tiistai 28. heinäkuuta 2015

Oikea suunta

Helsingin Sanomat kirjoittaa tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan: ”Sisäänpäin kääntyminen ja menneisyyden ihannointi ovat suosiossa, kun taloudellinen hyvinvointi ei lisäänny niin nopeasti kuin ennen. Taaksepäin katsominen ei kuitenkaan vie – eikä ole koskaan vienyt – Suomea eteenpäin.” Tästä tulee mieleeni Ville Niinistön ja Timo Soinin sanailu alkuvuoden vaalipaneelissa. Aiheena oli tuossa vaiheessa periaatteessa energiapolitiikka, mutta kuten tavallista, itse aihetta ei oikein päästy käsittelemään vaan huomio oli lähinnä väittelykikoissa ja retorisen niskalenkin saamisessa toisesta. Niinpä Niinistö haukkui Soinia taantumukselliseksi ja kutsui vastustajiaan nimityksellä ”peräpeiliin katsojat, 50-lukulaiset, soinit” (videon kohdassa 1:02–1:19).

Taaksepäin ja peräpeiliin katsominen ovat siis Helsingin Sanomien ja Ville Niinistön mielestä väärin. Eteenpäin meneminen on ilmeisesti itseisarvo. Peräpeili on kuitenkin tehty tiettyä tarkoitusta varten. Joskus edessä on seinä. Silloin on syytä katsoa peräpeiliin ja suunnitella peruuttamista. Autolla pääsee eteenpäin, mutta sillä pääsee myös taaksepäin. Koska toisinaan sinnekinpäin on syytä ajaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti