Kuollut piste

Suomalaiset tiedotusvälineet ovat kunnostautuneet Pohjois-Korean vastaisen tiedon jakamisessa. Olemme saaneet lukea Helsingin Sanomista muun muassa kauhistelua siitä, kuinka takapajuinen maa on, kun siellä kynnetään pellot härillä eikä maaseudulla ole katuvaloja. Nälän ja mielivallan voisin hyväksyä negatiivisiksi asioiksi, mutta että nämäkin... Lehden vakioaiheena on myös pilkata maata siitä, että siellä on vähemmän valosaastetta kuin muissa maissa. Olemme saaneet nähdä satelliittikuvia, joissa Etelä-Suomi loistaa kuin Pariisi, mutta Pohjois-Korea on pimeänä. Tämän pitäisi kai jotenkin vakuuttaa meidät maan hallinnon ja hallitsijoiden ”pimeydestä” ja sysimustasta pahuudesta, mutta itselleni on jäänyt epäuskoinen ihmetys siitä, onko valosaaste sitten hyvä asia. Yöllä kuuluukin olla pimeää.

Joskus Pohjois-Koreasta kertovia liian lennokkaita uutisia on jouduttu korjailemaan. Maan haukkuminen on sen verran tärkeä asia, että lähdekritiikkiä ei kerta kaikkiaan ehdi aina soveltamaan. Moni saattaa muistaa uutisen, jonka mukaan Pohjois-Koreassa tehtiin teloitus syöttämällä tuomittu alastomana nälkäisille koirille. Kiinalainen bloggari oli alunperin kirjoittanut näin vitsillä, mutta matsku oli niin käyttistä että vitsi kerrottiin pian amerikkalaisessa – ja siten siis myös suomalaisessa – mediassa uutisena. Milloin tiedot eivät ole peräisin amerikkalaiselta lehdistöltä, niiden lähteenä ovat emigrantit. He ovat muuttaneet maasta, koska suhtautuivat siihen kielteisesti. Pakenevat emigrantit levittävät kotimaastaan aina huonoa kuvaa, kuten puolalaiset 1830-luvun Ranskassa, venäläisemigrantit neuvostojärjestelmän pystytyksen myötä, ja niin edespäin.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on erään 17-vuotiaana Pohjois-Koreasta emigroituneen opiskelijan haastattelu. Hän asuu nykyään Etelä-Koreassa ja kirjoittaa Pohjois-Korean vastaisia kirjoja. Lehti pitää häntä puolueettomana asiantuntijana ja on saanut tietää häneltä, että Pohjois-Koreassa aivopestään ”pitämään maataan maailman parhaana” ja että maan johtajalla on jumalan asema.

Näistä Pohjois-Koreaa vähättelevistä asenteista voisi sanoa, että ne, jotka löytävät kärkkäästi muista huonoja puolia, voisivat ottaa myös malan omasta silmästään. Suomessa on aivan samanalaista ajattelua kuin Pohjois-Koreassa. Sen lisäksi, että meitä välillä muistutetaan siitä, että Suomi on maailman paras maa ja että on lottovoitto syntyä juuri Suomeen, kriittisen ajattelun taidossammekin on paikoin petrattavaa. Suomessa on vahva sosiaalinen paine ja propaganda, jotka ohjaavat ajattelemaan, että poliittinen järjestelmämme olisi kaikista mahdollisista paras. Demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat pyhiä ja koskemattomia. Sananvapaus ja avoin uteliaisuus ovat periaatteessa tärkeitä arvoja, mutta ei niitä sentään niin rohkeasti sovelleta että näistä aiheista käytäisiin laajaa kriittistä keskustelua. Hallintoamme kyllä kritisoidaan runsain mitoin – siitä, että tämä maailman demokraattisimpiin, tasa-arvoisimpiin ja ihmisoikeuksia säntillisimmin kunnioittaviin kuuluva maa ei ole tarpeeksi demokraattinen, tasa-arvoinen eikä kunnioita ihmisoikeuksia. Näitä järjestelmämme perusteita ei suinkaan kyseenalaisteta. Eihän se ole sopivaa! Miksi kyseenalaistaa täydellistä järjestelmää?

Onkohan meidät suomalaisetkin aivopesty?