Perussuomalaisten
puoluekokous on tällä viikolla: lauantaina ja sunnuntaina 10.–11. kesäkuuta
puolue on tärkeiden valintojen edessä. Lauantaina puolueelle valitaan
puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa ja puoluesihteeri. Sunnuntaina valitaan
puoluevaltuusto, päätetään presidentinvaaleista ja mahdollisesti muutetaan puolueen
sääntöjä. Käsiteltäviä asioita on paljon, ne ovat merkittäviä ja niihin liittyy
paljon tunteiden paloa ja erilaisia intressejä. Odotettavissa on melkoinen hulabaloo.
Näin rivijäsenenä minulla on
se sama yksi ääni kuin kaikilla muillakin jäsenillä. Olen eri yhteyksissä jo esittänyt
kantani useaan kokouksessa käsiteltävään asiaan. En oikein usko, että juuri
minun mielipiteeni ketään suuremmin liikuttaa ja missään tapauksessa en usko,
että voisin nyt argumentoimalla vaikuttaa valintoihin. Jokainen tekee
valintansa sen pohjalta, minkä näkee pidemmän ajan saatossa muodostuneen
kokonaiskuvansa valossa parhaaksi. Kirjaan nyt ylös mietteitäni tulevasta
kokouksesta, koska olen näitä asioita pyöritellyt mielessäni jo yli puolen
vuoden ajan ja haluan saada ne vihdoin kirjallisesti talteen. Voi sitten
myöhemmin palata takaisin ja nähdä, mitä osasin ja mitä en osannut etukäteen
analysoida.
Puolueen
tila
Perussuomalaiset on ollut
kaksi vuotta hallituksessa. Sinä aikana kannatuksestamme on pudonnut puolet
pois. Puoluekokous on luonnollinen hetki arvioida, miten olemme pärjänneet.
Syksyllä 2015 maahan
kohdistui ennennäkemätön siirtolaisvirta. Se olisi pitänyt pysäyttää alkuunsa.
Niin ei tehty. Sen sijaan hallitus onnistui sopimaan useista tiukennuksista
maahanmuuttopolitiikkaan. Joulukuinen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma
luettelee useita toimia, joilla humanitäärisen maahanmuuton kohdistumista
Suomeen voidaan hillitä.
On realismia todeta, että
koalitiohallituksessa ei voi saada läpi kaikkea, mitä haluaisi. Pitäisi
kuitenkin pystyä ottamaan askelia oikeaan suuntaan ja saada aikaan edes
jotakin. Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita ei vieläkään panna
säilöön, vaikka hallitus jo sopi siitä. Kokoomusedustaja kommentoi, että moinen
olisi barbaarista. Perussuomalaisten olisi pitänyt tarttua tällaiseen julkiseen
hallituksen ohjelman mitätöintiin. Niin ei tehty, vaan asian suhteen oli
hiljaiseloa. Ohjelman mukaan ”tiukennamme perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n
perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti”. Direktiivi sallisi
tiukemmat kriteerit, mutta sisäministeri Risikko kertoi eduskunnan istunnossa, että lisätiukennuksia ei ole tulossa. Ja
perussuomalaiset vaikuttavat tyytyvän tähän.
Onko syksystä 2015 otettu
opiksi? Mitä jos sama toistuu? Hallituksella ei ole keinoja pärjätä tällä
kertaa paremmin kuin miten asia hoidettiin syksyllä 2015. Turvapaikanhakijoiden
määrä on pysytellyt piikin laskettuakin yhä korkealla, joskin moni Euroopan maa
hidasti ryntäystä tänne perukoille rajavalvonnallaan. Perheenyhdistämisiä
tehdään jatkuvasti enemmän. Maahanmuuttopolitiikkamme on menossa väärään
suuntaan.
EU on ajautumassa yhä
syvemmäksi liittovaltioksi. Muun muassa Ranskan tuore globalistipresidentti
Macron on vaatinut yhteistä finanssi- ja talouspolitiikkaa. Yleisen
kansallisvaltioiden suvereniteetin viemisen lisäksi Unioni pyrkii – kuten on
pyrkinyt jo pitkään, mutta nyt sille on ikkuna auki – luomaan yhteisen
turvapaikkapolitiikan (CEAS). Se on sitä, mitä jotkut kutsuvat kauniisti
”yhteisiksi eurooppalaisiksi ratkaisuiksi” – ja se tarkoittaa päätösvallan
siirtämistä jäsenmailta Unionin tasolle. Jos suunnitelma toteutuu, Suomen
maahanmuuttopolitiikkaan ei voida enää vaikuttaa Helsingistä vaan se päätetään
Brysselissä.
Miten perussuomalaiset on
suhtautunut CEAS:in etenemiseen? Hallitusohjelma lähtee siitä, että taakanjako
pitäisi pitää vapaaehtoisena. Suomi onkin riemuiten ja kaikin voimin
osallistunut toistaiseksi vapaaehtoiseen taakanjakosysteemiin, jonka osalta
muun muassa Ruotsi ja Saksa eivät ole katsoneet tarpeeksi täyttää omille
osilleen laskettuja kiintiöitä. Tässä ei ole mitään järkeä, mutta paljon
huolestuttavampaa on, että komission ehdotusta pysyvästä järjestelmästä ei ole
tyrmätty. Suomen pitäisi tehdä selväksi, että se ei käy, näin sovittiin jo
hallitusohjelmassa. Sen sijaan perussuomalaisten edustajat ovat selitelleet,
miksi taakanjakoon kannattaa osallistua. On inhimillistä ja ymmärrettävää
selitellä tekojaan, mutta lausunnot tarkoittavat, että asiaa selittelevät ovat
valmiita hyväksymään Suomen
päätäntävallan viemistä ja maamme tuhoisan maahanmuuttopolitiikan sementoimista
EU-rakenteisiin. Silloin perussuomalaiset lakkaa olemasta vaihtoehto. Silloin meitä
on turha äänestää.
Puheenjohtajavaali
Puolueen puheenjohtaja
edustaa puoluetta ja häneen tiivistyy paljon. Häneltä vaaditaan tässä
tilanteessa terävää linjaa. Perussuomalaisten on tehtävä selväksi, että tiukka
maahanmuuttopolitiikka ja kielteinen suhtautuminen Unioniin ovat puolueen
kärkiteemoja. Niitä pitää puolustaa vahvalla otteella. Perussuomalaiset on nyt
ottanut liiaksi ”ollaan nämä neljä vuotta hallituksessa ja katsotaan sitten”
-asenteen. Puheenjohtajan on tehtävä selväksi, että mikä tahansa ei käy ja jos
perussuomalaisten tavoitteet eivät edisty, hallitus pärjäilköön ilman meidän
tukeamme.
Haluan tulevaisuuden
perussuomalaisilta asiakeskeistä ja analyyttistä politiikkaa. Puolueen on
pystyttävä neuvottelemaan, mutta se edellyttää, että tiedostetaan, mistä voimme
neuvotella ja mistä meidän on pidettävä kiinni. Asiat on priorisoitava ja
suomalaisten kansallinen etu on pidettävä mielessä. On ajettava asioita ja
pyrittävä vaikuttamaan. Valtaanpääsy, vallasta kiinnipitäminen ja puolue
ylipäätään eivät ole itsetarkoituksia vaan välineitä.
Kannatan
europarlamentaarikko Halla-ahoa puolueen puheenjohtajaksi.
Varapuheenjohtajisto
Varapuheenjohtajien on
palveltava ja tuettava puoluetta, puheenjohtajaa ja muita toimijoita, kun ne
ovat oikealla polulla – ja uskallettava avata suunsa ja sanoa suorat sanat
omilleenkin, kun on sen tarve. En halua varapuheenjohtajiksi jees-miehiä vaan
sellaisia, joiden varapuheenjohtajuus tuo lisäarvoa. Kaksivuotisen
hallitustaipaleen aikana niin minä kuin moni muukin puolueen jäsen on halunnut
ymmärtää oman puolueen valintoja ja nähdä asioiden hyvät puolet. On kuitenkin
osattava tunnustaa tosiasiat ja pystyttävä myöntämään, jos teemme virheitä. Poliittisia
vastustajia on helppo mollata, mutta kun se on tarpeen, myös oman puolueen
toiminnalle on esitettävä parempia vaihtoehtoja.
Olen päättänyt äänestää
varapuheenjohtajiksi rohkeita ja vankkumattomia miehiä ja naisia. Erityisen
vaikutuksen minuun on tehnyt kansanedustaja Huhtasaari, joka on vaatinut
rajojen sulkemista, kun niin olisi pitänyt tehdä, kannattanut EU-eroa, kun se
on ollut ajankohtaista, ja sanonut muutenkin näkemyksensä siinäkin tapauksessa,
että se on tuonut hänelle haukkuja ja halveksintaa. Toinen mainio ehdokas varapuheenjohtajaksi
on rohkea, näkemyksiltään avoin ja suorasanainen kansanedustaja Hakkarainen.
Varapuheenjohtajia on kolme:
ensimmäinen, toinen ja kolmas. Varapuheenjohtajistoon on ennalta ilmoittautunut
kolmetoista ehdokasta. Vielä kokouksessakin ehtii asettua ehdolle. Jokainen
ehdokas ei ole ehdolla jokaiseen varapuheenjohtajatehtävään. Mikäli kaikkiin
kolmeen tehtävään tarvitaan kaksi kierrosta, äänestyksiä on kuusi. Tilanteet
voivat muuttua nopeasti ja tämän vuoksi vaaliin kannattaa valmistautua
miettimällä useita henkilöitä, joita haluaisi varapuheenjohtajistoon nostaa ja
hieman heidän järjestystään. Eteen saattaa tulla niin helppoja kuin vaikeitakin
valintoja.
Muistisääntönä hyvän
varapuheenjohtajan tehtävään pidän niitä varapuheenjohtajaehdokkaita, jotka
vaativat maaliskuussa maahanmuuttopoliittisten tiukennusten kiirehtimistä sote-
ja maakuntauudistusten ehtona. He vaativat sitä, minkä katsoivat oikeaksi,
esittivät sen toteuttamiseksi realistisen keinon – ja vieläpä tekivät tämän,
vaikka julkilausuma saattoi joidenkin omien mielestä olla heidän arvostelemista
ja heidän varpailleen astumista. Tästä urheudesta nostan hattua ja kannatan
varapuheenjohtajistoon kansanedustajia Huhtasaari, Hakkarainen, Eerola, Mäkelä
ja Tavio.
Puoluesihteeri
Puoluesihteerilläkin pitää
olla rohkea ja terävä poliittinen linja, mutta sitäkin enemmän hänellä pitää olla
pätevyys puolueen järjestökoneen pyörittämiseen. Tarvitsemme tehtävään
henkilön, joka osaa ammattimaistaa puoluejohtoa, aktivoida jäsenistöä ja tehdä
puolueen toimintaan mukaan tulemisesta helpompaa ja houkuttelevampaa.
Puoluesihteerillä on oltava hyvät medianhallintakyvyt ja ideoita
järjestötoiminnan kehittämiseksi.
Tämä valinta on ollut
minulle kaikista helpoin, koska yksi ehdokas on selvästi yli muiden. Hän käy täysillä
vaikuttavaa puoluesihteerikampanjaa ja on esittänyt konkreettisen
uudistusohjelman.
Kannatan entistä mainostoimistoyrittäjää
ja piirisihteeriä Jarmo Ketoa puoluesihteeriksi.
Sääntömuutos
Puolueen sääntöjä ehdotetaan
muutettavaksi ja tästäkin asiasta päättää puoluekokous. Sääntöjen kokonaisuudistuksesta
äänestetään kyllä tai ei -vaihtoehtona, joten yksityiskohtien mukaan ei voi
äänestää vaan pitää päättää, ovatko uudet säännöt paremmat vai huonommat kuin
nykyiset.
Uudet säännöt tarjoavat
lisää välineitä sekä jäseneksi liittymiseen että jäsenten erottamiseen. Tämä on
sinänsä hyvä, mutta jäsenen erottamisprosessia pitäisi kehittää niin, että
mielivallan mahdollisuus vähentyisi. Nykyistenkin sääntöjen puitteissa voi
tietenkin olla mielivaltainen, säännöt eivät sitä estä. Kyynisesti voi
ajatella, että sääntöjen puolesta kannattaa äänestää, jos luottaa siihen uuteen
puoluejohtoon, joka valitaan ennen sääntöuudistusta. Jos taas ei luota,
kannattaa äänestää vastaan, sillä puoluevaltuustoa ollaan kasvattamassa.
Puoluevaltuusto valittaisiin yhä listavaalilla, jolloin jäsenten on vaikea
vaikuttaa, ketkä henkilöt siellä ovat. Sääntömuutos myös kasvattaa niiden
puoluehallitusten jäsenten määrää, ketkä valitaan puoluevaltuustossa eikä puoluekokouksessa.
Puoluehallituksen sukupuolikiintiöiden poisto on erinomainen uudistus, mutta sitä
vesittää alueelliset kiintiöt. Puoluehallitukseen pitäisi valita pätevimmät ja
sen on toimittava ammattimaisesti. Puoluevaltuustoon aluekiintiöt vielä
sopivat, mutta ei hallitukseen.
Uusissa säännöissä on useita
yksityiskohtia ja täsmennyksiä, jotka yhdessä ovat parannus. Kokonaisuutena
katsoen ehdotus vaikuttaa hivenen oudolta. Seuraavaan puoluekokoukseen on
tarpeen laatia joka tapauksessa uusi muutosehdotus. Mikäli puolue pelaa yhteen
ja toimii toisilleen lojaalina joukkueena, voimme välttää uusien sääntöjen
huonot puolet ja korjata niitä yhdessä kahden vuoden päästä. Haluaisin
kuitenkin huolellisemmin, johdonmukaisemmin ja avoimemmin laaditun ehdotuksen,
jossa sudenkuoppia ei ole. Kallistun vastustamaan sääntöjen muutosta, mutta
teen lopullisen päätökseni asiasta puoluekokouksessa.
Presidenttipeli
Alustavan käsittelylistan
mukaan puoluekokous päättää, osallistuuko perussuomalaiset ensi vuoden
presidentinvaaliin ja kuka ehdokkaamme on. Puolueen riveistä on väläytelty
valinnan lykkäämistä, joten saa nähdä, esitetäänkö tätä Jyväskylässä. Olen
periaatteessa sitä mieltä, että puolueen tulisi asettaa oma vaihtoehtonsa.
Ehdokkaan tulee olla sellainen, jonka näkemys Suomen ulko- ja geopoliittisesta
asemasta ei ankkuroidu EU:hun, joka korostaa maanpuolustuskykymme ja -tahtomme merkitystä
ja jota voi pitää herrasmiehenä.
Nyt on valitettavasti käynyt
niin, että tämä asia – kuten moni muukin – on jäänyt puheenjohtajavaalin alle eikä
siitä ole käyty kunnollista keskustelua. Ketkä olisivat käytettävissä ja ketkä
sopisivat tehtävään, on vielä kysymysmerkki. Jos ministeri Terho valitaan
puheenjohtajaksi, hänet huudettaneen presidenttiehdokkaaksi ilman vakavasti
otettavia haastajia. En pidä tätä tilannetta optimaalisena, mutta vielä enemmän
minua mietityttää, mitä käy sitten, jos itse toivomani henkilövalinnat
toteutuvat lauantaina ja puheenjohtaja on europarlamentaarikko Halla-aho. Hän
on todennut, ettei halua presidenttiehdokkaaksi, ja kuten Terhonkaan osalta, en
pidä Halla-ahoakaan oikeana miehenä tehtävään.
Toivon, että puolue
valitsisi pätevän, uskottavan ja kokoavan ehdokkaan presidentinvaaliin. Ainoa
sellainen, jonka nimeä on tähän tehtävään (tietääkseni) väläytelty, on
ministeri Niinistö. Toivon, että hän harkitsisi asiaa. Vaalilausekin olisi
valmiina: ”Vaihdetaan Niinistöä!”
Puoluevaltuusto
Puoluevaltuusto valitsee
enemmistön puoluehallituksen jäsenistä. Se on puoluekokouksen valitsema, mutta
ei hallituksesta täysin erillinen elin. Valtuustolla on valtaa puolueen
talousasioihin ja osallistumiseen valtakunnan hallitukseen. Puoluevaltuuston
osalta on käytössä ollut listavaali: listassa esitettävät nimet on sovittu
etukäteen. Jo pelkkä ehdokkaiden sumpliminen on siis monimutkaista. Yksittäisen
henkilön puoluevaltuustojäsenyyteen on puoluekokouksessa enää vaikea vaikuttaa.
Puoluevaltuuston valinnan
monimutkaisuus, elimen tuntemattomuus ja se tosiasia, että kun valtuusto
valitaan, on sunnuntai jo pitkällä, saattavat vaikuttaa niin, että kovin montaa
ei kiinnosta olla paikalla äänestämästä valtuustosta. Puoluevaltuuston toiminta
on kuitenkin tärkeää. Nukkuminen sen vaalista voisi pahimmillaan johtaa siihen,
että puolue ei toimi kovin hyvin: kaikkia kiinnostaa puheenjohtajavalinta niin
paljon, että sen vaalin aikana tupa on täynnä, mutta jos valtuustoa valitessa
väki on kaikonnut, eri ihmiset valitsevat valtuuston kuin johdon avainpaikoilla
olevat. Tämä ei ole toivottava tilanne, koska puheenjohtajan, muun puoluehallituksen
ja puoluevaltuuston on pystyttävä pelaamaan yhteen. Kehotan kaikkia
puheenjohtajavaaliin saapuvia jäämään vielä puoluevaltuustonkin vaaliin. Kun
paikalla on mahdollisimman monta tarkkaa silmäparia, voimme valita parhaan
mahdollisen valtuuston.