keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Grand Tour

Edellinen kirjoitukseni käsitteli Pokémon-videopelien maailmaa. Pelit sijoittuvat kiehtovaan ja kauniiseen maailmaan. Olennainen osa tästä viehätyksestä liittyy siihen, että pelaaja on tässä maailmassa seikkailemassa. Seikkailu! Onko olemassa mitään romanttisempaa?

Professori M. Klinge kirjoittaa kirjassaan Porvariston nousu 1800-luvun alun matkustamisesta. Aikakautena ei yleisesti matkusteltu paljon, mutta käsityöläisen uraan kuului kisällivaellus. Ennen kuin asetuttiin yhteen kaupunkiin ja ylennyttiin lopulta ehkä mestariksi, nuori porvari matkasi ympäriinsä ja harjoitti ammattiaan eri puolilla maita ja mantuja. Klinge kertoo tenhoavasti, kuinka saksalaisen musiikin ja runouden kisälliromantiikkaan kuuluivat ”sievät tytöt, kauniit maisemat, purot, lähteet ja itse vaeltaminen”. Ranskassa oli toverikuntia, jotka antoivat matkalaiselle yösijan ja auttoivat ”ympäri maata sauva kädessä vaeltavia nuoria, usein melkein lapsia”.

Kun olin lapsi, halusin lähteä omalle Pokémon-seikkailulleni. Halusin kiertää ympäriinsä, nähdä maailmaa, tulla paremmaksi Pokémon-peleissä ja lopulta palata kotiin – mestarina, kenties. Kysyin äidiltäni, että sopiiko jos lähden tällaiselle matkalle, kun täytän kymmenen vuotta. Pokémon-televisiosarjan mukaan Pokémon-kouluttajat lähtevät matkalleen kymmenvuotiaana. Äitini vastaus oli, että ”katsotaan...”

Kymmenvuotiaana en enää halunnutkaan lähteä kotoa aivan vielä, mutta myöhemmin olen palannut ajatukseen. Olen ajatellut, että nuorilla voisi olla mahdollisuus tehdä samanalainen ”aikuistumismatka” kuin mitä Pokémon-maailmassa kuvataan. 17-vuotiaana jokaiselle annettaisiin mahdollisuus vaeltaa ympäriinsä, lukea kirjoja, haistella kukkia niityllä ja tavata toisia ihmisiä. Sellainen minua ainakin sen ikäisenä kiinnosti, eivät kurssisuoritukset ja Powerpoint-diat. Matkat voisivat olla vaikkapa samalla lailla ”kehittäviä” kuin Pokémon-seikkailu: matkailijalla voisi olla mukanaan šakkilauta- ja nappulat ja hän voisi pelata tapaamiensa ihmisten kanssa. Hän voisi nukkua makuupussissa ulkona, mutta joka pitäjässä voisi olla myös turvallinen majapaikka (Pokémon Center) jossa viettää yö. Matkan tarkoitus ei olisi niinkään itse šakkitaitojen kehittäminen kuin yleisesti tutustuminen maailmaan ja uuden oppiminen. Aineettoman omaisuuden kartuttaminen. ”Havaita Jumala luonnossa”, kuten Hyvinkään Sveitsiin pystytettyyn kivipaateen on kaiverrettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti