maanantai 5. kesäkuuta 2017

Perussuomalaisten suunta




Perussuomalaisten puoluekokous on tällä viikolla: lauantaina ja sunnuntaina 10.–11. kesäkuuta puolue on tärkeiden valintojen edessä. Lauantaina puolueelle valitaan puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa ja puoluesihteeri. Sunnuntaina valitaan puoluevaltuusto, päätetään presidentinvaaleista ja mahdollisesti muutetaan puolueen sääntöjä. Käsiteltäviä asioita on paljon, ne ovat merkittäviä ja niihin liittyy paljon tunteiden paloa ja erilaisia intressejä. Odotettavissa on melkoinen hulabaloo.

Näin rivijäsenenä minulla on se sama yksi ääni kuin kaikilla muillakin jäsenillä. Olen eri yhteyksissä jo esittänyt kantani useaan kokouksessa käsiteltävään asiaan. En oikein usko, että juuri minun mielipiteeni ketään suuremmin liikuttaa ja missään tapauksessa en usko, että voisin nyt argumentoimalla vaikuttaa valintoihin. Jokainen tekee valintansa sen pohjalta, minkä näkee pidemmän ajan saatossa muodostuneen kokonaiskuvansa valossa parhaaksi. Kirjaan nyt ylös mietteitäni tulevasta kokouksesta, koska olen näitä asioita pyöritellyt mielessäni jo yli puolen vuoden ajan ja haluan saada ne vihdoin kirjallisesti talteen. Voi sitten myöhemmin palata takaisin ja nähdä, mitä osasin ja mitä en osannut etukäteen analysoida.

Puolueen tila

Perussuomalaiset on ollut kaksi vuotta hallituksessa. Sinä aikana kannatuksestamme on pudonnut puolet pois. Puoluekokous on luonnollinen hetki arvioida, miten olemme pärjänneet.

Syksyllä 2015 maahan kohdistui ennennäkemätön siirtolaisvirta. Se olisi pitänyt pysäyttää alkuunsa. Niin ei tehty. Sen sijaan hallitus onnistui sopimaan useista tiukennuksista maahanmuuttopolitiikkaan. Joulukuinen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma luettelee useita toimia, joilla humanitäärisen maahanmuuton kohdistumista Suomeen voidaan hillitä.

On realismia todeta, että koalitiohallituksessa ei voi saada läpi kaikkea, mitä haluaisi. Pitäisi kuitenkin pystyä ottamaan askelia oikeaan suuntaan ja saada aikaan edes jotakin. Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita ei vieläkään panna säilöön, vaikka hallitus jo sopi siitä. Kokoomusedustaja kommentoi, että moinen olisi barbaarista. Perussuomalaisten olisi pitänyt tarttua tällaiseen julkiseen hallituksen ohjelman mitätöintiin. Niin ei tehty, vaan asian suhteen oli hiljaiseloa. Ohjelman mukaan ”tiukennamme perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti”. Direktiivi sallisi tiukemmat kriteerit, mutta sisäministeri Risikko kertoi eduskunnan istunnossa, että lisätiukennuksia ei ole tulossa. Ja perussuomalaiset vaikuttavat tyytyvän tähän.

Onko syksystä 2015 otettu opiksi? Mitä jos sama toistuu? Hallituksella ei ole keinoja pärjätä tällä kertaa paremmin kuin miten asia hoidettiin syksyllä 2015. Turvapaikanhakijoiden määrä on pysytellyt piikin laskettuakin yhä korkealla, joskin moni Euroopan maa hidasti ryntäystä tänne perukoille rajavalvonnallaan. Perheenyhdistämisiä tehdään jatkuvasti enemmän. Maahanmuuttopolitiikkamme on menossa väärään suuntaan.

EU on ajautumassa yhä syvemmäksi liittovaltioksi. Muun muassa Ranskan tuore globalistipresidentti Macron on vaatinut yhteistä finanssi- ja talouspolitiikkaa. Yleisen kansallisvaltioiden suvereniteetin viemisen lisäksi Unioni pyrkii – kuten on pyrkinyt jo pitkään, mutta nyt sille on ikkuna auki – luomaan yhteisen turvapaikkapolitiikan (CEAS). Se on sitä, mitä jotkut kutsuvat kauniisti ”yhteisiksi eurooppalaisiksi ratkaisuiksi” – ja se tarkoittaa päätösvallan siirtämistä jäsenmailta Unionin tasolle. Jos suunnitelma toteutuu, Suomen maahanmuuttopolitiikkaan ei voida enää vaikuttaa Helsingistä vaan se päätetään Brysselissä.

