Kalenterin
mukaan tänään on ”ruotsalaisuuden päivä” ja Kustaa Aadolfin päivä. Miksi me
suomalaiset juhlimme ruotsalaisuutta ja kuka oli Kustaa Aadolf?
Kustaa II Aadolf oli 1600-luvun alussa hallinnut Ruotsin
kuningas – ei nykymerkityksellisen Ruotsin vaan myös meidän kuninkaamme. Hänen valtakautensa oli merkittävien reformien
aikaa, jolloin rakennettiin yhtä lailla ruotsalaista kuin pariasataa vuotta
myöhemmin sen pohjalle perustettua suomalaista valtiojärjestystä. Onkin sanottu, että vuodesta 1809 lähtien
oli olemassa kaksi Ruotsia, kun Suomen valtion hallinto järjestettiin
uskollisesti ruotsalaiseen tapaan. Huomattavan uskollisesti: Suomessa 1700-luvun
kustavilainen lainsäädäntö (Kustaa Aadolfiin vedonneiden Kustaa III:n ja Kustaa
IV:n Aadolfin järjestelmä) oli voimassa koko autonomian ajan ja pidempäänkin.
Siinä missä Ruotsi luopui kustavilaisesta hallitusmuodosta vuonna 1809, Suomessa
se säilyi vuoteen 1919 asti ja vaikutti maamme valtioelämään vielä senkin
jälkeen. Suomen oikeus- ja hallintojärjestelmä on yhä olennaisesti ruotsalainen
– siis historiallisessa merkityksessä, tai sanokaamme tätä perintöä
ruotsalais-suomalaiseksi, jos se selventää – ja vanhimmat yhä voimassaolevat lakimme ovat 1700-luvulta. Tämän kaiken perintönä olemme lakia ja järjestystä
noudattava kansa ja Suomi oikeusvaltio.
Ruotsalaisuuden
päivää alettiin Suomessa juhlistaa maamme ollessa vielä osa Venäjää. Kyseessä ei
alun perin ollut ”suomenruotsalaisuuden” päivä eikä suinkaan läntisen
naapurimme kulttuurin juhla vaan ruotsalaisen perintömme korostaminen – contra venäläinen käytäntö, jonka
alaisuudessa elimme, mutta jota Suomessa ei, ainakaan lakien osalta, haluttu
missään nimessä omaksua.
Kun
kuningas Kustaa Aadolf vieraili Suomessa, hän järjesti valtakunnan hallintoa
usealla tavalla. Niistä lukuisista päätöksistä, joita tämä suurmies teki, merkittävin
ja loisteliain lienee se, jonka hän teki tiettäväksi käydessään Suomessa vuonna
1616 eli tasan 400 vuotta sitten: hän korotti Mäntsälän kappelikunnan
itsenäiseksi seurakunnaksi ja siis perusti Mäntsälän pitäjän.
”Me Kustaa Aadolf Jumalan armosta jne. teemme
tiettäväksi, että alamaisemme Mäntsälän kappelikunnasta ja Porvoon pitäjästä
ovat lähettäneet lähetystön luoksemme ja alamaisuudessa pyytäneet, että
armollisimmin tahtoisimme harkita avustusta kirkon rakentamiseen, samoin kuin
että he saisivat jotain apua viininjyviin sekä sielunhoitajalleen ja papilleen,
koska he eivät itse varattomuutensa vuoksi pysty sellaista ylläpitämään, niin
olemme heidän nöyrän pyyntönsä armollisimmin harkinneet ja suoneet heidän
mainittuun kirkon rakentamiseensa neljä tynnyriä viljaa, vain tämän kerran,
sekä ehtoollisviinin otettakoon vuosittain korvauksena emäkirkolta määräyksen
mukaan neljä tynnyriä, minkä lisäksi olemme armollisimmin myöntäneet papille
avuksi ja elatukseksi vuosittain kuusi tynnyriä viljaa mainitun pitäjän
kymmenyksistä, jotka hänelle toimitettakoon. Tämän kamarineuvoksemme,
kirjanpitäjämme ja kaikki muut tietäkööt noudattaa, sallien heidän saada tämän
esteettä. Helsingissä 30.1.1616.”
Hallinnon
lujittamisen lisäksi Kustaa Aadolf puolusti luterilaisuutta ja vahvisti sen
asemaa aikana, jolloin vastauskonpuhdistus jylläsi eikä reformaation tulos
ollut vielä vakiintunut. Meidän on syytä olla tyytyväisiä luterilaisuudestamme,
joka helpotti vahvan kansallistunteen luomista maahamme ja edisti Ruotsin ja
Suomen yhtenäisyyttä. Ilman oikeusvaltion, luterilaisuuden ja nationalismin
yhteenkietoutunutta kokonaisuutta valtio, jossa elämme, ei olisi niin vakaa ja
vahva. Suomalaiset ovat aina olleet perinteitä kunnioittavaa väkeä, ja on
erinomainen asia, että uskomme ja kirkkomme on saanut kehittyä hitaasti,
orgaanisen kehityksen kautta. Kaikki protestanttisuus ei ole samanarvoista:
siinä missä jyrkkä kalvinismi ja puritanismi repivät kappaleiksi kaikki
perinteet, tuhosivat taidetta ja hävittivät ihmisten vanhan sosiaalisen
todellisuuden, suomalaismallinen luterilaisuus kehittyi sukupolvien kuluessa ja
säilytti paljon hyvää yleiseurooppalaisesta keskiaikaisesta perinnöstämme.
Opillisesti
tämä nykyinen arkkipiispa Mäkisen ja piispa Askolan valtaama kirkkolaitos on
toki rappeutunut, mutta en oikein näe vaihtoehtoakaan. Olen syntynyt
luterilaiseksi ja elän luterilaisessa maassa ja pitäjässä. Mäntsälän kirkko,
jossa käymme messussa ja haudoilla, on luterilainen. Ei täällä ole mitään
katolista tai muutakaan kirkkoa, jonka voisimme halutessamme valita mieluummin.
Olen luterilainen samalla tavalla kuin miten klassikkohistoriankirjassa Juusto ja madot mylläri Menocchio
ilmoitti olevansa kristitty: ”olen syntynyt kristityksi ja haluan elää kristittynä,
mutta jos olisin syntynyt turkkilaiseksi, olisin halunnut pysyä turkkilaisena”.
”Hyvä
herra, uskon kyllä, että jokainen uskoo oman lakinsa olevan oikea, mutta ei ole
mahdollista tietää, mikä on oikea laki. Mutta koska isoisäni, isäni ja omaiseni
ovat olleet kristittyjä, haluan pysyä kristittynä ja uskoa, että niin on
oikein.”
– Menocchio
inkvisition oikeudenkäynnissä vuonna 1599. Julkaistu Carlo Ginzburgin teoksessa
Juusto ja madot, suom. Aulikki Vuola.
Gaudeamus, 2007, s. 110.
En
väitä, että Kustaa Aadolfilta periytyvä laki-, hallinto- ja oikeusjärjestelmä
olisi jossain universaalissa mielessä paras mahdollinen. Mutta se on meidän
valtiojärjestyksemme, meidän tapamme hoitaa asiamme, jonka olemme perineet
isiltämme, jotka perivät sen isoisiltämme ja niin edelleen. Ruotsalaisuuden
päivä ei tarkoita ruotsalaisen ja suomenruotsalaisen tapakulttuurin päivää,
vaan valtion ja oikeuden, lain ja järjestyksen, uskon ja perinteen sekä
isänmaamme ja kotipitäjämme päivää. Näissä merkeissä toivotan lukijoilleni
hyvää Kustaa Aadolfin päivää.
Tämän kirjoituksen inspiraatio on
professori M. Klingen kirjoitus ”Miksi Kustaa Adolf?”, joka on julkaistu
teoksessa Mesimarja myytti Mannerheim (Otava, 1994).