perjantai 24. kesäkuuta 2016

Vapaus!

Heräsin tänä aamuna kaikessa rauhassa. Sitten kuuntelin uutiset. Ja itkin onnesta. Tänään on kaunis aamu. Englanti on herännyt. God Save the Queen!
The nations, not so blest as thee,
Must, in their turns, to tyrants fall;
While thou shalt flourish great and free,
The dread and envy of them all.
Rule, Britannia! Britannia rule the waves
Britons never will be slaves.
– Laulusta ”Rule, Britannia!”, san. James Thomson, 1740.
Finlandiaa enemmän pidän Maamme-laulusta ja sen sanoista, mutta tähän väliin sopii V. A. Koskenniemen runossaan esittämä kehotus Suomelle:
Oi, nouse, Suomi, nosta korkealle,
Pääs' seppelöimä suurten muistojen.
Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden,
Ja ettet taipunut sa sorron alle,
On aamus' alkanut, synnyinmaa.
Euroopan ja isänmaan vapaus! Allekirjoittakaa kansalaisaloite Suomen eroamiseksi Unionin tyranniasta!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kansanpuoluelaisen horjuva usko

RKP:n edeltäjä, Ruotsalainen puolue, oli anti-fennomaanisen eliitin liittouma, joka sulautti itseensä valtiopäivien klassis-liberaalit. Kun Suomi siirtyi demokratiaan vuonna 1906, puolue muutti nimensä Ruotsalaiseksi kansanpuolueeksi ja alkoi havitella myös ruotsinkielisen rahvaan ääniä. Nykyinen RKP kannattaa vakaasti demokratiaa, mutta se on pohjimmiltaan vain väline, tapa saada tavoitteita läpi. Puolueen aatteellista, kovaa ydintä ovat sen arvot. Olen jo aiemmin kirjoittanut arvojen ja välineiden erosta. Kansanpuolueellekaan tärkeintä ei ole kansanvalta itsessään – kansanvaltaan uskotaan niin kauan kuin uskoa kansaan riittää.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä eduskunta kunnioitti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 110-vuotista taivalta juhlaistunnolla. Kansanedustaja Biaudet piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron. Hän sanoi, että paljon on saavutettu, mutta asiantuntijat, etenkin talousasiantuntijat, ovat yhä paljolti miehiä ja tämä kertoo syrjinnästä. Puheensa lopuksi hän totesi, että ”Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa, että me yhteisesti sitoudumme nostamaan naiskansanedustajien määrän 50 prosenttiin seuraavissa vaaleissa”. Ilmeisesti sekä Biaudet että Helsingin Sanomat pitivät puhetta hyvänä, sillä se julkaistiin viime keskiviikkona lehden yleisönosastolla. Kirjoitusta oli editoitu ja lopun kehotus on muuttunut epämääräisempään muotoon: ”On tehtävä yhdessä töitä sen eteen, että tulevaisuudessa puolet kansanedustajista olisi naisia.” Miten tämä työ tehdään, ei Biaudet kerro. Joku ihmettelikin seuraavan päivän yleisöosastolla, että ”on outoa, että kansanedustaja pitää vapailla vaaleilla saavutettua vaalitulosta vääränä”.

Eilen, kun eduskunnassa käsiteltiin perheenyhdistämisten ehtojen tiukentamista, edustaja Biaudet puhkesi itkuun (70. torstaina 16. kesäkuuta 2016, videon kohta 03:02:12–03:06:40) ja sanoi hallitukselle sekä eduskunnalle ääni väristen:
”Mitä olette tehneet minun maalleni? Enemmistön ääni ei aina ole oikeassa. Enemmistö ei välttämättä tee oikeudenmukaisia päätöksiä.”

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Koko programmi toimeen!

Maamme valtamedian vuoden ajan kestänyt propagandakampanja saavutti tänä viikonloppuna merkittävän etapin, kun se onnistui saamaan Petteri Orvon Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Mitään oleellista linjaeroa Orvon ja Stubbin välillä ei ole vaan kyse oli henkilöstä. Stubb oli poliitikko, jonka kautta oli helppo pohjustaa hallitusyhteistyötä, kun tiedettiin, että seuraava pääministeri olisi keskustan puheenjohtaja Sipilä. Nykyisten gallupien valossa seuraava pääministeri saattaisi olla SDP:n Rinne, joten kokoomus petaa näin itselleen paikkaa tulevaisuudessa häämöttävässä sinipunahallituksessa. Joku voi kysyä, eikö ole varsin epämääräistä ja opportunistista koettaa varmistaa nyt paikkaansa seuraavassa hallituksessa, joka aloittaa vasta kolmen vuoden päästä. Itse en ole ihmeissäni: en ole koskaan oikein oppinut ymmärtämään, mitä kokoomus haluaa, mutta parhaiten puoluetta kuvaavat juuri sanat epämääräisyys ja opportunismi.