Miten perussuomalaiset on suhtautunut CEAS:in etenemiseen? Hallitusohjelma lähtee siitä, että taakanjako pitäisi pitää vapaaehtoisena. Suomi onkin riemuiten ja kaikin voimin osallistunut toistaiseksi vapaaehtoiseen taakanjakosysteemiin, jonka osalta muun muassa Ruotsi ja Saksa eivät ole katsoneet tarpeeksi täyttää omille osilleen laskettuja kiintiöitä. Tässä ei ole mitään järkeä, mutta paljon huolestuttavampaa on, että komission ehdotusta pysyvästä järjestelmästä ei ole tyrmätty. Suomen pitäisi tehdä selväksi, että se ei käy, näin sovittiin jo hallitusohjelmassa. Sen sijaan perussuomalaisten edustajat ovat selitelleet, miksi taakanjakoon kannattaa osallistua. On inhimillistä ja ymmärrettävää selitellä tekojaan, mutta lausunnot tarkoittavat, että asiaa selittelevät ovat valmiita hyväksymään Suomen päätäntävallan viemistä ja maamme tuhoisan maahanmuuttopolitiikan sementoimista EU-rakenteisiin. Silloin perussuomalaiset lakkaa olemasta vaihtoehto. Silloin meitä on turha äänestää.

Puheenjohtajavaali

Puolueen puheenjohtaja edustaa puoluetta ja häneen tiivistyy paljon. Häneltä vaaditaan tässä tilanteessa terävää linjaa. Perussuomalaisten on tehtävä selväksi, että tiukka maahanmuuttopolitiikka ja kielteinen suhtautuminen Unioniin ovat puolueen kärkiteemoja. Niitä pitää puolustaa vahvalla otteella. Perussuomalaiset on nyt ottanut liiaksi ”ollaan nämä neljä vuotta hallituksessa ja katsotaan sitten” -asenteen. Puheenjohtajan on tehtävä selväksi, että mikä tahansa ei käy ja jos perussuomalaisten tavoitteet eivät edisty, hallitus pärjäilköön ilman meidän tukeamme.

Haluan tulevaisuuden perussuomalaisilta asiakeskeistä ja analyyttistä politiikkaa. Puolueen on pystyttävä neuvottelemaan, mutta se edellyttää, että tiedostetaan, mistä voimme neuvotella ja mistä meidän on pidettävä kiinni. Asiat on priorisoitava ja suomalaisten kansallinen etu on pidettävä mielessä. On ajettava asioita ja pyrittävä vaikuttamaan. Valtaanpääsy, vallasta kiinnipitäminen ja puolue ylipäätään eivät ole itsetarkoituksia vaan välineitä.

Kannatan europarlamentaarikko Halla-ahoa puolueen puheenjohtajaksi.

 
Varapuheenjohtajisto

Varapuheenjohtajien on palveltava ja tuettava puoluetta, puheenjohtajaa ja muita toimijoita, kun ne ovat oikealla polulla – ja uskallettava avata suunsa ja sanoa suorat sanat omilleenkin, kun on sen tarve. En halua varapuheenjohtajiksi jees-miehiä vaan sellaisia, joiden varapuheenjohtajuus tuo lisäarvoa. Kaksivuotisen hallitustaipaleen aikana niin minä kuin moni muukin puolueen jäsen on halunnut ymmärtää oman puolueen valintoja ja nähdä asioiden hyvät puolet. On kuitenkin osattava tunnustaa tosiasiat ja pystyttävä myöntämään, jos teemme virheitä. Poliittisia vastustajia on helppo mollata, mutta kun se on tarpeen, myös oman puolueen toiminnalle on esitettävä parempia vaihtoehtoja.

Olen päättänyt äänestää varapuheenjohtajiksi rohkeita ja vankkumattomia miehiä ja naisia. Erityisen vaikutuksen minuun on tehnyt kansanedustaja Huhtasaari, joka on vaatinut rajojen sulkemista, kun niin olisi pitänyt tehdä, kannattanut EU-eroa, kun se on ollut ajankohtaista, ja sanonut muutenkin näkemyksensä siinäkin tapauksessa, että se on tuonut hänelle haukkuja ja halveksintaa. Toinen mainio ehdokas varapuheenjohtajaksi on rohkea, näkemyksiltään avoin ja suorasanainen kansanedustaja Hakkarainen.

Varapuheenjohtajia on kolme: ensimmäinen, toinen ja kolmas. Varapuheenjohtajistoon on ennalta ilmoittautunut kolmetoista ehdokasta. Vielä kokouksessakin ehtii asettua ehdolle. Jokainen ehdokas ei ole ehdolla jokaiseen varapuheenjohtajatehtävään. Mikäli kaikkiin kolmeen tehtävään tarvitaan kaksi kierrosta, äänestyksiä on kuusi. Tilanteet voivat muuttua nopeasti ja tämän vuoksi vaaliin kannattaa valmistautua miettimällä useita henkilöitä, joita haluaisi varapuheenjohtajistoon nostaa ja hieman heidän järjestystään. Eteen saattaa tulla niin helppoja kuin vaikeitakin valintoja.

Muistisääntönä hyvän varapuheenjohtajan tehtävään pidän niitä varapuheenjohtajaehdokkaita, jotka vaativat maaliskuussa maahanmuuttopoliittisten tiukennusten kiirehtimistä sote- ja maakuntauudistusten ehtona. He vaativat sitä, minkä katsoivat oikeaksi, esittivät sen toteuttamiseksi realistisen keinon – ja vieläpä tekivät tämän, vaikka julkilausuma saattoi joidenkin omien mielestä olla heidän arvostelemista ja heidän varpailleen astumista. Tästä urheudesta nostan hattua ja kannatan varapuheenjohtajistoon kansanedustajia Huhtasaari, Hakkarainen, Eerola, Mäkelä ja Tavio.


 Puoluesihteeri

Puoluesihteerilläkin pitää olla rohkea ja terävä poliittinen linja, mutta sitäkin enemmän hänellä pitää olla pätevyys puolueen järjestökoneen pyörittämiseen. Tarvitsemme tehtävään henkilön, joka osaa ammattimaistaa puoluejohtoa, aktivoida jäsenistöä ja tehdä puolueen toimintaan mukaan tulemisesta helpompaa ja houkuttelevampaa. Puoluesihteerillä on oltava hyvät medianhallintakyvyt ja ideoita järjestötoiminnan kehittämiseksi.

Tämä valinta on ollut minulle kaikista helpoin, koska yksi ehdokas on selvästi yli muiden. Hän käy täysillä vaikuttavaa puoluesihteerikampanjaa ja on esittänyt konkreettisen uudistusohjelman.

Kannatan entistä mainostoimistoyrittäjää ja piirisihteeriä Jarmo Ketoa puoluesihteeriksi.


 Sääntömuutos

Puolueen sääntöjä ehdotetaan muutettavaksi ja tästäkin asiasta päättää puoluekokous. Sääntöjen kokonaisuudistuksesta äänestetään kyllä tai ei -vaihtoehtona, joten yksityiskohtien mukaan ei voi äänestää vaan pitää päättää, ovatko uudet säännöt paremmat vai huonommat kuin nykyiset.

Uudet säännöt tarjoavat lisää välineitä sekä jäseneksi liittymiseen että jäsenten erottamiseen. Tämä on sinänsä hyvä, mutta jäsenen erottamisprosessia pitäisi kehittää niin, että mielivallan mahdollisuus vähentyisi. Nykyistenkin sääntöjen puitteissa voi tietenkin olla mielivaltainen, säännöt eivät sitä estä. Kyynisesti voi ajatella, että sääntöjen puolesta kannattaa äänestää, jos luottaa siihen uuteen puoluejohtoon, joka valitaan ennen sääntöuudistusta. Jos taas ei luota, kannattaa äänestää vastaan, sillä puoluevaltuustoa ollaan kasvattamassa. Puoluevaltuusto valittaisiin yhä listavaalilla, jolloin jäsenten on vaikea vaikuttaa, ketkä henkilöt siellä ovat. Sääntömuutos myös kasvattaa niiden puoluehallitusten jäsenten määrää, ketkä valitaan puoluevaltuustossa eikä puoluekokouksessa. Puoluehallituksen sukupuolikiintiöiden poisto on erinomainen uudistus, mutta sitä vesittää alueelliset kiintiöt. Puoluehallitukseen pitäisi valita pätevimmät ja sen on toimittava ammattimaisesti. Puoluevaltuustoon aluekiintiöt vielä sopivat, mutta ei hallitukseen.

Uusissa säännöissä on useita yksityiskohtia ja täsmennyksiä, jotka yhdessä ovat parannus. Kokonaisuutena katsoen ehdotus vaikuttaa hivenen oudolta. Seuraavaan puoluekokoukseen on tarpeen laatia joka tapauksessa uusi muutosehdotus. Mikäli puolue pelaa yhteen ja toimii toisilleen lojaalina joukkueena, voimme välttää uusien sääntöjen huonot puolet ja korjata niitä yhdessä kahden vuoden päästä. Haluaisin kuitenkin huolellisemmin, johdonmukaisemmin ja avoimemmin laaditun ehdotuksen, jossa sudenkuoppia ei ole. Kallistun vastustamaan sääntöjen muutosta, mutta teen lopullisen päätökseni asiasta puoluekokouksessa.

Presidenttipeli

Alustavan käsittelylistan mukaan puoluekokous päättää, osallistuuko perussuomalaiset ensi vuoden presidentinvaaliin ja kuka ehdokkaamme on. Puolueen riveistä on väläytelty valinnan lykkäämistä, joten saa nähdä, esitetäänkö tätä Jyväskylässä. Olen periaatteessa sitä mieltä, että puolueen tulisi asettaa oma vaihtoehtonsa. Ehdokkaan tulee olla sellainen, jonka näkemys Suomen ulko- ja geopoliittisesta asemasta ei ankkuroidu EU:hun, joka korostaa maanpuolustuskykymme ja -tahtomme merkitystä ja jota voi pitää herrasmiehenä.

Nyt on valitettavasti käynyt niin, että tämä asia – kuten moni muukin – on jäänyt puheenjohtajavaalin alle eikä siitä ole käyty kunnollista keskustelua. Ketkä olisivat käytettävissä ja ketkä sopisivat tehtävään, on vielä kysymysmerkki. Jos ministeri Terho valitaan puheenjohtajaksi, hänet huudettaneen presidenttiehdokkaaksi ilman vakavasti otettavia haastajia. En pidä tätä tilannetta optimaalisena, mutta vielä enemmän minua mietityttää, mitä käy sitten, jos itse toivomani henkilövalinnat toteutuvat lauantaina ja puheenjohtaja on europarlamentaarikko Halla-aho. Hän on todennut, ettei halua presidenttiehdokkaaksi, ja kuten Terhonkaan osalta, en pidä Halla-ahoakaan oikeana miehenä tehtävään.

Toivon, että puolue valitsisi pätevän, uskottavan ja kokoavan ehdokkaan presidentinvaaliin. Ainoa sellainen, jonka nimeä on tähän tehtävään (tietääkseni) väläytelty, on ministeri Niinistö. Toivon, että hän harkitsisi asiaa. Vaalilausekin olisi valmiina: ”Vaihdetaan Niinistöä!”


Puoluevaltuusto

Puoluevaltuusto valitsee enemmistön puoluehallituksen jäsenistä. Se on puoluekokouksen valitsema, mutta ei hallituksesta täysin erillinen elin. Valtuustolla on valtaa puolueen talousasioihin ja osallistumiseen valtakunnan hallitukseen. Puoluevaltuuston osalta on käytössä ollut listavaali: listassa esitettävät nimet on sovittu etukäteen. Jo pelkkä ehdokkaiden sumpliminen on siis monimutkaista. Yksittäisen henkilön puoluevaltuustojäsenyyteen on puoluekokouksessa enää vaikea vaikuttaa.

Puoluevaltuuston valinnan monimutkaisuus, elimen tuntemattomuus ja se tosiasia, että kun valtuusto valitaan, on sunnuntai jo pitkällä, saattavat vaikuttaa niin, että kovin montaa ei kiinnosta olla paikalla äänestämästä valtuustosta. Puoluevaltuuston toiminta on kuitenkin tärkeää. Nukkuminen sen vaalista voisi pahimmillaan johtaa siihen, että puolue ei toimi kovin hyvin: kaikkia kiinnostaa puheenjohtajavalinta niin paljon, että sen vaalin aikana tupa on täynnä, mutta jos valtuustoa valitessa väki on kaikonnut, eri ihmiset valitsevat valtuuston kuin johdon avainpaikoilla olevat. Tämä ei ole toivottava tilanne, koska puheenjohtajan, muun puoluehallituksen ja puoluevaltuuston on pystyttävä pelaamaan yhteen. Kehotan kaikkia puheenjohtajavaaliin saapuvia jäämään vielä puoluevaltuustonkin vaaliin. Kun paikalla on mahdollisimman monta tarkkaa silmäparia, voimme valita parhaan mahdollisen valtuuston.


Perussuomalaisten puoluekokous on Jyväskylässä lauantaina ja sunnuntaina 10.–11. kesäkuuta 2017.