sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Suomalaista infosotaa

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Anna-Liina Kauhanen kirjoitti keskiviikon lehden pääkirjoitussivujen kolumnissa ”Poissa maasta, poissa mielestä” turvapaikanhakijoista ja heidän kohtelusta. Tänä vuonna Suomi on huhtikuun loppuun mennessä tehnyt 5 500 maastapoistamispäätöstä.

”Kaikki eivät poistu vapaaehtoisesti, se on selvä. – – Yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja on osallistunut 20 palautuslennolle, jotka ovat suuntautuneet Irakiin, Albaniaan, Nigeriaan, Kosovoon, Italiaan, Marokkoon ja Angolaan. Mukana on oltu sekä vapaaehtoisesti palaavien kanssa että silloin, kun palautettava ei olisi halunnut lähteä.”
Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista noin puolet tulee Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Luettelemalla monia maita toimittaja antaa ymmärtää, että Suomi palauttaa paljon ja moniaalle, mutta näiden keskeisten maiden kanssa ei ole palautussopimusta. Niihin voidaan palauttaa vain vapaaehtoisesti lähteviä.

”Lainmuutoksella niiltä, joita ei voida palauttaa, vietiin mahdollisuus tilapäiseen oleskelulupaan ja kaikki vastaanottopalvelut.”
Kauhasella oli ilmeisesti tilanpuute, joten täsmennetään: palautettavat henkilöt ovat sellaisia turvapaikanhakijoita, jotka eivät täyttäneet turvapaikan saamiseksi edellytettäviä pakolaiskriteerejä (eli että henkilöön kohdistuu vainoa alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi ja että hän on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kyseisen valtion suojeluun) ja joiden osalta Maahanmuuttovirasto arvioi, etteivät he olleet myöskään toissijaisen suojelun (kotimaassa uhkaa kuolemanrangaistus, teloitus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai rangaistus) tai minkään muunkaan suojelun tai oleskeluluvan tarpeessa (voidaan myöntää maasta poistamisen estymisen perusteella, yksilöllisestä inhimillisestä syystä tai ihmiskaupan uhrille). Eli toimittajan mainitsema lainmuutos vei oikeuden oleskelulupaan ja ylimääräisiin palveluihin henkilöiltä, joille ei ollut mitään perustetta myöntää kansainvälistä suojelua tai oleskelulupaa muullakaan perusteella, mutta jotka kieltäytyivät poistumasta maasta (toimittajan ei voida palauttaa”). Sosiaalitukia heiltä ei oteta pois. Toimittaja päättää kolumninsa vetoavasti:

”Se, miten Suomi näitä järjestelmän ulkopuolella olevia ihmisiä todella kohtelee, on ihmisoikeuspolitiikan testi.”
Helsingin Sanomat on halukas kysymään tätä, mutta vastausta se ei ole ikinä halunnut tuoda esiin. Ne henkilöt, jotka tulivat maahan väärin perustein ja joiden periaatteessa edellytetään poistuvan, saavat käytännössä toimeentulotukea ja kunnallisia vuokra-asuntoja. Niin Suomi todella kohtelee näitä ”järjestelmän ulkopuolella” olevia ihmisiä. Toimittaja haluaa esittää kieltäytyjät uhreina, joten hän välttää tuomasta esiin tosiasioita, jotka kertovat varsin selvästi, että kyseiset henkilöt ovat suomalaista järjestelmää härskisti hyväksikäyttäviä onnenonkijoita. Kun edes ilmeiseen sossupummailuun ei voida puuttua, maamme turvapaikkajärjestelmältä putoaa pohja.

Moralisoivien, yksisilmäisten kolumnien ohella Helsingin Sanomien toinen painopiste on nyyhkyjutut, ”human interest” –tarinat ja muut ”feature-jutut”, joilla se esittää jonkin itselleen sopivan näkökulman ja pyrkii saamaan lukijan puolelleen. Tämän päivän lehdessä on taas tällaista soopaa otsikolla ”Äiti aiotaan erottaa vauvastaan”. Sivun mittaisesta jutusta käy tarkkaan lukiessa ilmi, että otsikko voisi olla myös ”Äiti aiotaan erottaa vauvastaan, jonka hän hankki laskelmoiden, että se voisi tuoda hänelle perusteen oleskelulupaan, johon hän tiesi ettei ole oikeutettu, kun oli sitä jo hakenut ja saanut kielteisen päätöksen.” Äidin kotimaa on Irak, joten jos hän ei halua lähteä niin Suomi ei mahda mitään. Tämä tieto ei sopinut siihen sanomaan, minkä toimittaja Satu Vasantola halusi jutullaan välittää, joten hän jätti sen mainitsematta. Isä on tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten ja saanut turvapaikan. Jos hän olisi tällöin hakenut perheenyhdistämistä, tulorajoja ei olisi sovellettu, mitä lehti ei kerro koska haluaa sen lukijoiltaan pimittää. Erityisen mielenkiintoista on, että lehti ei kerro, miten pari tapasi ja miten nainen saapui Suomeen. Jos he olisivat tunteneet jo Irakista, kertomuksesta olisi voinut leipoa vuosisadan rakkaustarinan ja vedota kunnolla ihmisten tarinannälkään. Se, että Vasantola jättää rakkaustarinan kertomatta, herättää epäilykset, että asiassa on jotakin salattavaa. Lapset ovat kolmevuotias ja kolmekuinen, joten luultavasti kun mies on tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten, hänellä ei ole ollut mitään perhettä. Hän on ehkä käynyt lomilla Irakissa, mistä hän pakeni vainoa, ja perustanut perheen siellä. ”Perheen isä on tehnyt työtä” – eli on joskus ollut töissä, vai onko mitään muuta syytä käyttää tällaista monitulkintaista muotoilua?

Myös Yleisradio osaa vääristellä ja manipuloida, mutta siinä missä Helsingin Sanomat lähinnä jättää asioita kertomatta ja esittää haluamiaan asioita sopivassa valossa, Yleisradiossa osataan myös valehdella päin naamaa. Toimittaja Eero Mäntymaa antaa palaa eilisessä jutussaan, jossa hän esittää oman näkemyksensä turvapaikanhakijatilanteesta otsikolla ”Joka neljäs turvapaikanhakija jää Suomeen – 6 olennaista asiaa turvapaikkatilanteesta”. Kolme neljännestäkö ei jää Suomeen eli poistuu maasta? ”Kuluneen vuoden aikana tehdyistä turvapaikkapäätöksistä reilu neljännes on ollut myönteisiä” kertoo juttu ja huijaa lukijaa luulemaan, että vain turvapaikan saaneet jäisivät maahan.

”Maahanmuuttovirasto on syksyn jälkeen kahteen kertaan päivittänyt turvallisuusarviotaan kolmesta merkittävimmästä tulomaasta, eli Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Sisäministeriö arvioi maat aiempaa turvallisimmiksi mikä tarkoittaa, että turvapaikanhakijoita passitetaan herkemmin lähtömaihinsa.”
Miten niin? Palautussopimuksia ei vieläkään ole. Vain vapaaehtoisista palaajista päästään eroon, mutta jos ulkomaalainen lusmuilija ei halua lähteä, niin sitten hän voi jäädä tänne nostamaan sosiaalitukia vaikka maailman tappiin asti. Irakilaisista, somaleista ja afgaaneista ei kerta kaikkiaan pääse eroon, ei vaikka heillä ei olisi mitään suojelun tarvetta eikä mitään perustetta oleskeluluvalle. Mäntymaa tietää totuuden, mutta kun se ei häntä miellytä, hän mieluummin valehtelee kuin kertoo sen.

Kun kerron näistä asioista tutuilleni, monella on se kuva, minkä media on niistä antanut. Kun sitten kerron palautusten vaikeudesta ja perheenyhdistämisten toimeentulorajoista ja yritän antaa kokonaiskuvaa ja asettaa yksityiskohdat kontekstiinsa, saan vastaukseksi hämmästystä ja tokaisuja, että en tiennyt, kun en hirveästi seuraa politiikkaa. Ongelma on pikemminkin siinä, että ihmiset seuraavat vähän liiankin paljon Helsingin Sanomien manipulointia ja Yleisradion totuuden vääristelyä. Ei niiden intressissä ole asiallinen informaationvälitys. Tosiasioita kyllä löytyy, mutta tämänkin blogin varsin pinnallista maahanmuuttoseurantaa varten olen joutunut etsimään tiedonjyviä suoraan alkuperäisasiakirjoista. Eihän niitä juuri kukaan lue. Niiden läpikäynti olisi lehdistön tehtävä, mutta suomalainen media on niin kykenemätön ja asenteellinen, että se jättää perustyönsä tekemättä. Tämä maa tarvitsee laadukkaan sanomalehden.

Välillä kuulee huolestuneita puheenvuoroja suomalaisen median puolesta. Lehtien levikki laskee. Yleisradiosta joutuu maksamaan, vaikka sen tasoon ei olisikaan tyytyväinen, mutta valtio voi loppukädessä kuitenkin senkin rahoitukseen puuttua ja siitä vasta ollaankin huolissaan. Ehkä ala-arvoinen journalismi myy tai ehkä toimittajat pelkäävät loppunsa häämöttävän ja repivät kaiken ilon irti kun vielä voivat. Ammattietiikkaa ei enää näy olevan. Vaikka päätoimittajat eivät sitä teiltä toimittajilta vaatisikaan, tehkää sielunne autuuden vuoksi edes yksi asia: lopettakaa valehtelu, se on tuhmaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti