Helsingin
Sanomien pääkirjoitustoimittaja Anna-Liina Kauhanen kirjoitti keskiviikon
lehden pääkirjoitussivujen kolumnissa ”Poissa maasta, poissa mielestä”
turvapaikanhakijoista ja heidän kohtelusta. Tänä vuonna Suomi on huhtikuun loppuun
mennessä tehnyt 5 500 maastapoistamispäätöstä.
”Kaikki eivät poistu vapaaehtoisesti, se on selvä. – – Yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja on osallistunut 20 palautuslennolle, jotka ovat suuntautuneet Irakiin, Albaniaan, Nigeriaan, Kosovoon, Italiaan, Marokkoon ja Angolaan. Mukana on oltu sekä vapaaehtoisesti palaavien kanssa että silloin, kun palautettava ei olisi halunnut lähteä.”
Suomeen
tulevista turvapaikanhakijoista noin puolet tulee Irakista, Somaliasta ja
Afganistanista. Luettelemalla monia maita toimittaja antaa ymmärtää, että Suomi
palauttaa paljon ja moniaalle, mutta näiden keskeisten maiden kanssa ei ole
palautussopimusta. Niihin voidaan palauttaa vain vapaaehtoisesti lähteviä.
”Lainmuutoksella niiltä, joita ei voida palauttaa, vietiin mahdollisuus tilapäiseen oleskelulupaan ja kaikki vastaanottopalvelut.”
Kauhasella
oli ilmeisesti tilanpuute, joten täsmennetään: palautettavat henkilöt ovat
sellaisia turvapaikanhakijoita, jotka eivät täyttäneet turvapaikan saamiseksi
edellytettäviä pakolaiskriteerejä (eli että henkilöön kohdistuu vainoa alkuperän,
uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai
poliittisen mielipiteen vuoksi ja että hän on pelkonsa vuoksi haluton
turvautumaan kyseisen valtion suojeluun) ja joiden osalta Maahanmuuttovirasto
arvioi, etteivät he olleet myöskään toissijaisen suojelun (kotimaassa uhkaa kuolemanrangaistus,
teloitus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai
rangaistus) tai minkään muunkaan suojelun tai oleskeluluvan tarpeessa (voidaan
myöntää maasta poistamisen estymisen perusteella, yksilöllisestä inhimillisestä
syystä tai ihmiskaupan uhrille). Eli toimittajan mainitsema lainmuutos vei oikeuden
oleskelulupaan ja ylimääräisiin palveluihin henkilöiltä, joille ei ollut mitään
perustetta myöntää kansainvälistä suojelua tai oleskelulupaa muullakaan
perusteella, mutta jotka kieltäytyivät poistumasta maasta (toimittajan ”ei voida palauttaa”). Sosiaalitukia heiltä
ei oteta pois. Toimittaja päättää kolumninsa vetoavasti:
”Se, miten Suomi näitä järjestelmän ulkopuolella olevia ihmisiä todella kohtelee, on ihmisoikeuspolitiikan testi.”
Helsingin
Sanomat on halukas kysymään tätä, mutta vastausta se ei ole ikinä halunnut
tuoda esiin. Ne henkilöt, jotka tulivat maahan väärin perustein ja joiden
periaatteessa edellytetään poistuvan, saavat käytännössä toimeentulotukea ja
kunnallisia vuokra-asuntoja. Niin Suomi todella kohtelee näitä ”järjestelmän
ulkopuolella” olevia ihmisiä. Toimittaja haluaa esittää kieltäytyjät uhreina,
joten hän välttää tuomasta esiin tosiasioita, jotka kertovat varsin selvästi,
että kyseiset henkilöt ovat suomalaista järjestelmää härskisti hyväksikäyttäviä
onnenonkijoita. Kun edes ilmeiseen sossupummailuun ei voida puuttua, maamme
turvapaikkajärjestelmältä putoaa pohja.
Moralisoivien,
yksisilmäisten kolumnien ohella Helsingin Sanomien toinen painopiste on
nyyhkyjutut, ”human interest” –tarinat ja muut ”feature-jutut”, joilla se
esittää jonkin itselleen sopivan näkökulman ja pyrkii saamaan lukijan
puolelleen. Tämän päivän lehdessä on taas tällaista soopaa otsikolla ”Äiti aiotaan erottaa vauvastaan”. Sivun mittaisesta jutusta käy tarkkaan lukiessa
ilmi, että otsikko voisi olla myös ”Äiti aiotaan erottaa vauvastaan, jonka hän
hankki laskelmoiden, että se voisi tuoda hänelle perusteen oleskelulupaan,
johon hän tiesi ettei ole oikeutettu, kun oli sitä jo hakenut ja
saanut kielteisen päätöksen.” Äidin kotimaa on Irak, joten jos hän ei halua
lähteä niin Suomi ei mahda mitään. Tämä tieto ei sopinut siihen sanomaan, minkä
toimittaja Satu Vasantola halusi jutullaan välittää, joten hän jätti sen
mainitsematta. Isä on tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten ja
saanut turvapaikan. Jos hän olisi tällöin hakenut perheenyhdistämistä,
tulorajoja ei olisi sovellettu, mitä lehti ei kerro koska haluaa sen
lukijoiltaan pimittää. Erityisen mielenkiintoista on, että lehti ei kerro,
miten pari tapasi ja miten nainen saapui Suomeen. Jos he olisivat tunteneet jo
Irakista, kertomuksesta olisi voinut leipoa vuosisadan rakkaustarinan ja vedota
kunnolla ihmisten tarinannälkään. Se, että Vasantola jättää rakkaustarinan
kertomatta, herättää epäilykset, että asiassa on jotakin salattavaa. Lapset
ovat kolmevuotias ja kolmekuinen, joten luultavasti kun mies on tullut Suomeen
seitsemän vuotta sitten, hänellä ei ole ollut mitään perhettä. Hän on ehkä
käynyt lomilla Irakissa, mistä hän pakeni vainoa, ja perustanut perheen siellä.