Miksi Helsingin Sanomat sitten kampanjoi Orvon puolesta? Se ei ole puoluelehti, joten yhden puolueen vaalistrategiset valinnat tuskin herättävät siinä suuria intohimoja. Vaikka Stubbin ja Orvon välillä ei olekaan merkittävää linjaeroa, niin, ministeri Orpoa lainatakseni, ”olennaista on kuitenkin se, miltä asiat näyttävät”. Orpo on lehdelle väline ajaa linjaansa, löysempää maahanmuuttopolitiikkaa. Lehti on ajanut pääkirjoituksessaan toimeentulovaatimusten höllentämistä ja väittänyt, että jo nykylainsäädäntö on kireä.

Tästä päästäänkin edellisiin kirjoituksiini liittyvään sivujuonteeseen, että Helsingin Sanomat kokee tavoitteensa niin tärkeäksi, että kun faktaperusteluita ei ole, ne voi valehdella. Lehden mukaan ”Jyrki Kataisen (kok) hallitus kiristi huomattavasti perheenyhdistämiskäytäntöjä sillä seurauksella, että pakolaisina Suomeen tulleiden perheenyhdistämiset ovat vähentyneet rajusti”. Tilastokeskuksen mukaan myönteisiä perheenyhdistämispäätöksiä tehtiin 495 vuonna 2011 (33 % hakemuksista), 611 (37 %) vuonna 2012, 875 (34 %) vuonna 2013 ja 1 094 (51 %) vuonna 2014. Helsingin Sanomat ei kerro tästä, vaan valistaa meitä, että ”linja on kiristynyt historiallisella tavalla”.

Helsingin Sanomille sopii hyvin Orpo, joka on kertonut eduskunnassa, että ”Orbánin linja ei ole Orpon linja” ja että Suomen ei tule pyrkiä ”EU:n minimitasolle” turvapaikanhakijoiden tuissa. Orvon mukaan ”tuloraja ei ole kiveen hakattu”: ”sitä ei määrätä laissa, se on Migrin taulukko, ja siitä voidaan poiketa, koska jokainen käsitellään yksilöllisesti”. Hän on ”tottunut pitämään näissä humanitäärisissä asioissa Ruotsia kohtuullisen hyvänä verrokkimaana”. Orpo haluaisi Suomen tekevän yhteiseurooppalaista maahanmuuttopolitiikkaa, ja jos siihen kuuluu taakanjako ja siitä kieltäytyvien maiden sakottaminen, hallitusohjelman kirjaus asiasta voidaan hänen mukaan ottaa uuteen tarkasteluun. Sen lisäksi, että Orvon myötä Suomeen saattaa kolmen vuoden päästä tulla liberaali ja vasemmistolainen hallitus, Helsingin Sanomat pyrkii hänen asemaansa vahvistamalla vaikeuttamaan maahanmuuttopolitiikan kiristämistä tämän hallituskauden aikana. Hallitusohjelman mukaan:

”Unionin on toimittava päättäväisesti Välimeren alueen laittomien muuttovirtojen hallitsemiseksi. Turvapaikanhakijoiden EU:n sisäiset siirrot perustuvat jäsenvaltioiden vapaaehtoisuuteen.” (s. 33)
Ja:

”Perheenyhdistämisen kriteereitä tarkennetaan EU:n perheen yhdistämisdirektiivin mukaisesti.” (s. 38)
Toimittajat koettelevat valtaansa ja pyrkivät murtamaan nämä hallitusohjelman maahanmuuttopolitiikan kiristämisen kannalta keskeiset kohdat. Vaikka Orvon valinta onkin erävoitto, hallitusohjelmaa ei ole vielä tällä murrettu. Orpo on vast’edeskin Sipilän hallituksen ministeri, joka joutuu tekemään yhteistyötä keskustan ja perussuomalaisten kanssa. Painostuksella ja kiihkeällä propagandalla saa kuitenkin lannistettua ja lyötyä vahvankin ihmisen, joten nyt, kun hallitus ja sen ohjelma ovat hyökkäyksen alla, on taisteltava sen puolesta mistä vuosi sitten jo sovittiin.

Perussuomalaiset on menettänyt gallupeissa paljon kannatustaan. Viime syksynä Suomeen tuli kymmeniätuhansia turvapaikanhakijoita. Julkisuudessa esitettiin vaatimuksia, että tilanteeseen olisi pitänyt reagoida kaikella voimalla ja tulijat olisi pitänyt käännyttää Ruotsiin. Näin ei tehty, mikä oli pettymys monelle. Olisi saattanut olla hyvin vaikeaa saada kahden muun hallituspuolueen kanssa sopu siitä, että Suomi olisi ryhtynyt radikaaleihin toimiin, joita vaativat lähinnä perussuomalaisia äänestävät. Niinpä pistää huolettamaan, uskaltaako puolue vaatia maahanmuuttopolitiikan kiristämistä nytkään, kun media painostaa ja sen suosiolla kokoomuksessa puhaltavat uudet tuulet. Perussuomalaisten on vaikea bluffata: jos se pistää kovan kovaa vastaan, on ilmeistä, että sillä on paljon hävittävänä. Jos hallitus hajoaisi, puolue menettäisi paikan hallituksessa ja ehkä yli puolet kansanedustajistaan. Sen jälkeen puolueen vaikutusvalta olisi taas nolla ja tulevaisuus epävarma.

Toisaalta on myös syytä toivoon. Perussuomalaiset menettäisi paljon, jos se alkaisi liian hankalaksi hallituksessa, mutta jos puolue antaa periksi tavoitteistaan se menettää paljon joka tapauksessa. Eduskuntavaalit tulevat ennemmin tai myöhemmin. Ja ministeri Soinin lisäksi on myös toinen henkilö, joka tuskin soisi hallituksen kaatuvat nyt: pääministeri Sipilä. Hän on tehnyt vaikeat leikkaukset ja saanut aikaan tulopoliittisen kokonaisratkaisun. Nyt on kolme vuotta aikaa viettää mukavaa elämää pääministerinä, kun suuret päätökset on tehty ja voi lopun aikaa keventää verotusta ja katsoa, mihin tulisi suunnata lisärahoitusta. Suomen talous on ollut pitkään taantumassa ja se lähtee luultavasti lähiaikoina nousuun, tapahtui muuten mitä tapahtui. Nykyajan tapoihin kuuluu, että vallassa olevaa vihataan aina jollakin asteella, mutta Sipilällä on edessään mahdollisuus osoittaa, että hän oli oikeassa, että hän teki isänmaan hyväksi ne vaikeat päätökset mihin muut eivät pystyneet – ja kenties hänelle tarjoutuu mahdollisuus luotsata vielä Sipilän kakkosta.

Keskusta ja kokoomus haluavat vain pysyä vallassa ja myisivät vaikka isoäitinsä. Perussuomalaisia on äänestetty, jotta puolue ajaisi tiettyjä asioita. Sen on nyt aika lunastaa lupauksensa. Kuten olen aiemminkin arvioinut, kireä maahanmuutto- ja EU-politiikka ovat omien näkemysteni kannalta ainoita merkittäviä asioita, joihin voi puoluepolitiikan ja äänestämisen kautta vaikuttaa.

Hallitusohjelma on jo olemassa, nyt on taisteltava sen täysimääräisen toteutuksen puolesta. Entistä iskulausetta lainatakseni: koko programmi toimeen!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Suomalaista infosotaa, osa 2

Edellisestä kirjoituksestani sai kuvan, että Helsingin Sanomat vääristelee totuutta ja Yleisradio myös valehtelee. Tämä vaatii täydennystä: myös Helsingin Sanomat valehtelee, kun se sattuu sopimaan sen agendaan.

Eilinen juttu irakilaisperheen hajottamisesta on ollut lehdelle menestys. Se julkaistiin sunnuntaiaamuna, jotta hiljaisena päivänä mahdollisimman moni saisi sitä kauhistella. Ministeri Orpo käyttikin tilaisuutta heti hyväksi ja pyrkii keräämään poliittisia irtopisteitä. Oppositiopoliitikot ja presidentti Halonen kauhistelevat, että tällaista voi tapahtua. Mutta lukijoiden ja huomion kerääminen ei ole Helsingin Sanomien ainoa tavoite. Se pyrkii myös vaikuttamaan lainsäädäntöön. Tässä lobbauksessa lehti on valmis valehtelemaan, jos se palvelee sen päämääriä. Lehti kirjoittaa tänään (s. A8), että ”Suomi on kiristämässä ulkomaalaislakia perheenyhdistämisen kohdalta siten, että kansainvälistä suojelua saavilta edellytetään turvattua toimeentuloa Suomessa, ennen kuin perheenyhdistäminen voidaan hyväksyä”. Lehti ei taaskaan kerro, että uuteen lakiin kuuluu, että jos pakolaiskriteerit täyttävä henkilö tekee perheenyhdistämishakemuksen kolmen kuukauden sisällä turvapaikkapäätöksestä, toimeentuloedellytykset eivät koske hänen perhettään. Ne eivät koske pakolaisia muuta kuin siinä tapauksessa, että perheenyhdistämistä aletaan hakea vasta, kun tarpeeksi aikaa on kulunut turvapaikan myöntämisestä. Jutun perhettä ne koskevat, koska perhe on perustettu vasta vuosia miehen Suomeen muuton jälkeen.

Helsingin Sanomat on ylpeä nostamastaan keskustelusta. Tämän päivän pääkirjoituksessa lehti iloitsee, että ”maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka nousee uutisiin yksittäisten ihmisten ja perheiden kohtaloiden kautta”. Lehti vetoaa yleisöön ja poliitikoihin otsikolla ”Suomi hajottaa perheitä” ja vaatii sekä tarkistuksia perheenyhdistämisiin suunnitteilla oleviin tiukennuksiin että myös nykykäytäntöjen löysentämistä. Lehti pitää kohtuuttomana, että ”päätöksen mukaan Hunerin tulot eivät riitä, vaikka hänellä on työpaikka”. Millaiset tulot ovat riittäviä ja mitkä eivät, sitä ei viitsitä tuoda ilmi. Tämän kampanjan vimmaisesti vastustamassa hallituksen esityksessä tulorajat ovat suuntaa-antavia. Kahden aikuisen talouden osalta perheenyhdistämisen ehdot edellyttäisivät koko taloudelta yhteensä 1 700 euron tuloja kuukaudessa ja kahden aikuisen ja kahden lapsen taloudelta 2 600 euron tuloa. Tuloihin lasketaan sosiaalituet. Uudessakaan laissa toimeentuloehtoja ei sovellettaisi, jos perheenkokoajalla on Suomen kansalaisuus. Tässä tapauksessa mies on ollut maassa seitsemän vuotta, joten kansalaisuus puuttuu jostakin muusta syystä kuin liian vähäisestä maassaoloajasta. Syytä voi etsiä Iltalehden haastattelusta:

”Ja Huner, olet asunut seittemän vuotta Suomessa, sä olet opiskellut suomen kieltä tai osaat puhua sitä, olet tehnyt täällä töitä ja käynyt koulua… Minkälainen olo siitä tuli, kun sait kuulla tästä päätöksestä, tuliko se yllätyksenä?”
Mies vastaa arabiaksi, että päätös tuli yllätyksenä ja se surettaa ja on epämukavaa. Vaikka mies on asunut seitsemän vuotta Suomessa, tarvittiin tulkki kääntämään tämä yksinkertainen lause. Ainakaan suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta perhettä on vaikeaa pitää malliesimerkkinä. Toivottavasti mahdollisimman moni tiedotusväline nyt tarkkaan seuraa perheen tapausta. Monista kanavista tihkuvista tiedonjyväsistä voi koota sitä kokonaiskuvaa, jota Helsingin Sanomat ei ole halunnut kertoa.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Suomalaista infosotaa

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Anna-Liina Kauhanen kirjoitti keskiviikon lehden pääkirjoitussivujen kolumnissa ”Poissa maasta, poissa mielestä” turvapaikanhakijoista ja heidän kohtelusta. Tänä vuonna Suomi on huhtikuun loppuun mennessä tehnyt 5 500 maastapoistamispäätöstä.

”Kaikki eivät poistu vapaaehtoisesti, se on selvä. – – Yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja on osallistunut 20 palautuslennolle, jotka ovat suuntautuneet Irakiin, Albaniaan, Nigeriaan, Kosovoon, Italiaan, Marokkoon ja Angolaan. Mukana on oltu sekä vapaaehtoisesti palaavien kanssa että silloin, kun palautettava ei olisi halunnut lähteä.”
Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista noin puolet tulee Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Luettelemalla monia maita toimittaja antaa ymmärtää, että Suomi palauttaa paljon ja moniaalle, mutta näiden keskeisten maiden kanssa ei ole palautussopimusta. Niihin voidaan palauttaa vain vapaaehtoisesti lähteviä.

”Lainmuutoksella niiltä, joita ei voida palauttaa, vietiin mahdollisuus tilapäiseen oleskelulupaan ja kaikki vastaanottopalvelut.”
Kauhasella oli ilmeisesti tilanpuute, joten täsmennetään: palautettavat henkilöt ovat sellaisia turvapaikanhakijoita, jotka eivät täyttäneet turvapaikan saamiseksi edellytettäviä pakolaiskriteerejä (eli että henkilöön kohdistuu vainoa alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi ja että hän on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kyseisen valtion suojeluun) ja joiden osalta Maahanmuuttovirasto arvioi, etteivät he olleet myöskään toissijaisen suojelun (kotimaassa uhkaa kuolemanrangaistus, teloitus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai rangaistus) tai minkään muunkaan suojelun tai oleskeluluvan tarpeessa (voidaan myöntää maasta poistamisen estymisen perusteella, yksilöllisestä inhimillisestä syystä tai ihmiskaupan uhrille). Eli toimittajan mainitsema lainmuutos vei oikeuden oleskelulupaan ja ylimääräisiin palveluihin henkilöiltä, joille ei ollut mitään perustetta myöntää kansainvälistä suojelua tai oleskelulupaa muullakaan perusteella, mutta jotka kieltäytyivät poistumasta maasta (toimittajan ei voida palauttaa”). Sosiaalitukia heiltä ei oteta pois. Toimittaja päättää kolumninsa vetoavasti:

”Se, miten Suomi näitä järjestelmän ulkopuolella olevia ihmisiä todella kohtelee, on ihmisoikeuspolitiikan testi.”
Helsingin Sanomat on halukas kysymään tätä, mutta vastausta se ei ole ikinä halunnut tuoda esiin. Ne henkilöt, jotka tulivat maahan väärin perustein ja joiden periaatteessa edellytetään poistuvan, saavat käytännössä toimeentulotukea ja kunnallisia vuokra-asuntoja. Niin Suomi todella kohtelee näitä ”järjestelmän ulkopuolella” olevia ihmisiä. Toimittaja haluaa esittää kieltäytyjät uhreina, joten hän välttää tuomasta esiin tosiasioita, jotka kertovat varsin selvästi, että kyseiset henkilöt ovat suomalaista järjestelmää härskisti hyväksikäyttäviä onnenonkijoita. Kun edes ilmeiseen sossupummailuun ei voida puuttua, maamme turvapaikkajärjestelmältä putoaa pohja.

Moralisoivien, yksisilmäisten kolumnien ohella Helsingin Sanomien toinen painopiste on nyyhkyjutut, ”human interest” –tarinat ja muut ”feature-jutut”, joilla se esittää jonkin itselleen sopivan näkökulman ja pyrkii saamaan lukijan puolelleen. Tämän päivän lehdessä on taas tällaista soopaa otsikolla ”Äiti aiotaan erottaa vauvastaan”. Sivun mittaisesta jutusta käy tarkkaan lukiessa ilmi, että otsikko voisi olla myös ”Äiti aiotaan erottaa vauvastaan, jonka hän hankki laskelmoiden, että se voisi tuoda hänelle perusteen oleskelulupaan, johon hän tiesi ettei ole oikeutettu, kun oli sitä jo hakenut ja saanut kielteisen päätöksen.” Äidin kotimaa on Irak, joten jos hän ei halua lähteä niin Suomi ei mahda mitään. Tämä tieto ei sopinut siihen sanomaan, minkä toimittaja Satu Vasantola halusi jutullaan välittää, joten hän jätti sen mainitsematta. Isä on tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten ja saanut turvapaikan. Jos hän olisi tällöin hakenut perheenyhdistämistä, tulorajoja ei olisi sovellettu, mitä lehti ei kerro koska haluaa sen lukijoiltaan pimittää. Erityisen mielenkiintoista on, että lehti ei kerro, miten pari tapasi ja miten nainen saapui Suomeen. Jos he olisivat tunteneet jo Irakista, kertomuksesta olisi voinut leipoa vuosisadan rakkaustarinan ja vedota kunnolla ihmisten tarinannälkään. Se, että Vasantola jättää rakkaustarinan kertomatta, herättää epäilykset, että asiassa on jotakin salattavaa. Lapset ovat kolmevuotias ja kolmekuinen, joten luultavasti kun mies on tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten, hänellä ei ole ollut mitään perhettä. Hän on ehkä käynyt lomilla Irakissa, mistä hän pakeni vainoa, ja perustanut perheen siellä. ”Perheen isä on tehnyt työtä” – eli on joskus ollut töissä, vai onko mitään muuta syytä käyttää tällaista monitulkintaista muotoilua?

Myös Yleisradio osaa vääristellä ja manipuloida, mutta siinä missä Helsingin Sanomat lähinnä jättää asioita kertomatta ja esittää haluamiaan asioita sopivassa valossa, Yleisradiossa osataan myös valehdella päin naamaa. Toimittaja Eero Mäntymaa antaa palaa eilisessä jutussaan, jossa hän esittää oman näkemyksensä turvapaikanhakijatilanteesta otsikolla ”Joka neljäs turvapaikanhakija jää Suomeen – 6 olennaista asiaa turvapaikkatilanteesta”. Kolme neljännestäkö ei jää Suomeen eli poistuu maasta? ”Kuluneen vuoden aikana tehdyistä turvapaikkapäätöksistä reilu neljännes on ollut myönteisiä” kertoo juttu ja huijaa lukijaa luulemaan, että vain turvapaikan saaneet jäisivät maahan.

”Maahanmuuttovirasto on syksyn jälkeen kahteen kertaan päivittänyt turvallisuusarviotaan kolmesta merkittävimmästä tulomaasta, eli Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Sisäministeriö arvioi maat aiempaa turvallisimmiksi mikä tarkoittaa, että turvapaikanhakijoita passitetaan herkemmin lähtömaihinsa.”
Miten niin? Palautussopimuksia ei vieläkään ole. Vain vapaaehtoisista palaajista päästään eroon, mutta jos ulkomaalainen lusmuilija ei halua lähteä, niin sitten hän voi jäädä tänne nostamaan sosiaalitukia vaikka maailman tappiin asti. Irakilaisista, somaleista ja afgaaneista ei kerta kaikkiaan pääse eroon, ei vaikka heillä ei olisi mitään suojelun tarvetta eikä mitään perustetta oleskeluluvalle. Mäntymaa tietää totuuden, mutta kun se ei häntä miellytä, hän mieluummin valehtelee kuin kertoo sen.

Kun kerron näistä asioista tutuilleni, monella on se kuva, minkä media on niistä antanut. Kun sitten kerron palautusten vaikeudesta ja perheenyhdistämisten toimeentulorajoista ja yritän antaa kokonaiskuvaa ja asettaa yksityiskohdat kontekstiinsa, saan vastaukseksi hämmästystä ja tokaisuja, että en tiennyt, kun en hirveästi seuraa politiikkaa. Ongelma on pikemminkin siinä, että ihmiset seuraavat vähän liiankin paljon Helsingin Sanomien manipulointia ja Yleisradion totuuden vääristelyä. Ei niiden intressissä ole asiallinen informaationvälitys. Tosiasioita kyllä löytyy, mutta tämänkin blogin varsin pinnallista maahanmuuttoseurantaa varten olen joutunut etsimään tiedonjyviä suoraan alkuperäisasiakirjoista. Eihän niitä juuri kukaan lue. Niiden läpikäynti olisi lehdistön tehtävä, mutta suomalainen media on niin kykenemätön ja asenteellinen, että se jättää perustyönsä tekemättä. Tämä maa tarvitsee laadukkaan sanomalehden.

Välillä kuulee huolestuneita puheenvuoroja suomalaisen median puolesta. Lehtien levikki laskee. Yleisradiosta joutuu maksamaan, vaikka sen tasoon ei olisikaan tyytyväinen, mutta valtio voi loppukädessä kuitenkin senkin rahoitukseen puuttua ja siitä vasta ollaankin huolissaan. Ehkä ala-arvoinen journalismi myy tai ehkä toimittajat pelkäävät loppunsa häämöttävän ja repivät kaiken ilon irti kun vielä voivat. Ammattietiikkaa ei enää näy olevan. Vaikka päätoimittajat eivät sitä teiltä toimittajilta vaatisikaan, tehkää sielunne autuuden vuoksi edes yksi asia: lopettakaa valehtelu, se on tuhmaa.