpikin olisi tervetullut.
Mutta:
Italiassa tilanne ei vielä ole lähelläkään euroeroa eikä äänestys sitä
koskenut. Mitä tapahtuu nyt, jää nähtäväksi. Lähiaikoina Euroopassa on tiedossa
jännittäviä hetkiä. Alankomaissa on parlamenttivaalit maaliskuussa ja EU-eroa
ajava Partij voor de Vrijheid on ollut viime kuukausien gallupeissa suosituin
puolue. Ranskassa taas käydään huhti-toukokuussa presidentinvaalit. Suosituin
ehdokas ensimmäisellä kierroksella on tällä hetkellä Marine Le Pen, joka
järjestäisi kansanäänestyksen maan EU-jäsenyydestä. Että siihen päästäisiin,
hänen pitäisi voittaa toinenkin kierros. Joko Le Penin tai keskustaoikeiston
Fillonin on voittaakseen saatava vasemmistoa taakseen. Fillonille se on vaikeaa, koska
hän on talousasioissa niin oikeistolainen, ja Le Penille se on vaikeaa, koska
hän ei sovi lainkaan yhteen sosialistisiin aatteisiin. Valitsevatko
sosialistien äänestäjät siis sosialismin vai työväenasian?
Quo vadis, Europa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti