Israelilainen
historioitsija, professori Harari, kiertää maailmaa ja esittelee teostaan Sapiens – ihmisen lyhyt historia. Hänen
teoksensa on juuri suomennettu ja professori piti eilen luennon Helsingin
yliopistossa. Luento oli erinomainen, luentosali tuli täyteen enkä itsekään
saanut istumapaikkaa. Luennon otsikkona oli ”onko historialla suuntaa?”
Kysymykseen ei varsinaisesti tarjottu vastausta vaan luento pyrki esittämään
asian suhteen kolme näkökulmaa.
Ihmiskunta on tullut suuremmaksi
ja materiaalisesti vahvemmaksi. Tämä on ihmiskunnan historian huomattavin
trendi. Siinä missä kivikauden ihminen käytti lihasvoima ja muu energiankulutus (esim. nuotion polttaminen) yhteenlaskettuna päivässä noin
4 000 kilokalorin verran energiaa, keskiverto amerikkalainen kulutti vuonna 2015 lähes
60 kertaa enemmän, 228 000 kilokaloria päivässä. Kun ihmislaji syntyi, se
oli merkityksetön eläin, jolla oli pieni vaikutus biosfääriin. Nykyään lajilla
on täydellinen dominanssi biosfäärissä. Ihmisiä on maapallolla 300 miljoonaa
tonnia ja kotieläimiä 700 miljoonaa. Villieläimiä on vain sata miljoonaa
tonnia.
Toinen historian suunta on
ihmisten yhtenäisyys. Ihmiskunta on vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa
siirtynyt heimoista sivilisaatioihin. Kontaktien lisääntyminen on johtanut
pisteeseen, jossa maailmaan on kehittynyt olennaisesti yksi globaali
sivilisaatio. Professori Harari havainnollisti globaalia sivilisaatiota
ottamalla esimerkiksi Isisin, jota monet pitävät radikaalisti muista
ihmisyhteisöistä poikkeavana. Hararin mielestä sekin on modernin maailman osa,
sillä Isis tunnustaa vallitsevan talousjärjestelmän ja tieteen perustan. Isis
vihaa Yhdysvaltoja, mutta on takavarikoinut valloittamiltaan alueilta
Yhdysvaltain dollarit, sillä se voi valuutalla rahoittaa toimintaansa. Raha on
universaalia. Tieteessäkin on erilaisia käsityksiä, mutta etenkin tärkeissä
asioissa sen johtopäätöksistä ollaan viime kädessä samaa mieltä. Kiinassa
saatetaan arvostaa omaa lääketieteellistä perintöä ja Isis saattaa vihata
länsimaalaista kulttuuria, mutta kummallekin kelpaa länsimainen lääketiede.
Mieleeni tulee totalitarismin joustava suhtautuminen tieteeseen:
Neuvostoliitolla ja Saksalla oli toisen maailmansodan koittaessa omat
tieteelliset dogminsa, mutta tosipaikan tullen niistä luovuttiin. Kaskun mukaan
neuvostovirkailija pohdiskeli, että mitäköhän siitä tulee, kun fyysikot saavat
vapaasti kehitellä ydinasetta välittämättä kommunistisista teorioista. Stalin
vastasi: ”Voimmehan aina ampua heidät myöhemmin”.
Professori
Harari esitti kysymyksen, onko onnellisuus lisääntynyt historian kuluessa. Hän
vastasi kysymykseen kielteisesti ja tyrmäsi materialistisen näkemyksen, että
elintason noustessa myös onnellisuus on lisääntynyt. Hän kertoi, että
neoliittinen vallankumous teki ihmisten elämistä vaikeampaa ja tylsempää.
Evoluutio on valmistanut ihmisen metsästäjä-keräilijäksi. Harari huomautti,
että viimeisen parinsadan vuoden aikana nälänhädät on käytännössä voitettu,
taudit pitkälti nujerrettu ja väkivalta on vähentynyt. Onnellisuuden määrä on
kuitenkin hänen mielestään ollut yleisesti ottaen vakio. Ihminen tulee
onnelliseksi, kun hän saa, mitä haluaa. Kun elintaso nousee ja ihminen saa
haluamansa, hän haluaa enemmän. Onnellisuus ja suru ovat evoluution mekanismeja
eivätkä ne biologisista syistä ole pysyviä. Historian suuret muutokset eivät
ole muuttaneet ihmisen perusrakennetta. Niinpä professori Harari kyseenalaisti ajatuksen, että elintaso, nautinnot ja materiaalinen hyvä tekisivät ihmisen
onnelliseksi. Hän viittasi sen sijaan Sokrateen näkemykseen, että totuus tekee
onnelliseksi, ja kehotti onnellisiksi haluavia oppimaan tuntemaan itsensä
paremmin.
Paikallinen sanomalehti julkaisi
professori Hararin haastattelun saman päivän lehdessä, kun hän piti luentonsa.
Haastattelu loppui Hararin näkemyksiin maailmaa pyörittävistä tarinoista.
Toinen on ajatus siitä, että talouskasvu on maailman tärkein asia, toinen
ihmisoikeudet. Harari totesi, että kumpikin perustuu yhteisiin uskomuksiin.
Ihmisoikeuksia ”ei ole kirjoitettu meidän dna:hamme. Nekin ovat tarina, jonka
olemme keksineet”. Haastattelu päättyi täsmennykseen, että ihmisoikeudet ovat
hyvä tarina, mutta niiden huonona puolena on, että ihmisten oikeudet ovat
sulkeneet pois muiden oikeuksia. Pienikin epäilys ihmisoikeuksien
kyseenalaistamisesta aiheuttaa kuitenkin suurta hämmästystä ja huolta. Jos näin
ei olisi, tarina olisi indoktrinoitu huonosti eikä se olisi niin merkittävä
kuin mihin asemaan Hararikin sen nostaa. Joku yritti yleisöstä vakuuttaa
itsensä ja muut siitä, että myös ajatukset ovat todellisia. Harari vastasi,
että ei kiellä sitä, että ajatuksia on, mutta ajatus siitä, että ihmisillä
olisi syntyessään yleismaailmallisia oikeuksia on seikka, josta olemme
sopineet. Jumala ei ole sellaisia antanut eikä ihmisellä ole moisia
”syntyessään” vaan päinvastoin, ihmiset ovat synnyttyään konstruoineet
itselleen tällaisia ajatuksia. Harari muistutti, että ihmisoikeudet syntyivät
1700-luvun Euroopassa eivätkä ole siis mikään ylihistoriallinen ilmiö.
Tarinoista puheen ollen, joku
kysyi luennon jälkeen professori Hararilta, millaisia tarinoita meidän pitäisi
sitten kertoa lapsillemme. Hän vastasi, että kysymys on mielenkiintoinen ja hän
suunnittelee Sapiens-kirjastaan
lastenversiota. Hän ei kuitenkaan pitänyt itseään pedagogisena ihmisenä ja
totesi, että ei ole hankkinut lapsia, koska maailmassa on liikaa ihmisiä muutenkin.
Harari ei osannut suoralta kädeltä antaa vastausta siihen, millaiset tarinat
vaikuttaisivat positiivisesti, mutta piti sitä pohtimisen arvoisena. Tätä asiaa
pohtiikin Sokrates, johon Harari luennossaan vetosi. Sokrates (tai oikeammin
Platon Sokrateen suulla) pitää kysymystä keskeisenä tekijänä hyvän valtion
ylläpitämisessä. Teoksessaan Valtio
Platon muutenkin asettuu suurten tarinoiden merkityksen tunnustamisen ja niiden
kontrolloinnin kannalle. Hän esittää, että valtion on kerrottava tarinaa, joka
tuottaa hyvää ihmisille ja valtiolle. Tarina voi olla keksitty, kunhan se
toimii. Totuus on sitten filosofeille, jotka valtiota hallitsevat. Platonin
ihannetta on pidetty totalitaristisena, mutta on syytä huomata, että
nykyisenkään yhteiskuntamme ihanteet eivät ole muita kuin aikojen saatossa
syntyneitä tarinoita – ja nämä tarinat eivät pohjaudu tieteelliseen tietoon ja
kokonaisvaltaiseen näkemykseen maailman tilasta. Odotan yhä tieteellisiä
todisteita, joilla demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon, talouskasvun ja
teknologian ylivoimaisuus todistetaan. Sellaisia ei ole. Nämä ylevät järjestelyt ovat keinoja rakentaa yhteiskuntaa. Ne ovat välineitä, eivät itseisarvoja. Arvoja ovat hyvyys, totuus ja kauneus, oikeus ja rakkaus, miten ne halutaankaan nähdä. Välineillä tavoitellaan arvoja. Jos tavoittelemme vain välineitä emmekä arvoja, olemme vaarassa menettää arvot. Silloin välineistäkin tulee hyödyttömiä.
Professori Hararin tosiasioiden
tunnustaminen on hyvä lähtökohta. Platon esittää Valtiossa, että hyvän valtion suunnittelu on aloitettava tyhjältä kivitaululta,
puhtaalta pöydältä. Olemme nyt tilanteessa, jossa biosfääri on vaarassa
luhistua ja romahtaa melko lailla täydellisesti. Kuten Harari kuvaili, meidät
on tähän tilanteeseen ajanut usko talouskasvuun ja ihmisoikeuksiin. Niinpä
niitä ei missään nimessä saa ottaa lähtökohdiksi, kun tulevaisuutta
suunnitellaan. Jos kaikki nykyisiä kehityslinjoja paaluttava hyväksytään ihmisoikeuksiksi, vajoamme sokeaan ja orjalliseen ihmisoikeuskulttiin, jonka myötä talousjärjestelmämme perusteita ei voi muuttaa ja kriisien leviämistä ei voi pysäyttää. Väkiluvut ja elintaso kasvavat, ylikansallinen kaupankäynti ja teollisuus jatkavat pauhaamistaan, kansainvaellukset levittävät ongelmia ja lopulta kenelläkään ei ole jäljellä mitään oikeuksia ja hyvinvointia, joita suojella. Välineet, joilla hyvään tulevaisuuteen pyritään, riippuu tilanteesta.
Ihmisillä ei ole oikeutta tuhota tätä maailmaa.