”Perheen isä on tehnyt työtä” – eli on joskus ollut töissä, vai onko mitään
muuta syytä käyttää tällaista monitulkintaista muotoilua?
Myös
Yleisradio osaa vääristellä ja manipuloida, mutta siinä missä Helsingin Sanomat
lähinnä jättää asioita kertomatta ja esittää haluamiaan asioita sopivassa
valossa, Yleisradiossa osataan myös valehdella päin naamaa. Toimittaja Eero Mäntymaa antaa palaa eilisessä jutussaan, jossa hän esittää oman näkemyksensä
turvapaikanhakijatilanteesta otsikolla ”Joka neljäs turvapaikanhakija jää Suomeen – 6 olennaista asiaa turvapaikkatilanteesta”. Kolme neljännestäkö ei
jää Suomeen eli poistuu maasta? ”Kuluneen vuoden aikana tehdyistä
turvapaikkapäätöksistä reilu neljännes on ollut myönteisiä” kertoo juttu ja
huijaa lukijaa luulemaan, että vain turvapaikan saaneet jäisivät maahan.
”Maahanmuuttovirasto on syksyn jälkeen kahteen kertaan päivittänyt turvallisuusarviotaan kolmesta merkittävimmästä tulomaasta, eli Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Sisäministeriö arvioi maat aiempaa turvallisimmiksi mikä tarkoittaa, että turvapaikanhakijoita passitetaan herkemmin lähtömaihinsa.”
Miten
niin? Palautussopimuksia ei vieläkään ole. Vain vapaaehtoisista palaajista
päästään eroon, mutta jos ulkomaalainen lusmuilija ei halua lähteä, niin sitten
hän voi jäädä tänne nostamaan sosiaalitukia vaikka maailman tappiin asti.
Irakilaisista, somaleista ja afgaaneista ei kerta kaikkiaan pääse eroon, ei
vaikka heillä ei olisi mitään suojelun tarvetta eikä mitään perustetta
oleskeluluvalle. Mäntymaa tietää totuuden, mutta kun se ei häntä miellytä, hän
mieluummin valehtelee kuin kertoo sen.
Kun
kerron näistä asioista tutuilleni, monella on se kuva, minkä media on
niistä antanut. Kun sitten kerron palautusten vaikeudesta ja
perheenyhdistämisten toimeentulorajoista ja yritän antaa kokonaiskuvaa
ja asettaa yksityiskohdat kontekstiinsa, saan vastaukseksi hämmästystä ja tokaisuja, että en
tiennyt, kun en hirveästi seuraa politiikkaa. Ongelma on pikemminkin siinä,
että ihmiset seuraavat vähän liiankin paljon Helsingin Sanomien manipulointia
ja Yleisradion totuuden vääristelyä. Ei niiden intressissä ole asiallinen
informaationvälitys. Tosiasioita kyllä löytyy, mutta tämänkin blogin varsin
pinnallista maahanmuuttoseurantaa varten olen joutunut etsimään tiedonjyviä suoraan
alkuperäisasiakirjoista. Eihän niitä juuri kukaan lue. Niiden läpikäynti olisi
lehdistön tehtävä, mutta suomalainen media on niin kykenemätön ja asenteellinen,
että se jättää perustyönsä tekemättä. Tämä maa tarvitsee laadukkaan
sanomalehden.
Välillä
kuulee huolestuneita puheenvuoroja suomalaisen median puolesta. Lehtien levikki
laskee. Yleisradiosta joutuu maksamaan, vaikka sen tasoon ei olisikaan
tyytyväinen, mutta valtio voi loppukädessä kuitenkin senkin rahoitukseen
puuttua ja siitä vasta ollaankin huolissaan. Ehkä ala-arvoinen journalismi myy
tai ehkä toimittajat pelkäävät loppunsa häämöttävän ja repivät kaiken ilon irti
kun vielä voivat. Ammattietiikkaa ei enää näy olevan. Vaikka päätoimittajat
eivät sitä teiltä toimittajilta vaatisikaan, tehkää sielunne autuuden vuoksi
edes yksi asia: lopettakaa valehtelu, se on tuhmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti