tiistai 25. elokuuta 2015

Kieltenopiskelun turhuus ja hyöty

Noin kymmenen vuotta sitten ystäväni alkoi opiskella japania. Muistan ihmetelleeni, että mitä hyötyä siitä on.

Elämänkokemusten myötä ihmisestä ehkä tulee vähitellen viisaampi. Kuva maailmasta tarkentuu ja korjaantuu sitä mukaa, kuin siitä oppii lisää. Omiin vanhoihin näkemyksiin on usein helppo suhtautua armollisesti, vaikka niitä ei enää allekirjoittaisikaan. Olen nuorempana ajatellut asioita liian systemaattisesti, liian periaatteellisesti ja muutenkin liian mustavalkoisesti. Tästä on nyttemmin se ilo, että osaan erittäin hyvin ymmärtää tällaista ajattelua, vaikka en enää sellaisesta perustakaan.

Kaikkea ei ole kuitenkaan helppoa antaa itselleenkään anteeksi. Toisinaan on tullut möläyteltyä vaikka minkälaista, ja kyllä nyt kaduttaa kun niitä muistelen tai jos satun löytämään vanhoja kirjoituksiani, joista en enää pidä. Usein, kun luen tai kuulen kieltenopiskelusta, mieleeni tulee vanha ajatukseni, että japanin opiskelu olisi turhaa. Tämä on jäänyt kaivelemaan.

Ensinnäkin haluan pyytää ystävältäni anteeksi. Olen pahoillani.

Toiseksikin: mitä tarkoitin? Voi olla, että ajattelin, että japanin opettelu olisi turhaa siinä mielessä, että siihen käytetyn ajan voisi käyttää johonkin tähdellisempään. Että se veisi aivokapasiteettia, aikaa ja resursseja muulta, tärkeämmältä toiminnalta. Saatoin ajatella näin. Siinä tapauksessa pohjasin ajatukseni viisauteen siinä mielessä, että meidän tosiaan on elettävä moraalisesti korkeatasoinen elämä. Tältä pohjalta ei kuitenkaan ole välttämätöntä tehdä johtopäätöstä, että elämän jokaisen hetken on oltava niin korkeatasoista luomakunnan, ihmiskunnan ynnä muiden palvelua kuin vain ikinä mahdollista. Sellainen johtopäätös olisi kohtuuton, epäinhimillinen, äärimmäinen ja ehdoton. Mikä kuulostaa joltain sellaiselta, jonka suuntaan olisin voinut vuosia sitten kallistua.

On myös mahdollista, että ajattelin japanin opettelun olevan turhaa siksi, että japanin osaaminen on turhaa. Eihän Suomessa puhuta japania. Eihän Euroopassa puhuta japania. Japania puhutaan vain Japanissa, joka on tuhansien ja tuhansien kilometrien päässä. Tällainen järkeily olisi ollut hieno rationalismin taidonnäyte, mutta nykyminääni se ei tee vaikutusta. Vuosien takainen minä tuntuu idiootilta. Hän ei ymmärrä, että ihmisillä on harrastuksia ja intohimoja. Hän on pragmaatikko ja rationalisti, joka hylkää kaiken, jolla ei voida todistaa olevan mitattavaa hyötyä. Hän ei arvosta vieraita kulttuureja eikä omaansa, hän ei ajattele mennyttä eikä tulevaa. Hänelle olemassa on vain nykyisyys ja nykyään vallitseva fyysinen ympäristö.

Kummalla tavalla tahansa vuosia sitten ajattelin, en osannut yhdistää älykkyyttä viisauteen ja totuutta moraaliin. Juuri sitä on tietenkin yritettävä.

Palataan vielä kieltenopiskeluun. Kieliä opetetaan nykyään ala-asteelta lähtien kaikille ja kieltenopiskelulla on vahva asema kaikilla koulutusasteilla. En osaa sanoa tarkalleen, miten kieltenopiskelu tulisi järjestää. Mielessäni on kuitenkin kypsynyt ajatus, että kaikelle on aikansa. Kieltä tulisi opiskella silloin, kun siihen tuntee intohimoa. Silloin oppiminen on antoisaa, hyödyllistä ja hauskaa. Kun intohimoa ei ole, oppilasta on turha pakottaa. Ruotsin opettamisesta on keskusteltu paljon, mutta haluaisin nostaa tässä asiassa esille yhtä näkökulmaa: nykyisestä ruotsin opetuksesta on käytännössä enemmän haittaa kuin hyötyä. Suurin osa suomenkielisistä ei opi ruotsia edes säällisesti ja monelle tulee sen epätoivoisesta pänttäämisestä vain asenneongelma koko ruotsin kieltä kohtaan. En ehdota, että lopetetaan kaikki ruotsin kielen opettaminen. Mutta ruotsin opetus tulisi järjestää niin, että toisaalta apteekkarit ja poliisit osaisivat ruotsia tarpeiden mukaan, mutta että toisaalta opiskelijat myös oppisivat jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti