Luotettavan median puolesta

Mikä on lehdistön tarkoitus? Miksi emme tänä viestintäteknologian ja informaatiotulvan aikana etsi itse tietoa maailmasta? Koska tulva on liiankin suuri. Tietoa on ehkä helppo löytää, mutta vaatii paljon aikaa ja vaivaa, kun valtavasta tietomäärästä punnitsee olennaisen. Tässä vaiheessa kuvaan astuu lehdistö. Suomen johtavalla sanomalehdellä Helsingin Sanomilla on 300 toimittajaa, jotka käyttävät kaiken asiantuntemuksensa selvittääkseen, mitkä asiat ovat tärkeitä ja meidän lukijoiden aikamme arvoisia. Heillä on myös yleiskuva muista tapahtumista ja he voivat tarvittaessa nostaa julkisen katseen sivussakin olevia asioita valokeilaan, jos sille ilmenee tarvetta. Tästä ”neljännen valtiomahdin” tehtävästä me maksamme, tämän vuoden osalta 369 euroa. Opiskelijana saan lehden puoleen hintaan, mistä kiitos sinne Helsinkiin.

Aivan erityisen tärkeää lienee, että yleisöä laajasti kiinnostavista ja vahvoja mielipiteitä herättävistä aiheista kerrotaan kattavasti ja toimittajat tekevät asian suhteen omaa tiedonhankintaa ja -jäsentelyä. Olisihan sääli, jos Helsingin Sanomat kertoisi vaikkapa maahanmuutosta yksipuolisesti.

Eilen lehti kertoi, että ”Rajatarkastukset hiertävät Pohjolassa”. Ingressissä kerrottiin, että tarkastuksille ei näy loppua ja tämä toistettiin jutun alussa. Tässä yhteydessä ei vaivauduttu mainitsemaan, että Euroopan komissio on vaatinut, että tarkastusten teko lopetetaan vuoden loppuun mennessä. Sen sijaan, että lehti pohtisi, miten tarkastusten poistuminen vaikuttaa siirtolaisten vaelluksiin ja Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrään, jutussa tyydytään huomauttamaan, että ”turvapaikanhakijoiden tulo on liki loppunut”, kun Suomeen tulee hakijoita alle sata viikossa. Suomeen on tosiaan tänä vuonna tullut viikossa ”vain” 69:stä 255:een turvapaikanhakijaa viikossa. Sitä toimittaja ei katso tarpeelliseksi pohtia, että sata viikossa tarkoittaisi 5 200 hakijaa vuodessa, joten jos tahti pysyy nykyisellään, tänä vuonna Suomeen tulee enemmän turvapaikanhakijoita kuin minään aiempana vuotena, jos ennätysvuotta 2015 ei lasketa. Silloin Suomeen tuli 32 476 turvapaikanhakijaa, mutta aiemmin luku on ollut noin 1 000–3 000 vuodessa.

Tänään Helsingin Sanomat kertoo, että ”Ennätysmäärä turvapaikanhakijoita palasi vapaaehtoisesti”. Tämä asia on uutisoitu hyvin: kun lähdin yliopistolle eilen ennen puoltapäivää, kuulin aiheesta Yleisradion uutisista, jotka omistivat asialle suurimman osan muutaman minuutin lähetysajastaan. Kun tulin yliopistolta takaisin seitsemän aikaan illalla, aihe oli yhä uutisten tärkein. Miksiköhän juuri tästä kerrottiin niin laajasti? Vapaaehtoisen paluun kautta palanneita on alle tuhat ja rauenneita hakemuksiakin vain reilu 3 000, mikä on vähän, ei ainoastaan verrattuna viime vuoden yli 32 000 hakijaan, vaan myös siihen, että Maahanmuuttovirasto arvioi, että tämän ja ensi vuoden aikana tehdään 45 000 perheenyhdistämishakemusta. Miksiköhän sadoista palanneista tehtiin innoissaan uutisia, mutta kymmenistä tuhansista perheenyhdistämishakemuksista Helsingin Sanomat – Yleisradiosta en tiedä, sitä en seuraa – ei ole maininnut mitään? Miten toimittajat sattuivatkin tekemään tällaisen valinnan sen suhteen, mitä he kertovat ja mitä eivät? Voisi kuvitella, että syynä on se, että Maahanmuuttovirasto teki vapaaehtoisista palaajista lehdistötiedotteen, josta toimittajien oli helppo napsia faktat, mutta odotettavissa olevista massiivisista perheenyhdistämishakemuksista vastaavaa tiedotetta ei tehty. Mutta jos tämä olisi syynä, mitä se kertoisi toimittajien ammattitaidosta ja -etiikasta?

Helsingin Sanomien jutussa on paljon numeroita. Ingressi nostaa esiin, että helmikuussa vapaaehtoisia palaajia oli 176 eli enemmän kuin koskaan. Juttu kertoo, että viimeisen yhdeksän kuukauden aikana 871 turvapaikanhakijaa on palannut vapaaehtoisesti. Jutusta ilmenee myös, että turvapaikkahakemuksista yli 3 000 raukesi. Tietolaatikko kertoo, että Unionimaat myönsivät 330 000 ”suojapaikkaa” (turvapaikat + oleskeluluvat toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella), Suomi 1 795. Jutussa on monia muitakin numeroita, en levittele niitä tässä sen enempää. Sitä ei kuitenkaan viitsitty tässä toistaa, että Eurooppaan tuli viime vuonna yli miljoona turvapaikanhakijaa ja suurin osa hakemuksista niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa tehtiin sen verran loppuvuodesta, että turvapaikkoja ja oleskelulupia ei myönnetä viime vuoden vaan tämän vuoden puolella. Faktalaatikko viime vuoden päätöksistä ei siis kerro viime vuoden tulijamääristä. Kenties toimittajat olettivat, että lukijat ovat niin hyvin perillä näistä asioista, että tällainen muotoilu ei johtaisi ketään harhaan?

Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden keskeinen perustajahahmo Eero Erkko muisteli lehden perustamista kirjoituksessa, joka julkaistiin vuonna 1929, hänen kuolemansa jälkeen, teoksessa Päivälehden muisto 1889–1929. Tämä on niitä tapauksia, jotka ehkä osoittavat, että auringon alla ei ole mitään uutta ja historia kiertää syklisesti palatakseen samaan pisteeseen, missä jokin aika sitten oltiin. Erkko muistelee Uutta Suometarta, joka oli dominoivassa asemassa ennen Päivälehden perustamista. Aluksi ihaillen:

”Tuskinpa millään toisella lehdellä meidän maassa on ollut niin harrasta, kiitollista ja uskollista lukijakuntaa kuin tuon ainoan suomenkielisen päivälehden ensiaikaiset lukijat. Muistan niin hyvin miten tarkoin varsinkin me nuori väki lehden luimme ja kuinka vahvasti uskoimme jokaiseen siihen painettuun sanaan.”

Ja sitten arvostelevassa hengessä:

”Alettiin entistä enemmän huomata puutteellisuuksia ainoassa suomalaisessa pääkaupungin lehdessä. Kaikki eivät voineet likimainkaan joka kohdassa hyväksyä sen kantaa edes sivistyksellisissä, kirjallisuus- ja taidekysymyksissä. Erimielisyyttä ilmestyi myöskin valtiollisissa asioissa, joissa lehti ei sietänyt pienintäkään vivahdusta pääkortteerin hyväksymistä tunnuslauseista.

– – [E]rimielisyydet lisääntyivät ja ylimielinen tapa, jolla pääkaupungin suomalainen lehti kohteli maaseutulehtiä ja näiden esittämiä mielipiteitä kypsytti näiden toimittajissa piankin sen vakaumuksen, että heitä tultaisiin näin yli olkain kohtelemaan siihen asti kun olivat hankkineet itselleen oman äänitorven Helsinkiin. Helsinki oli silloin vielä enemmän kuin nyt kaiken henkisen elämän, politiikankin keskus. Niin kauan kuin siellä oli yksi ainoa suomenkielinen äänenkannattaja, määräsi se yleisen mielipiteen maassa, huolimatta toista säveltä kannattavista maaseudun pikkulehdistä.”

Uusi Suometar puolestaan ivasi Helsingin Sanomien edeltäjää jo ennen sen perustamista arvelemalla, että lehdestä tulisi väritön ja kosmopoliittinen ja ettei sillä olisi varmaa kantaa kansallisuusasioissa. Touché!

Kiitän Hommaforumin nimimerkkiä Roope, jonka kirjoituksia seuraamalla pysyn kärryillä siitä, missä maahanmuuton suhteen mennään – huolimatta siitä, että luen Helsingin Sanomia.

Kotoutusta Mäntsälässä

Kotikuntani Mäntsälä suunnittelee pakolaisten vastaanottamista. Kunta ei ole ennen vastaanottanut pakolaisia eikä turvapaikanhakijoita. Kunnanhallitus aikoo ehdottaa maanantaina 25. huhtikuuta, että Mäntsälä ottaisi tänä ja ensi vuonna yhteensä 49 pakolaista. Viime tiistaina kunnantalolla oli yleisötilaisuus kotouttamisesta. ELY-keskuksen ja kunnan edustajilta sai kysyä kysymyksiä ja SPR:n paikallisyhdistyksen puheenjohtaja sekä Sipoon monikulttuurisuuskoordinaattori kertoivat toiminnastaan. Asiantuntijat olivat tilaisuudessa melko vaisuja ja vaivaantuneita, sillä kävi ilmi, että Rajat kiinni -liike on Mäntsälässä varsin aktiivinen ja kertoi kärkkäästi näkemyksiään.

Mieleeni jäi etenkin Sipoon monikulttuurisuuskoordinaattorin kuvaukset tilanteesta heillä. Tulijat ovat kuulemma kotoutuneet hyvin ja poliisia ei ole tarvittu. Pakolaiset ovat olleet Sipoossa kaksi vuotta – tässä vaiheessa joku yleisöstä kysyi, että kuinka monta on työllistynyt. Koordinaattori meni hetkeksi ymmälleen, mutta selitti, että yksikään ei ole töissä, työharjoitteluja on ollut, mutta tämä järjestelmä on sellainen. Sen hän sanoi pari kertaa ja se syöpyi mieleeni: ”oikeastaan tämä järjestelmä on sellainen…” Tulijat ovat Sipoossa ensin puolitoista vuotta opiskelleet päätoimisesti suomea, ruotsia ja suomalaista kulttuuria. Sitten on alettu etsimään työharjoitteluja – josko tulevaisuudessa joku työllistyisi? Riittääkö onnistuneeksi kotoutukseksi, että ainakaan poliisia ei ole tarvittu?

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Havula kertoi tilaisuuden aluksi, että kunta on tehnyt pari vuotta sitten kotoutusohjelman, mutta kun pakolaisia ei ole vielä vastaanotettu, ohjelmaa ei ole vielä kokeiltu käytännössä. Sitä pitää ehkä päivittää ja parannella tilanteen niin vaatiessa. Keskustelun edetessä hän totesi myös, että kunnalla ei ole ”varsinaista strategiaa” kotoutuksen suhteen, vaan sitä varten palkataan varmaan monikulttuurisuuskoordinaattori ja ehkä tälle avustaja. Strategian puutetta kuvasi järkyttävällä tavalla, kun kunnan vuokra-asuntoyhtiön johtajalta kysyttiin, menevätkö kaikki tulijat jo nyt ongelmalliselle Mustanmäen alueelle. Johtaja vastasi, että siellä on paljon vapaita ja vaikeasti vuokrattavia asuntoja, joten paljon menee sinne, mutta toivottavasti muuallekin. ”Toivottavasti”?

Vaikuttaa siltä, että Mäntsälässä ollaan hyvää tarkoittaen valmiita lyömään päätään seinään ja toistamaan muualla tehtyjä virheitä. Muita vaihtoehtoja kuin kaikkien tai lähes kaikkien maahanmuuttajien ohjaamista Mustaanmäkeen ei taida olla tarjolla, minkä pitäisi soittaa hälytyskelloja. Lähes joka puolella Suomea, missä vuokra-asuntoja ylipäätään on enemmän rakennettu, on joku alue huonommassa maineessa kuin muut. Mustanmäen varsin maltillinen ongelmaisuus on vaarassa syventyä kohti kehitystä, mikä voi johtaa etniseen segregaatioon. Jos alueen tyhjät asunnot täytetään pakolaisilla, Mustamäki alkaa muuttua nimensä veroiseksi. Kun yksittäisen kerrostalon tai pihapiirin asukkaista tarpeeksi moni – ei välttämättä enemmistö – alkaa olla olla ei-eurooppalaisia, ns. white flight -ilmiö alkaa itää. Poismuuttavien jättämiin tyhjiin asuntoihin voidaankin ottaa lisää pakolaisia. Vestigia terrent: Tensta, Rosengård, Maelbeek, Clichy-sous-Bois. Olen viettänyt lapsuuteni Espoon Suvelassa. Jos Mäntsälä lähtee tälle tielle, koordinoinnille onkin tarvetta. On ihmiskuvasta kiinni, halutaanko ajatella, että kotoutustoimet ratkaisevat ongelman vai ovat osa sitä.

Tilaisuudessa kysyttiin, miksi halukkaat eivät voi ottaa pakolaisia omiin koteihinsa omalla kustannuksellaan. Monella, jotka humanitaarista maahanmuuttoa kannattaa, on varmasti syitä, miksi ei: rahat eivät riitä, talo on pieni, ei osaa opettaa kieltä… Vaatimus nyt on lähinnä heitto, mutta jäin miettimään, mitkä ovat ne syyt, että moni, joka voisi ottaa pakolaisia kotiinsa, ei niitä ota. Sana ”kotoutus” tuo mieleeni humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvän perustavanlaatuisen, ihmismieleen kätkeytyvän problematiikan. Vieraita voidaan ottaa kylään ja kohdella hyvin, mutta heitä ei haluta asumaan omaan kotiin. Ihminen tarvitsee oman piirinsä, jossa asiat tuntuvat turvallisilta ja tutuilta. Suurin osa ei halua jakaa kotiaan, koti kuuluu perheelle, joka siinä asuu.

Mäntsäläläisten ei tarvitse antaa kotejaan, mutta ei myöskään kotipitäjäänsä. Suomi on suomalaisten koti, Eurooppa eurooppalaisten koti.

Oikeassa olemisen sietämätön keveys

Viime viikolla ilmestyi kirjailija Tiina Raevaaran kolumni ”Ammattitaitoinen journalismi avartaa tekijäänsä”. Raevaara vastaa perussuomalaisten esittämiin syytöksiin median arvoliberalismista kääntämällä asian toisin päin: ”ehkä ammattitaitoisesti tehty journalismi muuttaa vähitellen tekijänsä aiempaa arvoliberaalimmaksi”. Hän esitti, että tieto maailman asioista johtaa suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden kannattamiseen. ”Se, mikä näyttäytyy toisille epäilyttävänä ideologiana, on lopulta vain ammattitaitoa.” Hän arveli, että taiteilijoiden vasemmistolaisuus on selitettävissä samalla tavalla: taiteenteko itsessään työntää ihmistä vasemmalle.

Tämä idealistinen tietokäsitys on vanha. Jo Platon oli aikoinaan sitä mieltä, että kun ihminen saa tietää totuuden, totuus muuttaa hänet hyveelliseksi ja saa hänet toimimaan oikein. Tämä liittyy perustavanlaatuisesti siihen, millainen ihmiskuva on. Raevaaran näkemys tuntuu pitävän sisällään ajatuksen, että ihminen on hyvä ja rationaalinen. Että hän toimii loogisesti ja tekee oikein, jos olosuhteet sen vain sallivat. Tämä tuntuu minusta turhan yksiulotteiselta kuvalta siitä monimutkaisesta todellisuudesta, jossa elämme. Ihminen ei hallitse itseään eikä maailmaa. On mahdotonta tietää, mitkä valinnat johtavat mihinkin. Maailmankuva saattaa perustua joltakin osalta rationaaliseen harkintaan, mutta jossain määrin se perustuu aina myös tunteeseen siitä, mikä on oikein.

Onko Raevaara varma, että totuus on juuri hänen aatteidensa takana? Mistä hän tietää, että toisenlainen ajatuskulku ei voi myös perustua tietoon ja rationaaliseen harkintaan? Eikö liberaaleilla ja toimittajilla ole tunnepohjaisia reaktioita, joiden pohjalta he valitsevat kantojaan? Ja – ajatteleeko hän, että konservatiivit ovat tunteellisia ja liberaalit ajattelevia ihmisiä? Eikö liberaaleilla ole tunteita eikä konservatiiveilla järjen hiventäkään? Jospa onkin niin, että ihminen on kokonainen? Että niin liberaaleilla kuin konservatiiveilla on sekä tunteet että järki?

Monen liberaalin suurin virhe on nöyryyden puute, varmuus omasta oikeassa olostaan ja erinomaisuudestaan. Kun älyllisesti tyydyttävä rationaalinen päättelyketju on kerran onnistuttu tekemään, sitä ei mikään horjuta. Niinpä Raevaaran peräänkuuluttamat faktatiedot eivät auta, kun liberaali tietää jo, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämän huomasi Junes Lokka yrittäessään alkuvuodesta keskustella Veronika Honkasalon kanssa:

Lähetän sydämelliset terveiset kaikille Suomen liberaaleille ihmisille. Aivan erityisesti haluan osoittaa terveiseni kaikkien liberaalien kuninkaalle, Vihreän liiton puheenjohtaja Ville Niinistölle, joka katsoo eteenpäin ja on historian oikealla puolella. Hän on niin oikeassa ja varma asiastaan, että totuuden on oltava hänen puolellaan. Hyvä, että kansanedustaja Niinistö sai viime syksynä loistaa Ylen A-Studiossa ja ehti sinne silloin, kun ulkoasianministeri Soini ei ehtinyt.

 

Maelbeekin opetukset

Islamistiterroristit räjäyttelivät taas paikkoja Euroopassa. Tässä ei ole mitään uutta, joten reaktiot tulivat valmiina kuin apteekin hyllyltä. Tärkeintä on, että kukaan ei nyt pelkää, että terveiset vaan sinne Brysseliin. Ennen kaikkea on pidettävä pää kylmänä ja oltava tekemättä asian suhteen mitään. Sitähän ne terroristit haluavat, että me reagoimme jotenkin! Jos tässä nyt aletaan jotain ratkaisuja esittämään, niin terroristit voittavat! Tärkeintä on tuoda ilmi järkytyksensä ja samalla muistaa, että oikeasti ongelma on rasismi ja maahanmuuttokriittisyys.

On myös hyvä suhteuttaa asioita. Joo, taas kuoli ja loukkaantui sivullisia kaduille, mutta on meillä muitakin vastaavanlaisia ongelmia. Esim. yhtä tummaihoista ei kuulemma otettu joskus Helsingissä bussiin ja joku perussuomalaisten puolueaktiivi puhui tuttaviensa kesken lapsista ”penskoina”, vaikka nämä olivat muslimeja. Nämä ovat niitä asioita, joita nyt olisi syytä jauhaa ja joihin keskustelu tulisi ohjata:

Nyt vietetään hiljaista viikkoa, joka päättyy pääsiäiseen. Tämä sama viikko on myös rasismin vastainen viikko. Maanantaina oli sekä kansainvälinen rasismin vastainen päivä että malkamaanantai. Malkamaanantaina muistellaan, kuinka Jeesusta syytettiin Jerusalemissa. Hän oli kiusallisen suorasukainen, auktoriteetteja vastustava rääväsuu. Päivän nimi tulee siitä, että ylipapit ja lainopettajat näkivät rikan Jeesuksen silmässä, mutta eivät malkaa omassaan.