maanantai 3. huhtikuuta 2017

Malttia kunnan rahankäyttöön

Uimahallin saaminen Mäntsälään oli taas näkyvästi esillä Mäntsälän Uutisissa 15.3. Suunnitelmien mukaan halli rakennettaisiin seuraavalla valtuustokaudella. Pasi Huuhtanen oli asian ytimessä todetessaan pääkirjoituksessa, että uimahalli on näin kuntavaalien alla vaaliteema ja että ”uimahallihymistelyn sijaan tarvitaankin asiallinen keskustelu uimahallista”.



On vielä avoimena, millainen uimahallista tulee, mutta hankesuunnitelmassa arvioidaan, että halliin kuluisi 25 vuoden aikana 24 miljoonaa euroa eli hankkeeseen menisi noin miljoona euroa vuodessa. Voidaan tuskin puhua yllätyksestä, jos käy niin, että kunnallisen rakennushankkeen menot ovat arvioitua suuremmat.



Samalla, kun Mäntsälä on tekemässä suurinvestointeja velkarahalla, kunnan tulot ovat laskemassa. Maamme hallitus aikoo siirtää terveydenhoidon maakunnille. Terveydenhoito on kuntien rahamääräisesti suurin tehtävä, joten kunnallisverolle on tässä uudistuksessa tulossa lakisääteinen vähennys.



Uusia menoja voi keksiä ikuisesti lisää ja niiden sinänsä hyviä perusteita voi olla vaikea vastustaa. Kunnan velkaannuttaminen ylimääräisillä tehtävillä – kuten uimahallilla, pakolaisten kuntapaikoilla ja konserttisalin koplaamisella koulurakennukseen – vaikeuttaa kuitenkin kunnan tulevaa toimintaa. Kunnallis- ja kiinteistövero on kumpikin jo nostettu korkeiksi. Helppoja keinoja pärjätä ei enää ole.



Tulevaisuudessa kunnan suurin menoerä on koulutus. Kun verot ovat tapissa, velka korkea ja uimahallin ylläpitokulut maksettava, Mäntsälä joutuu leikkaamaan kouluista. Haluan pitää kiinni kyläkouluistamme ja kaikista niiden luokka-asteista. Niitä ei tule vähentää. Tämä edellyttää, että käytämme kunnan varoja harkiten, maltillisesti ja pitkäjänteisesti. Vaalitaan sitä, mitä meillä täällä Mäntsälässä jo on.



Nico Anton Saramo

kuntavaaliehdokas (ps.)


Mäntsälän Uutiset julkaisi kirjoituksen keskiviikkona 29. III 2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti