Helsingin
Sanomien Nyt-liite sulki verkkosivunsa kommentointimahdollisuuden
kahdeksi viikoksi. Eilisen Helsingin Sanomien pääkirjoitussivuilla
verkkosivuista vastaava uutispäällikkö kertoo, miksi.
Keskusteluilmapiiri on kiristynyt ja ihmiset jakautuvat leireihin.
Etenkin maahanmuuttokeskustelu herättää tunteita. Kommentointi
päätettiin estää toviksi, jotta ihmiset saisivat aikaa miettiä,
yrittävätkö he edes ymmärtää muita. Ja jotta he voisivat
pysähtyä miettimään, milloin he viimeksi sanoivat jotain hyvää.
Asiallinen
keskustelu on tarpeen. Jokaisella on vastuu siitä, että julkinen
keskustelu on asiallista, kohteliasta ja rakentavaa. Muiden
näkemysten kuin omansa kanssa pitää pyrkiä ja pystyä dialogiin.
Omassa valtiokäsityksessäni julkisella keskustelulla on keskeinen
sija, ja siksi toivon, että sitä käytäisiin paljon ja että se
olisi monipuolista ja laadukasta. Vapaa julkinen keskustelu on väylä
saman maan kansalaisille jakaa näkemyksensä – ymmärtää ja
tulla ymmärretyksi. Kun se toimii, se luo yhteiskuntaan koheesiota.
En tarkoita tällä sitä, että se saisi kaikki olemaan asioista
samaa mieltä. Tämä ei ole julkisen keskustelun tarkoitus. Avoin
keskustelu oikeuttaa sen pohjalta toteutetun politiikan. Vaikka sitä
ei hyväksyisikään, sitä voi ymmärtää ja sitä voi olla mukana
rakentamassa.
Tilaan
Helsingin Sanomia. Kotiini, paperisena. Miksi? Ennen kaikkea
siksi, että se on käytännöllistä ja olen vanhanaikainen. Mutta
ne eivät ole ainoat syyt. Valtiokäsityksessäni arvokasta julkisen
keskustelun soihtua kantaa lehdistö. Haluan tukea sitä. Tilaan
nimenomaan Helsingin Sanomia, joka on Suomen monipuolisin ja
laadukkain lehti. Sen yleisönosastolle kirjoittavat kaikenlaiset
ihmiset ja sen sivuilla tuodaan esille kaikki yhteiskunnan eri
tahoilla esiintyvät ajatukset. Luen ylpeänä Helsingin Sanomia
junassa, kävellessäni kadulla ja istuessani luentosalissa ennen
kuin luento alkaa. Helsingin Sanomat edustaa minulle avointa
keskusteluilmapiiriä, muiden ymmärtämistä, maailman tuntemista ja
yhteistyötä.
Arvostan
erittäin paljon ammattimaisesti toimitettua julkista keskustelua.
Tästähän lehdistössä on kyse. Minulla ei ole aikaa selvittää
kaikkien näkemyksiä. Olen valmis maksamaan huomattavasti
toimittajien ammattitaidosta ja siitä, että he täyttävät
tehtävänsä. Arvostan suuresti toimittajan ammattia. Toimittajan
asema merkitsee kuitenkin myös sitä, että aateluus velvoittaa
heitä. Ken ottaa kannettavakseen lehtimiehen taakan, pimeytemme
poistaa ja vapaaksi meidät tekee, on velvollinen elämään asemansa
mukaisesti. Ei riitä, että pääkirjoitussivuilla annetaan ohjeita,
miten ihmisten tulisi käyttäytyä ja keskustella. Jokaiselta
julkiseen keskusteluun osallistuvalta voidaan vaatia asiallista,
kohteliasta ja avointa dialogia. Painavin tämä taakka ei kuitenkaan
ole tavallisen kansalaisen sitä kantaessa, vaan eniten se velvoittaa
ja eniten sitä tulisi vaatia toimittajilta, julkisen keskustelun
suojelijoilta.
”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.”– Jeesus, Luuk. 12:48
Miten
Helsingin Sanomat siis huolehtii avoimesta keskustelua? Miten lehti
puolustaa asiallista dialogia ja estää sen, että keskustelu
päättyy ja ihmiset jakautuvat leireihin? Miten lehti pitää
huolen, että sananvapauteen erottamattomasti kuuluvasta vastuustakin
kannetaan huolta, että vihapuhetta ei viljellä ja että muiden
ihmisten ihmisarvoa kunnioitetaan, vaikka heistä ei ensivaikutelman
perusteella pitäisikään? Miten Helsingin Sanomat elää omien
periaatteidensa mukaisesti?
Saman
päivän lehdessä, jossa uutispäällikkö kertoo, että Nytin
verkkokeskustelu jouduttiin sulkemaan ja valittelee
keskustelukulttuurin huonontumista, Helsingin Sanomien omat
toimittajat rikkovat, mikä lehdelle on tärkeää. Sivulla B3
toimittaja Laura Saarikoski kirjoittaa Näkökulma-kolumnissaan, että
Donald Trump on saanut räävittömillä siirtolaisvastaisilla
puheillaan kannatusta sellaisilta päähän potkituilta
republikaaneilta, jotka ovat vähän koulutettuja ja kantavat kaunaa.
Sivulla B6 toimittaja Sami Sillanpää kertoo uutisessaan vast'ikään
löydetystä ihmislajista, mutta ajautuu pohdiskelemaan sitä, että
ennenkin ihmiset muuttelivat ympäri maailmaa. Maahanmuuttokriitikot
ovat ehkä ”sitä heikompaa ainesta” ja heidän olemassaolonsa
pistää miettimään, mikä erottaa ihmisen apinasta. Toimittajat
Saarikoski, Sillanpää ja päätoimittaja Niemi, onko kohteliasta
puhua näin muista ihmisistä? Pitäisittekö asiallisena, jos
lehtenne verkkokeskustelussa esitettäisiin, että vaikkapa jokin
turvapaikanhakijaryhmä on huonompaa ainesta olevia luusereita, joita
on vaikea erottaa apinoista ja joiden tyhmyyden voi selittää heidän
huonolla koulutuksella ja asenteilla? Jos ette salli lukijoillenne
mahdollisuutta esittää tällaisia kommentteja moderoitujen
verkkosivujenne keskustelupalstojen syövereissä, miksi julkaisette
niitä omilla nimillänne painettuina miljoonayleisölle?
Hävetkää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti