Pääministeri
Sipilä sanoi puolueensa tapaamisessa, että koko Suomi voitaisiin pitää asuttuna
eikä väestön pitäisi keskittyä samalla tavalla kuin miten Ruotsissa on käynyt.
Suurkaupunkilaisuuden ja modernin urbaaniuden pää-äänenkannattaja Helsingin
Sanomat haistoi kerettiläisyyden ja antoi herra pääministerin kuulla kunniansa.
Lehden tiistaisessa uutisessa ”Sipilän hajauttamisajatuksille tyrmäys”
marssitetaan paikalle asiantuntijoita antamaan kriittisiä kommentteja pääministerin
ajatusta kohtaan. Taloustieteilijät puuttuvat pääministerin sovinnaiseen ja
tylsämieliseen perusteluun, että hajauttaminen voisi antaa Suomelle ”kilpailuetua”.
Pääministerin ajatuksen taustalla on kuitenkin jotain syvempää. Vaikka lehti ei
tätä jääkään pohtimaan, se mainitsee, että ”keskustan talousmaantieteellinen
työryhmä hahmotteli kaksi vuotta sitten Suomea, jossa yhteiskunta voisi olla
hajautettu, vaikka se saattaisikin tarkoittaa hitaampaa talouskasvua”. Jokin
voisi siis olla jopa tärkeämpää kuin ne iänikuiset talousmukamastieteelliset
perustelut, joilla politiikkaa yleensä harjoitetaan. Ei niin, että Helsingin
Sanomat tällaisista asioista mitään ymmärtäisi: torstaina päätoimittaja Mukka kirjoitti
vielä varmemmaksi vakuudeksi pääkirjoitussivujen kolumnissaan, että ”vuonna
2016 Sipilän hajauttamispolitiikka maistuu auttamatta vanhalta”.
”Taloustieteilijät tyrmäsivät tuoreeltaan pääministerin ajatukset. Kaupungistuminen on globaali megatrendi, ja keskittyminen tuo talouteen kiistattomia hyötyjä. Uskooko Sipilä ihan oikeasti hajauttamisen ilosanomaan?”
Eli
meidän on tehtävä, mikä nyt on vuotta 2016 ja hypättävä mukaan globaaleihin
megatrendeihin. Mikäköhän olisi Helsingin Sanomien pääkirjoitussivujen kannanotto
muihin suuriin globaaleihin megatrendeihin, sellaisiin kuten liikakansoitus,
eroosio, aavikoituminen, ilmaston lämpeneminen, lajien massasukupuutto ja näiden
myötä tapahtuva biosfäärin romahtaminen sekä lähitulevaisuudessa häämöttävä
ihmislajin sukupuutto? Niistä lehti ei ole ollut vakavasti huolissaan, mutta
josko se syy on juuri tässä: nehän ovat globaaleja megatrendejä, mitä suotta
potkia tutkainta vastaan. Sellaista on vuonna 2016, eläköön vuosi 2016!
Helsingin
Sanomat ja muut suurkaupunkilaisuudessa korviaan myötä olevat kampanjoivat sen
puolesta, että pääkaupunkiseudulle rakennettaisiin lisää taloja. Taustalla on
kysynnän ja tarjonnan logiikka: jos asuntojen tarjonta lisääntyisi, niiden hinnat
laskisivat. Olen kuullut moneen otteeseen valittelua siitä, kuinka suurien
kaupunkien asukkaat elättävät muun Suomen. ”Elättäminen” tarkoittaa tässä
yhteydessä jotain muuta kuin mitä se tarkoittaa siinä konkreettisessa mielessä,
jossa maaseudulla tuotetaan kaupunkilaisten ruoka ja jossa maaseutu elättää
kaupunkilaiset, jotka kuolisivat ilman maanviljelijöitä. Harvemmin harmitellaan
sitä, että valtio tukee keskituloistenkin Helsingissä asumista, se on ehkä
jollain tavalla normaalimpaa (vuotta 2016?). Unohduksissa on myös toinen
osapuoli kysynnästä ja tarjonnasta: jospa ongelma ei olekaan siinä, että
tarjontaa olisi liian vähän, kun pääkaupunkiseudulla on mukamas liian vähän
taloja – kenties vika piilee kysynnässä?
Miksi
maaseudulta ja pienistä kaupungeista muuttaa ihmisiä suuriin kaupunkeihin?
Johtuuko se siitä, että suurkaupungit ovat niin kivoja ja niissä on urbaania
pöhinää ja on se siistiä kun raitiovaunun ikkunasta näkee katukuvassa mitä
monenmoisempaa moniarvoisuutta? Vai voisiko takana olla se talousjärjestelmämme
dynamiikasta johtuva tosiasia, että syrjäseuduilla ei ole töitä? Suurissa
väestökeskittymissä on töitä. Suuriin kaupunkeihin muutetaan syistä, jotka ovat
loogisia – mutta ei niinkään siten, että muuttajat olisivat päätelleet koko kuvion
ja päätyneet siihen, että kaupunkilaisuus olisi jotenkin parempi asia kuin maalaisuus. Asunnot maksavat Helsingissä enemmän
kuin pienemmissä taajamissa siksi, että Helsinki on Suomen pääkaupunki. Suosittelen pohtimaan, mitä tuolle uusmaalaiselle
kallioniemekkeelle tapahtuisi, jos pääkaupunkiasema annettaisiin jollekin
muulle paikkakunnalle ja suurin osa työpaikoista siirtyisi toisaalle.
Kaupungistuminen
ja globaalin teollis-taloudellisen järjestelmän voittokulku ovat tätä päivää,
mutta onko niissä myös tulevaisuus?